Yksi kirkko, monta seurakuntaa

Olen työskennellyt neljän vuoden ajan saksalaisen maakirkon palveluksessa. Seurakunta oli valinnut minut tehtävään, mutta työnantajani oli maakirkko. Se myös huolehti kirkollisveron määräämisestä sekä käyttövarojen jakamisesta seurakunnille. Kyläseurakunnan toimintaa ohjasi kirkkoneuvosto, johon kuului seurakunnan pappien lisäksi vaaleilla valittuja ja kutsuttuja maallikoita. Seurakunta saattoi itse päättää toiminnastaan.

Meillä seurakunnat ovat toisella tavalla itsenäisiä kuin Saksassa. Yhden kunnan alueella seurakunta tai useamman seurakunnan yhtymä määrää itse tulotasonsa päättäessään kirkollisverosta sekä sen mukaan toimintansa taloudelliset rajat. Itsenäisyydessä on ainakin kaksi ongelmaa. Kuntarakenteet muutokset aiheuttavat muutoksia seurakuntatalouksissa. Toisaalta taloudelliset voimavarat ovat eri seuduilla kovin erilaiset.

 Nyt Suomen evankelis-luterilainen kirkko pyrkii ratkaisemaan ongelmat rakenteita muuttamalla. Rakennemuutoksen ohjausryhmä esittää ratkaisuksi rovastikuntamallia. Rovastikunta on seurakuntatalouden perusyksikkö, johon kuuluu seurakuntia yhdestä tai useammasta kunnasta. Seurakunnat ovat puolestaan toiminnan perusyksikköjä.

Rovastikuntamalli tulisi alueellamme ongelmalliseksi, jos Peimari liitetään Turkuun. Koska Salo ei voisi yksin muodostaa rovastikuntaa, sekin kuuluisi rovastikuntaan, joka ulottuisi Mynämäkeen ja Rymättylään asti ja johon kuuluisi yli puolet koko hiippakunnan jäsenistöstä.

Yleisesti rovastikuntamalli ei välttämättä kaikkialla maassamme pystyisi ratkaisemaan taloudellisten voimavarojen epätasaista jakautumista.

Ohjausryhmällä oli harkittavana myös malli, jossa talouden perusyksikkönä olisi hiippakunta. Ainakin arkkihiippakuntaan se näyttäisi sopivan paremmin. Maamme eri alueiden välisiä taloudellisia eroja sekään ei tasaisi.

Entäpä jos Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta tehtäisiin yksi ainoa talousyksikkö? Koko maassa olisi sama kirkollisvero. Seurakunnille voimavarat jaettaisiin etukäteen sovitun kaavan mukaan, jossa ratkaisevia tekijöitä olisivat jäsenmäärä, maantieteelliset olosuhteet ja rakennusperintö. Seurakunnat päättäisivät itsenäisesti toiminnastaan, mutta voimavarat olisivat yhteiset.

Mainokset