Viisi vastausta Pääskylle

Viikon päästä koteihin lennähtävä Pääsky, Rovaniemen seurakuntalehti, pyysi kirkkoherraehdokkaita vastaamaan vielä viiteen kysymykseen. Tässä vastaukseni, eivät kuitenkaan lehden järjestyksessä.

Miten ihminen voi saavuttaa pelastuksen?

Tapoja on monia, mutta kuitenkin vain yksi: Kristus. Pelastus saavutti ihmisen Jeesuksessa Kristuksessa, maailmaan syntyneessä Jumalassa. Hän, Jumala, on läsnä sanassaan ja sakramenteissaan, hän toimii ja vaikuttaa ihmisessä.

Ihminen voi hakeutua Jumalan sanan ääreen ja rukoilla Pyhän Hengen toimintaa itseensä. Hän voi muistella kastettaan, jossa Jumala on kääntänyt hänet rikkoutuneen maailman palvelijasta omaksi lapsekseen. Kristuksen ruumiin ja veren osallisuus antaa hänelle voimaa elää Jumalan rakkauden toteuttajana tässä maailmassa. Pelastuksen ihminen voi saavuttaa Kristuksen saavuttaessa hänet, joko vähitellen hänessä eneten tai jollakin yhdellä hetkellä, ja pysymällä kiinni Kristuksessa.  Se on Jumalan suuri lahja.

Miten sinä toimisit, että messuun osallistuvien määrä lähtisi kasvuun?

Kaavailemani papiston yhteinen teologian tekeminen nostaisi saarnat entistä ajankohtaisimmiksi ja puhuttelevammiksi. Messun toteutuksessa tavoiteltaisiin luontevaa ja iloista juhlallisuutta.

Ehtoolliselle toivotan tervetulleiksi kaikki Jumalaa kaipaavat syntiset, jotka kaipaavat Jumalan rakkautta elämäänsä.

Järjestöjen ja muiden sidosryhmien kirkkopyhissä moni tulisi osallistuneeksi messuun ainakin kerran vuodessa juhla-aikojen ulkopuolellakin. Kerran kuukaudessa messussa huomioitaisiin erityisesti lapsiperheet. Joulu- ja pääsiäisyön messut olisivat osaksi useampikielisiä.

Ensimmäisen vuoden kuluessa päivitettäisiin messujärjestys ja pohdittaisiin, miten paljon, mihin aikaan ja missä on mielekästä järjestää muita messuja kuin pääjumalanpalvelus klo 10.

Miltä Rovaniemen seurakunta johdollasi näyttäisi viiden vuoden kuluttua.

 Se olisi vireä ja ystävällinen seurakunta, jolla olisi runsaasti seurakunnan toimintaan osaamistaan ja työpanostaan antavia seurakuntalaisia sekä asiansa osaava ja motivoitunut henkilökunta. Se ottaisi lämpimästi vastaan muualta tulevat, riippumatta näiden elämäntilanteesta, kielestä ja kultturista.

Mainitse ja perustele kolme asiaa, joilla pyrkisit pysäyttämään kirkosta eroamista Rovaniemellä.

Vahvistaisin seurakunnan julkista näkyvyyttä ja tiedottamista. Siten rovaniemeläisille tulisi näkyvämmäksi, mitä kaikkea hyvää koituu osallistumisesta seurakuntansa yllä pitämiseen. Samalla torjuttaisiin vääriä mielikuvia kirkon toimista.

Edistäisin eri uskonkäsitysten toisia kunnioittavaa rinnakkaiseloa, jotta edes paikallistasolla näkyisi yhteyteen pyrkivä kirkko.

Kehoittaisin aktiivisia seurakuntalaisia pitämään elämänpiireissään esillä, kuinka kirkko tekee tätä maailmaa paremmaksi paikaksi elää.

 

Mistä seurakunnan on tingittävä tiukkenevassa taloudellisessa tilanteessa? Ja mihin pitäisi panostaa enemmään, tarvittaessa jopa joitakin palveluja supistamalla?

 Seurakunnan ydintoiminta on Jumalan sanan julistamista ja sakramenttien hoitamista. Niistä ja lähimmäisiä niin lähellä kuin kaukana koskettavasta kristillisestä palvelusta ei voi tinkiä.

On kenties tingittävät palkatun henkilökunnan mukanaolosta. Ehkä kaikkia avautuvia tehtäviä ei täytetä – ainakaan ennen kuin on selvitetty, voitaisiinko aukko täyttää toisin.

Yhteiskunnan kehitys näyttää valitettavasti siltä, että diakoniaan on panostettava enemmän, mutta Rovaniemeä vielä tarkemmin tuntematta en halua pohdiskella, mitä kenties pitäisi supistaa.

Mainokset

Kahden valtakunnan kansalaisena

Sinä iltana he eivät ampuneet.
Yli kahden vuosikymmen ajan heillä oli ollut ohjeet, pysyväismääräys pysäyttää kielletylle alueelle tulijat tarvittaessa asein, jopa surmaamalla.
Mutta tuona iltana, kymmenien ja satojen ja tuhansien tulviessa rajalle, he eivät kohottaneet aseitaan. Eivät totelleet esivallan pysyvää käskyä.
Tuosta illasta tuli perjantaina kuluneeksi 23 vuotta.
DDR:n rajoilla ei voinut olla mitään virallista tietoa matkustusrajoitusten lakkaamisesta, sillä siitä oli juuri ilmoitettu suoran TV-lähetyksen sivulauseessa. Rajoilla vartioivien oli itse päätettävä, totellako pysyväismääräystä vai toimiako inhimillisesti.
Vaikka maassa oli lähes kuuden vuosikymmen ajan kristillisen sanoman julistaminen ollut rajoitettua, sanoma vaikutti. Ja loppukesästä lähtien sortovaltaa vastustavat olivat kokoontuneet kirkoissa, joissakin kaupungeissa jopa lähteneet kaduille rauhanomaisiin mielenosoituksiin.
Vastaavia tapauksia on minun ikäisteni muistin aikana ollut muuallakin. Filippiineillä kolme vuotta aiemmin, Moskavassa pari vuotta myöhemmin, pari mainitakseni
Lähihistoriassa on myös lukuisia tilanteita, joissa kristinusko on antanut voimaa pitkäaikaiselle kamppailulle väärää valtaa vastaan ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Päälläni on kaksi muistoa sellaisista: namibilainen alba ja salvadorilainen stola. Namibian itsenäistymisen johtajista monet olivat lähetyskoulujen kasvatteja, jotka olivat kirkossaan oppineet, että ihmiset ovat tasa-arvoisia ja että heilläkin on oikeus olla osallisia yhteiskunnan päätöksenteosta. El Salvadorissa vapautuksen teologia avasi tavalliselle kansalle näyn, että sen osattomuus yhteiskunnassa ei ole jumalallinen säätämys vaan että Kristuksen vapauttavan ilosanoman on oltava todellisuutta myös ja jo tässä maailmassa.
Meistä moni on joko juhlallisesti luvannut tai valalla vannonut puolustavansa laillista esivaltaa. Maassamme ei ole onneksi elinaikanamme tullut eteen tilannetta, jossa kristityn olisi pitänyt pohtia, onko esivalta enää laillinen.
Mutta mikä on ylipäänsä esivalta? Senkään suhteen emme elä samassa maailmassa kuin vaikkapa Herramme kaksi vuosituhatta sitten tai eilisen päivänsankari, uskonpuhdistajamme Martin Luther viisi vuosistaa sitten. He elivät yhteiskunnassa ja valtiossa, jossa oli selkeä esivalta: sukuperintönä valtansa saanut ruhtinas, tämän yläpuolella tavalla tai toisella harvojen valitsema ja valtaan asettama tai hyväksymä keisari. Me puolestamme olemme itse osa esivaltaa, ainakin siinä mielessä, että olemme saaneet valita ne, jotka säätävät yhteiskunnan järjestyksen. Meidän ajatusmaailmallemme on vierasta se, että joku olisi syntyperänsä ansiosta parempi hoitamaan esivallan tehtäviä kuin joku toinen.
Jeesukselle – ja vielä Lutherille, ja vielä runsas vuosisata sitten – laillinen esivalta ymmärrettiin aivan toisin kuin nykyään. Itse asiassa Jeesusta ei moinen kysymys näytä lainkaan kiinnostaneen. Hänhän ilmaisi usein selvästi, että hän ei ole messias siinä mielessä, että hän palauttaisi Jumalan ensiksi valitseman kansan itsemääräämisoikeuden tai Daavidin kuninkuuden kaltaisen ulkoisen vallan. Hän suorastaan kieltäytyi maallisesta vallasta, niin julkisen toimintansa alussa kuin vielä ristinpuulla. Hän ilmaisi olevansa Messias, Voideltu toisessa mielessä: Hän toi Jumalan valtakunnan tähän maailmaan, hän toi Jumalan rakkauden tähän maailmaan. Hänessä Jumala valitsi itselleen uuden kansan kaikkien kansojen keskuudesta.
Jeesuksen suhtautumista vallitseviin oloihin kuvaa hyvin tämän päivän evankeliumi, vaikka siinä tilanne ei itse asiassa ole edes kovin kiusallinen. Kysehän on temppeliverosta, Jerusalemin temppelin ylläpitoon kerätystä verosta. Paljon haastavamman tilanteen Matteus kuvaa viisi lukua myöhemmin: Jeesukselta tultiin kysymään, onko lupa maksaa veroa keisarille. Silloinkin hän myönsi veron maksamisen olevan oikein, vaikka varmasti tiesi, että läheskään kaikki keisarin verona kerättävä ei mennyt ihmisten auttamiseen. Ja tämän päivän evankeliumissa hän siis päätti temppeliveroa koskevan pohdinnan toteamukseen: ”Mutta miksi suotta suututtaisimme heidät?”
”Miksi suotta suututtaisimme?” Kysymys ilmaisee tämänpäiväisen evankeliumin ytimen. Sen avulla voimme hahmotella, miten Jumala tahtoo meidän elävän nyt, kaksi vuosituhatta lihaksitulonsa jälkeen.
Siis jostakin lauseesta tai paristako voimme lukea Jumalan tahdon? Eikö hän ole sitä ilmaissut Moosekselle antamansa lain käskyissä?
On toki, mutta niitä on osattava lukea oikeassa yhteydessään. Niihin sisältyvät myös käskyt, joihin Herramme sanoo sisältyvän lain ja profeettojen: rakkauden kaksoiskäsky rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseään. Se on Jumalan tahdon kaikkein kiteytynein sanallinen ilmaisu, Jumalan tahdon keskipiste. Kymmenen käskyä soveltavat noita kahta käskyä yksityiskohtaisempiin elämäntilanteisiin, ikäänkuin niiden ympärillä olevana renkaana. Muut Mooseksen lain käskyt puolestaan soveltavat yhä yksityiskohtaisemmin määriteltyihin olosuhteisiin, kuin laajempana kehänä saman keskipisteen ympärillä. Samoin eri kansojen, valtioiden ja yhteiskuntien lakien ja säädösten on tarkoitus olla yksi kehä Jumalan tahdon ympärillä. Kulloisessakin yhteiskunnallisessa todellisuudessa niiden on tarkoitus luoda edellytyksiä Jumalan ja lähimmäisten rakastamiselle.
Nykyään me, aikuiset ihmiset ja kansalaiset, olemme siis osa esivaltaa, jota meidän tulee kunnioittaa ja totella. Ja samalla me, kristityt, olemme toisenkin valtakunnan kansalaisia, taivaallisen esivallan alamaisia. Tätä maailmaa ja tätä yhteiskuntaa meidän on rakennettava parhaamme mukaan. Tehtävämme ei ole suotta suututtaa esivaltaa eikä yhteiskuntaa asioilla, jotka eivät suoranaisesti ole Jumalan tahdon vastaisia. Samalla meidän on muistettava, että mikään elämänalue ei ole sellainen, että Jumalan tahto ei koskisi sitä. Missä tahansa eteemme voi tulla lähimmäisen rakastamisen kysymyksiä.
Vaikkapa kysymys, onko syytä kuulua ammattiliittoon vai pelkästään työttömyyskassaan. Minun mielestäni pelkästään työttömyyskassaan kuuluva ajattelee itsekkäästi. Ammattiliittoon kuuluva sen sijaan on valmis tarvittaessa puolustamaan heikommalle jäävää ammattisisartaan tai -veljeään ja valmis maksamaan siitä säännöllisesti. Toki hän samalla puolustaa omaa etuaan ja ajaa omaa asiaansa, mutta ainakin rakenteellisesti samalla toimii lähimmäisensä hyväksi. Ja jos hän huomaa, että järjestön varoja tai valtaa käytetään väärin, hän voi toimia – viimeistään seuraavissa vaaleissa. Kuten voimme yhteiskunnan jäseninä vaikuttaa esivaltaan aina vaaleissa.
On siis Jumalan tahto, että osaltamme rakennamme tätä yhteiskuntaa ja tätä maailmaa paremmaksi paikaksi elää. Antoihan Luoja tehtäväksemme viljellä ja varjella. Tiedämme myös, että mikään ihmisen aikaansaama ei ole täydellistä. Ei voikaan olla, turmelihan syntiinlankeemus myös järkemme ja tahtomme. Kuitenkin Jumala kutsuu meitä arvioimaan järjellämme, mikä missäkin elämäntilanteessa ja yhteiskunnallisessa todellisuudessa vastaisi parhaiten hänen tahtoaan, ja toimimaan sen puolesta. Eri ihmiset, yhtälailla Kristukseen uskovat, voivat päätyä erilaisiin ratkaisuihin. Usein ei olekaan olemassa yhtä ratkaisua, joka olisi ainoa oikea. Sen vuoksi kristityn, taivaan valtakunnan kansalaisen, on noudatettava oman yhteiskuntansa lakeja ja säädöksiä, milloin se suinkin on mahdollista ilman että hän joutuu rikkomaan Jumalan tahtoa vastaan. Siis silloinkin, kun hän näkee, että ihmisten sopimissa ratkaisuissa on vikoja ja puutteita. Miksi suotta suututtaisimme? Mekään.
Joskus kuitenkin on noustava esivaltaa vastaan. Kuten Namibiassa ja El Salvadorissa 1970- ja 80 -luvuilla, 1989 Itä-Saksassa, 1991 Moskovassa; 1930-luvulla Saksassa. On ollut perusteltua syytä jättää noudattamatta esivallan käskyjä. Lähimmäisenrakkaus ja Jumalan sana ovat kutsuneet tottelemattomuuteen ja vastarintaan.
Kun kristitty nousee esivaltaa vastaan voidakseen toteuttaa Jumalan tahtoa, hän on yhä oman yhteiskuntansa jäsen. Jos hänen teostaan määrätään rangaistus, hän voi toki vedota toimineensa omantuntonsa mukaan, mutta se ei vapauta häntä rangaistuksesta. Meille on siitä esimerkkinä 1900-luvun merkittävimpiin teologeihin kuulunut Diedrich Bonhoeffer, jonka natsien vankilassa kirjoittaman uudenvuodenrunon laulamme uhrivirtenä. Toisen maailmansodan kytiessä hän luopui ulkomailta saamastaan virasta ja palasi Saksaan voidakseen jatkaa Tunnustuskirkon toimintaa. Sotavuosina hän oli yhteydessä upseereihin, jotka suunnittelivat Hitlerin surmaamista, ja kun attentaatti oli epäonnistunut, myös Bonhoeffer vangittiin. Vuodenvaihteeseen 1944/45 hän kirjoitti vankilassa omaisilleen runon, uskon ja toivon tunnustuksen. Siinä hän ilmaisee, että Jumalan valta on maallista hirmuvaltaa suurempi ja että hänen ja hänen läheistensä ei sen ansiosta tarvitse pelätä. Hänethän surmattiin sitten muutaman kuukauden kuluttua, sodan viimeisinä viikkoina.
Toinen esimerkki on El Salvadorin arkkipiispa Oscar Romeró. Virkakautensa ensiviikkoina hän ryhtyi saarnaamaan, että evankeliumin pitää näkyä ja tuntua myös epäoikeudenmukaisesti johdetun valtion ja yhteiskunnan vähäisimpien elämässä. Vallanpitäjille vapautuksen teologia oli uhka, ja väkivalta uhkasi Romeróa kolmen vuoden ajan ja lopullisesti saavutti hänet maaliskuussa 1980 hänen toimittaessaan messua sairaalan kappelissa San Salvadorissa. Muutamaa päivää aiemmin hän oli saarnassaan todennut, että vaikka hänet onnistuttaisiin surmaamaan, hänen elämänsä jatkuisi El Salvadorin kansassa.
Sekä Bonhoefferille että Romerólle ja monille, monille muille usko Kristukseen on ollut voimana ryhtyä muuttamaan vallitsevaa yhteiskunnallista todellisuutta.
Kristuksessa tähän maailmaan tuli toinen todellisuus, jota taivaaksikin kutsumme, tätä väkevämpi ja voimakkaampi. Hänen ominaan me rakennamme ja muutamme tätä todellisuutta yhä enemmän vastaamaan sitä rakkauden todellisuutta, jonka hän tänne toi. Hän itse antaa meille siihen voimaa. Hän itse antaa meille turvaa toimia oikein, Jumalan lapsina ja työtovereina, Jumalan valtakunnan kansalaisina tässä maailmassa. Ei maailmaa suututtaaksemme, vaan jotta Jumalan tahto toteutuisi tänäänkin, täälläkin. Tässä kaupungissa, tässä maassa, tässä maailmassa.

Saarna Rovaniemen kirkossa 11.11.2012

Uusi seurakuntayhtymä 2015

Kunnallislehti kyseli ajatuksiani Kirkkohallituksen esittämästä Uusi seurakuntayhtymä 2015 – mallista, jonka mukaan vuoden 2015 alusta lukien jokainen seurakunta kuuluu johonkin seurakuntayhtymään. Näin vastailin.

Mitä hyvää ehdotuksessa näet?
Mieluiten näkisin koko kirkon olevan yksi talous, koska siten alueellisen eriarvoisuuden tasaaminen kävisi parhaiten. Kirkkohallituksen esittämä malli on kuitenkin paras päätöksentekoon viety. Siinä turvataan paikallinen toiminta. Samalla talous- ja kiinteistöhallinto viedään alimmalle mahdolliselle yhteiselle tasolle, millä voidaan saada aikaan merkittävää hallinnon tehostamista. Kun seurakunnat liittyvät yhtymiksi, ne voivat huomioida alueelliset erityispiirteet perussäännössä.

Mitä huonoa?
Kuten edellä viittasin, voimavarojen epätasainen jakautuminen vaatii lisäksi kokonaiskirkollisia ratkaisuja.
Ongelmaksi voi tulla pakkoliittyminen olemassa olevaan seurakuntayhtymään. Jos Sauvo ja Paimio kaatuvat kunnallisesti Kaarinaan, nykyinen Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä laajenee tänne ilman, että Sauvo-Karunan ja Paimion seurakunnat voivat juurikaan vaikuttaa perussääntöön tai yhtymätason toimintakulttuuriin. Kaupunkioloihin rakennettu tukipalvelujen keskittäminen jättäisi huomiotta sen, että myös paikallistasolla tarvitaan tiettyjä tukipalveluja.

Sauvo-Karunan srk:n kannalta?
Olemme valmistautuneet seurakuntarakenteen muutoksiin vuoteen 2020 ulottuvassa strategiassa, jossa tavoitteena on seurakunnallisen toiminnan mahdollisimman suuri itsenäisyys nykyisen Sauvo-Karunan seurakunnan alueella.
Nyt laadittavassa vuosien 2013-2015 toimintasuunnitelmassa otamme huomioon, että yhtymävalmistelun kiivain työvaihe on jo vuosina 2013 ja 2014.
Naapuriseurakuntien kirkkoherrojen kanssa olen jo hahmotellut Sauvosta Härkätien alueelle ulottuvaa yhtymää Turun ja Salon väliin.
Yhtymämallin mahdollisuudet ovat nähdäkseni selvästi painavammat kuin uhat.