Pyhiinvaellusvuosi 2012

Pieni pyhiinvaelluskirja - kansi: Petri Kovács

Pyhiinvaellusvuosi  2012 alkoi osaltani jo vuoden ensimmäisellä viikolla, kun viimeistelin Pienen pyhiinvaelluskirjan uuden laitoksen käsikirjoitusta. Esipuheen sain kirjoitetuksi loppiaisena. Nyt kirja on kustannustoimittajan käsissä – painosta sen pitäisi tulla maaliskuun lopulla. Siis hieman ennen pyhiinvaellusten sesonkia.

Minun on mahdotonta mainita Pienessä pyhiinvaelluskirjassa kaikkia kotimaisia pyhiinvaelluksia. Tiedän kuitenkin, että Pyhän Henrikin pyhiinvaellus järjestetään koko Pyhän Henrikin tien mittaisena ja että jaakonpäivänä vaelletaan suomalaisia Jaakontien osuuksia.  Toivon saavani mahdollisimman monen kotimaisen pyhiinvaelluksen tiedot, jotta voisin niistä informoida.

Tietoja voi lähettää minulle vaikka tämän blogin kommentteina. Laadin niistä keväämmällä koosteen http://www.europilgrimage.org -sivustoon.

Jaakontie tai pikemminkin Jaakontiet Espanjassa taitavat olla suomalaisten eniten suosimat pyhiinvaellusreitit. Jaakontien Ystävät kirjoittaa edelleenkin pyhiinvaelluspasseja. Maaliskuun alusta lähtien passit ovat ulkonäöltään uudistettuja.

Nyt haluan selvitellä, miten lukijani aikovat pyhiinvaelluksille lähteä. Vai aikovatko. Pyydän siis vastaamaan kyselyyni.

Kiitos

Pyhä perhe

Pyhä perhe

Vuosia sitten ostin Etelä-Tirolista tämän kauniin pyhän perheen kuvan, kämmenelle mahtuvan puuveistoksen. Nuori, parraton Joosef kumartuneena Marian yli, vastasyntynyt Jeesus Marian sylissä.

Kuva edustaa perinnettä, jonka mukaan pyhä perhe oli ydinperhe. Tosin vanhemmat tiesivät, että Joosef ei ollut heidän lapsensa biologinen isä. Kumpikin oli saanut siitä viestin enkeliltä.

Minusta toisenlainen perinne on uskottavampi: Joosefin, Marian ja Jeesuksen muodostama perhe oli uusperhe.

Joosef oli jo vanhempi leskimies. Hänellä oli jo aikuisia lapsia hänen kihlatessaan Marian. Nämä olivat jo lähteneet kotoa elämään omaa elämäänsä, kun heidän isänsä avioitui uudestaan, heitä nuoremman naisen kanssa. Näin muuten toinen kansankirkkomme Pyhän perheen esittää, osaten jopa nimetä Joosefin lapset ensimmäisestä avioliitosta.

Jos näin oli, Jeesus oli nimenomaan Marian esikoinen, ja todennäköisesti ainoa lapsi. Siten hänen tehtävänsä olisi ollut huolehtia äidistään tämän vanhuudessa. Sen tehtävänhän hän siirsi ristillä oppilaalleen Johannekselle – joka muuten keski­aikaisen Kultaisen legendan mukaan oli Neitsyt Marian sisarpuolen poika, siis Jeesuksen serkku tai ainakin puoliserkku.

Uusperhenäkökulma selittäisi myös evankeliumien viittaukset Jeesuksen sisariin ja veljiin. Kyseessä olisivat tarkkaan ottaen olleet sisar- ja velipuolet, mutta toimivassa uusperheessä noita puolisuuksia ei puheessa käytetä. Sosiaalisesti kaikki ovat yhtä perhettä.

Joosef hyväksyi lapsekseen Marian pojan Jeesuksen. Joosef antoi varttuvalle Jeesukselle kaiken tuen ja turvan, minkä isä voi lapselleen antaa. Marian pojan turvan vuoksi hän oli valmis viemään pienen uusperheensä maanpakolaisuuteen, turvaan vainolta. Vuosien kuluttua hän saattoi palata kotikyläänsä, jatkaa siellä ammatissaan ja kouluttaa Jeesuksenkin samaan kirvesmies-puusepän ammattiin. Ja jossakin vaiheessa Jeesuksen kahdennentoista ja kolmannen-kymmenen elinvuoden välissä hän nukkui pois.

Uusperheelle on ominaista, että ainakin toinen puolisoista ottaa perheeseensä lapsia, jotka eivät ole hänen omiaan. Ja siis jos uusperhe toimii, nuokin lapset ovat aivan täydesti hänenkin lapsiaan.

Jotakin samaa on pyhään perheeseen liitetyssä epistolassa. Apostoli Paavali kirjoitti galatalaisille: (Gal. 4: 3–7)

Niin kauan kuin olimme alaikäisiä, olimme maailman alkuvoimien orjia. Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan. Ja koska tekin olette Jumalan lapsia, hän on lähettänyt meidän kaikkien sydämiin Poikansa Hengen, joka huutaa: »Abba! Isä!» Sinä et siis enää ole orja vaan lapsi. Ja jos kerran olet lapsi, olet myös perillinen, Jumalan tahdosta.

 Syntiinlankeemuksen turmeluksesta osallisina meillä ei ole mitään oikeutta vaatia Jumalalta yhtään mitään, emmehän ole turmeltuneesta luonnostamme häneen edes orjan asemassa. Vaikka meissä on yhtä ja toista hyvää ja arvokasta, olemme kuitenkin synnin orjia, synnin palvelijoita, jos Jumala ei vaikuta meissä. Emme siis edes Jumalan orjia, jotka pakon edessä tottelisivat, mitä isäntä sanoo, vaan synnin orjia, ja halukkaita sellaisia. Mielellämme teemme sitä, mikä itseämme näyttää hyödyttävän, mikä itsellemme tuo edes lyhytaikaista nautintoa. Synti-isännältämme emme tarvitse kuin pienen viittauksen, niin joh toimimme innokkaasti.

Mutta Jumala siis rakasti ja rakastaa meitä, vaikka olimme synnin orjia ja vaikka synti yhä sitoo meitä monin tavoin. Hän rakastaa meitä niin suuresti, että hän on ottanut meidät lapsikseen!

Kun hän, Jumalan rakkaus syntyi maailmaan, hän sai nauttia vanhemman rakkautta mieheltä, jonka poika hän tarkkaan ottaen ei ollut, mutta joka suostui välittämään hänelle isällistä hyvyyttä.

Siinä pyhä perhe on esimerkkinä kaikille perheille, mutta aivan erityisesti meille uusperheille jai uusperheiden vanhemmille.

Pyhä perhe muistuttaa meitä kaikkia siitä, että sSiinä, missä Joosef hyväksyi perheeseensä ja pojakseen Marian pojan, Jumala hyväksyi Poikansa kautta meidät perheeseensä.

Jeesus palautti yhteyden, johon Jumala ihmisen luodessaan ihmisen tarkoitti, yhteyden, jonka ensimmäisen ihmisen maailmaan päästämä synti rikkoi ja turmeli.

Rukous

Jumala, me kiitämme sinua pyhästä perheestä, Mariasta, joka suostui Vapahtajamme äidiksi,Joosefista, joka otti Pelastajamme pojakseen,ja Jeesuksesta, Pelastajastamme ja Vapahtajastamme.

Me kiitämme sinua, Jeesus, että tulit tähän maailmaan pelastamaan meidät synnin ja kuoleman orjuudesta, vapautit meidät Jumalan lapsiksi.

Me rukoilemme sinua, Pyhä Henki, elä ja vaikuta meissä, että eläisimme jo tässä ajassa, tämän uudenkin vuoden, Jumalan lapsina, suostuisimme pyhän perheen tavoin Jumalan tahdon välittäjäksi ja toteuttajiksi tässä maailmassa, ja rakastaisimme lähimmäisiämme Jumalan rakkaudella.

Aamen.

(Radion aamuhartaus 2.1.2012)