Calvin-tutkijat reformaation syntysijoilla

Exif_JPEG_PICTURE11th International Congress on Calvin Research, 24.-28.8.2014, Zürich, Sveitsi

Kansainvälisen Calvin-tutkimuskongressin (ICCR) 11. kokoontuminen oli 24.-28.8.2014 Zürichin yliopiston teologisessa tiedekunnassa, joka sijaitsee Grossmünsterin kirkon korttelissa.
Kokouspaikan valintaan oli vaikuttanut se, että Sveitsin reformaation tutkimuksen laitoksen johtaja Peter Opitz oli viisi vuotta sitten astunut professorin virkaan ja siinä yhteydessä saanut kuuden ensimmmäisen virkavuoden ajalle käytettäväkseen varoja jonkin alansa kongressin järjestämiseen. ICCR:n presidiumin jäsenenä hän halusi käyttää ne Calvin-kongressiin
Hieman vajaa kolmannes osallistujista oli vierailijastatuksella, mikä käytännössä tarkoitti kaikkien omien kulujensa maksamista. Lyhytesitelmien (short papers) pitäjiä oli runsaat puolet osallistujista, myös minä. Meille järjestäjät kustansivat ruokailut ja ekskursion, joillekin myös majoituksen. Loput olivat pääesitelmien pitäjiä ja presidiumin jäseniä, joille ICCR korvasi myös matkakulut.
Pääesitelmien pitäjät oli presidium valinnut ja kutsunut hyvissä ajoin. Lyhytesitelmät presidium valitsi kuluvan vuoden helmikuun loppuun mennessä sille toimitetuista abstrakteista. Se halusi tarjota mahdollisimman monelle riittävät tieteelliset kriteerit täyttävälle mahdollisuuden esitellä tutkimustaan, mutta ei voinut kaikkia tarjottuja hyväksyä, koska kongressiaika ei olisi riittänyt. Lyhytesitelmiä oli yleensä viisi tai kuusi samaan aikaan, ja niihin osallistuttiin ilman mitään ennakkolistausta.
Esitelmien osalta näkyi presidiumin tahto antaa tilaa mahdollisimman monelle Calvin-tukijalle. Pääesitelmiä oli kaksi päivässä, sunnuntaina ja torstaina kuitenkin vain yksi, yhteensä siis kahdeksan. Exif_JPEG_PICTURELyhytesitelmäsessioita oli samoin kahdeksan, yksi siten, että tarjolla oli myös kolme seminaaria. Kaikkiaan lyhytesitelmiä oli yli 40, kaksinkertainen määrä edelliseen kongressiin verrattuna. Hieman ongelmallista oli se, että samaa aihepiiriä käsitteleviä esitelmiä oli sijoitettu samaan sessioon.
Maanantaina ja tiistaina työpäivän päätteeksi saattoi tutustua Bullingerin kirjeiden editioprojektiin (ma), Zürichin kanttonin valtionarkistoon (ti) tai Zürichin keskuskirjastoon (ma ja ti).
Keskiviikkoiltapäivän ja illan vei eksksursio Einsiedelnin benediktiiniläisluostariin ja Kappelin luostariin, joka jo 1520-luvulla kääntyi reformoiduksi ja on nykyään Zürichin evankelis-reformoidun kirkon kurssikeskus.
Kongressin päätösistunnossa kerrottiin, että Westminsterin teologinen seminaari on kutsunut ICCR:n 12. kokoontumiseen Philadelphiaan 26.-30.8.2018.

Avajaiset

Exif_JPEG_PICTUREICCR:n avajaiset pidettiin sunnuntaina 24.8.2014 teologisen tiedekunnan sisäpihalla, joka on rakennettu 1800-luvun jälkipuoliskolla paikalla aikoinaan sijainneen luostarin pihan malliin.
Järjestäjien puolesta avajaisissa puhuivat, hyvin lyhyesti, Peter Opitz ja Hermann Selderhuis. Maallisen vallan tervehdyksen toi Zürichin kantonin oikeus- ja sisäministeri Martin Graf, jolla kuuluvat myös uskontoon ja kirkkoihin liittyvät asiat. Hän kertoi, että kantoni on runsaassa sadassa vuodessa muuttunut lähes yksinomaan reformoidusta monikulttuuriseksi, -kirkolliseksi ja -uskontoiseksi, ja arveli reformoidun kirkon tarvitsevan lähiaikoina perusteellista voimavarojen ja toiminnan uudelleenarviointia. Tiedekunnan dekaani Thomas Schlag kiinnitti huomiota siihen, että kongressissa ei ole kuin harvoja nuoria osanottajia.
Avajaisten mielenkiintoisin esiintyjä oli kadun toisella puolen vuosikymmenet asunut ja Grossmünsteriä pitkään isännöinyt Heinrich Bullinger (1504-1575), joka muisteli kohtaamisiaan ja yhteistyötään Calvinin kanssa.

PääesitelmätExif_JPEG_PICTURE

Avajaisesitelmän piti isäntä, Peter Opitz Calvinista sveitsiläisen reformaation kontekstissa. Hän osoitti, että kaikki Calvin tärkeinä käsittelemät teemat olivat olleet Sveitsissä jo ennen häntä esillä. Selittävänä tekijä on m.m. se, että Calvin tuli jo alkaneeseen reformaatioon, olihan Zwinglin reformatorinen toiminta alkanut jo lähes kaksi vuosikymmentä ennen Calvinin tuloa Geneveen.

Herman Selderhuisin (Hollanti) esitelmän aiheena oli Calvinin suhde kuolemaan. Yksi Calvinin elämän merkittävimmistä kokemuksista oli äidin menettäminen 6-vuotiaana. Hän tunsi olevansa elämässä kuoleman ympäröimä, mutta samalla kuolemassa elämän ympäröimänä. Vaikka kristityn ei tarvitsisi pelätä kuolemaa, Calvin tunsi, että pelko astua syntisenä Jumalan eteen on sitä suurempi, mitä paremmin Jumalan tuntee. Kuitenkin Kristuksessa kuolemaa odotetaan. Selderhuis sanoi kyseessä olevan Calvinin ”simul”: Simul terrot et consolatio. Jumalalla on jokaiselle ihmiselle suunnitelma, mutta ihmisellä itsellään on vastuu. Selderhuis toi myös esille, että Calvin ei saarnannut helvetistä eikä nähnyt tarvetta kuolinvuoteen ääressä vakuuttaa Jumalan valinnasta. Kuitenkin hän salli kuolemaan liittyvät tunteet.

Jung-Sook Lee (Korea) esitteli Calvin Geneven kirkkojärjestykseen kuulunutta synnintunnustamis- ja sovinnontekokäytäntöä sekä sen soveltamista eräässä maansa kirkossa. Hänen mukaansa vastuun kantamisen ja sovinnonteon merkitystä tulisi pitää selvemmin esillä korealaisessa evankelikaalisessa kristillisyydessä.

Elsie McKee (Yhdysvallat) oli eri lähteiden antamia tietoja yhdistelemällä selvittänyt, milloin Calvin oli saarnannut missäkin Geneven kolmesta kirkosta. Hänen tavanomaiseen kahden viikon saarnakiertoonsa kuului joka sunnuntai kaksi saarnaa ja joka toinen viikko saarna joka päivä maanantaista lauantaihin, siis kymmenen saarnaa kahdessa viikossa. Jokainen saarna perustui eri tekstiin siten, että Calvin käytti kolmea lectio continuaa: sunnuntaiaamuisin Uuden testamentin teksti, sunnuntai-iltapäivisin toisessa kirkossa psalmiteksti ja arkisin Vanhan testamentin teksti. Ilmeisesti hän ehti saarnata lähes koko Raamatun, joskin hänen ensimmäisen toimintavuosikymmensä ajalta lähteitä on vain satunnaisesti.

Exif_JPEG_PICTUREChristian Grosse (Sveitsi) piti ranskaksi esitelmänsä katumusriitistä. Hän oli verrannut Calvinin Geneven käytäntöä Lontoon ulkomaalaiskirkkojen käytäntöön. Genevessä oli toisinaan käytössä julkinen ripitys, mutta kaikissa tutkituissa kirkoissa käytössä oli myös, jumalanpalveluksen alussa, yhteinen synnintunnustus. Yksittäisen ihmisen julkinen ripittäytyminen poistui tutkittujen kirkkojen käytännöistä 1600-luvun aikana.

Piotr Wilczek (Puola) esitteli Calvinin vaikutusta Puolassa. Hän on toimittanut asiaa koskevan bibliorafian, jossa on 528 nimikettä vuosilta 1548-2012. Näistä 53 on Calvinin kirjoittamia kirjeitä ja 60 kirjeitä hänelle. Calvin omisti Heprealaiskirjeen kommentaarinsa 1549 Puolan kuninkaalla Sigismund Augustukselle ja Apostolien tekojen kommentaarinsa kuolinvuonnaan 1564 prinssi Nicholas Radziwillille. Kuninkaalle myös luettiin ääneen Institutiota 1550-luvun lopulla. Calvinin varhaisempi katekismus (1537) käännettiin puolaksi 1550-luvulla, ja 1600-luvulla käännettiin Institution viimeinen luku de politica administratione sekä samoin IV kirjasta n. 100 sivua sakramentteja koskevia kohtia. Myöhemminkin kappaleita Institutiosta on käännetty puolaksi, viimeksi 1972 erääseen sekulaariin antologiaan. Kirjallisuudessa Calvin on pääosin esitetty karikatyyrinä.

Johanna Rahnerin (Saksa) aiheena oli nykyinen katolinen Calvin-tutkimus. Tulevaisuuden mahdollisuutena hän näkee erityisesti yhteistyön poliittisen teologian hahmottamisessa.

John Thompson (Yhdysvallat) käsitteli Calvinin omatuntokäsitystä tämän Mooseksen lain kommentaarissa. Thompson oli erityisesti tutkinut aviorikosta koskevan käskyn ja Calvinin siihen liittämien Mooseksen lain seksuaalisuutta koskevien säännösten selitystä. Thompsonin johtopäätös oli, että Calvin tarkasteli konkreettisia eettisiä tapauksia aina lähimmäisenrakkauden johtoajatuksesta käsin. Oman väitöskirjani perusteella voin yhtyä Thompsonin näkemykseen ja kongressin viimeisessä keskustelupuheenvuorossa muistutin, että Calvinilla on lain selityksen jälkeen rakkauden kaksoiskäskyn selitys otsikolla ”Summa Legis”.

Lyhytesitelmät

Exif_JPEG_PICTUREKoska yhden lyhytesitelmäsessioin vietin omaani pitäen, olisin voinut osallistua seitsemään. Yhteen ei kuitenkaan esitelmöijä ilmestynyt, joten onnistuin osallistumaan vain kuuteen:
Jonathan Lett: God in Three Persons, Blessed Trinity
Esther Sung-Kim: Economics of Faith
Sujin Pak: The Prophet as Teacher
Jeannine Olson: The Struggle against Democracy in Reformed churches
Paul Fields: Current Trends in Calvin Research
Joseph H. Sherrard: The Lord’s Supper in the Though of John Calvin and John Knox

Sung-Kim kiinnitti huomiota siihen, että pitkään Calvin oli pakolaisten pappi ja että geneveläiset toisaalta tukivat läpikulkevia pakolaisia, toisaalta olivat haluttomia ottamaan pakolaisia asumaan kaupunkiinsa. Calivn kuitenki painotti, että omaisuuden tulee johtaa kiitollisuuteen.

Pakin mukaan Calvin näki profeetan ”arkityön” olevan toimimista opettajana ja erityisen profetoimisen olevan satunnaista.

Olsonin esitys laittoi minut kyseenalaistamaan näkemyksen, että pohjoismainen toimiva demokratia kumpuaisi luterilaisuudesta. Keskustelussa näet vertailimme Lutherin, Calvinin ja Ranskan hugenottien yhteiskunnallista tilannetta ja suhdetta esivaltaan. Selvimmin demokraattiset ajatukset olivat vailla esivallan tukea, toisinaan jopa esivallan vainoamina elävillä hugenoteilla.

Fields vastaa nykyään Calvin Theological Seminaryn (Grand Rapids, USA) yhteydessä olevan H.H. Meeter Centerin Calvin-kirjastosta, joka pyrkii kokoamaan kaiken Calvinista julkaistun. Samalla hän toimittaa kerran vuodessa Calvin Theological Journaliin Calvin-bibliografian. Siten hän esitteli kirjallisuuden perusteella tekemiään havaintoja Calvin-tutkimuksesta tämän syntymän 500-vuotisjuhlinnan eli 2009 jälkeen.

Sherrard totesi, että toisin kuin Calvin, Knox ei käyttänyt Kristuksen taivaaseenastumista argumenttina sille, että Kristus ei olisi aineellisesti läsnä ehtoollisessa. Taustalla lienee Confessio Helvetica prior. Calvinin muotoilu on kutakuinkin, että nostamme ehtoollisenvietossa sydämemme taivaaseenastuneen Kristuksen luo Pyhän Hengen vaikutuksesta.

Bullingerin kExif_JPEG_PICTUREirjeet ja valtionarkisto

Maanantaina valitsin iltaohjelmakseni Heinrich Bullingerin kirjeenvaihdon editoinnin esittelyn. Bullingerin kirjeenvaihtoa on säilynyt 50 vuoden ajalta n. 12 000 kirjettä, niistä n. 10 000 hänen itsensä kirjoittamia. Sveitsin kansallisen kulttuurisäätiön ja Zürichin evankelisen kirkon rahoituksella kirjeenvaihtoa ryhdyttiin 1970-luvulla editoimaan. Tähän mennessä on julkaistu noin kahdenkymmenen vuoden kirjeet, 16 nidettä. Kustantajan kanssa on sovittu että kunkin niteen aineisto julkaistaan verkossa maksutta käytettäväksi aina kaksi vuotta kirjajulkaisun jälkeen.
Editoimatta on vielä n. 9 000 kirjettä. Kun kahden ja puolen henkilön työpanoksella editoidaan noin kolme kirjettä viikossa ja julkaistaan nide vuodessa, työtä riittää vielä laskelmieni mukaan kuudeksi vuosikymmeneksi.

  Exif_JPEG_PICTURE
Editoitava aineisto on 90 %:sti säilössä Zürichin valtionarkistossa, johon pääsin 14 muun osallistujan kanssa tutustumaan tiistaina. Editoinnista vastaava Dr. kertoi, että valtionarkiston kirjastosta löytyy huomattava osa työssä tarvittavasta paikallishistoriallisesta aineistosta.
Omin silmin sain nähdä Calvinin Bullingerille 1553 kirjoittaman kirjeen sekä Marburgin artiklat vuodelta 1529. Oppikeskustelun loppuasiakirjan toinen alkuperäiskappale on Marburgissa, siinä allekirjoittajina ovat ensiksi ”wittenbergiläiset”, Zürichin kappaleessa heidän allekirjoituksensa ovat zürichiläisten jälkeen.

Einsiedeln ja Kappel

EExif_JPEG_PICTUREnnen Zürichiin muuttamistaan Huldrych Zwingli toimi pappina Einsiedelnissä. Siten Einsiedelnin benediktiiniluostari oli luonteva ekskursiokohde. Luostarin historian ja kirkkojen lisäksi tutustuimme opastetulla kierroksella luostarin kirjastoon.

Kappelin kylä luostareineen sijaitsee Zürichin ja Zugin kanttoneiden rajalla, joka pitkään oli myös selkeästi evankelisen ja katolisen Sveitsin raja. Reformaatioaikana kylän liepeille kokoontui kahdesti näiden kahden osapuolen sotajoukkoja, 1529 ja 1531. Ensimmäisellä kerralla kohtaaminen päättyi taistelutta maidosta ja leivästä keitetyn keiton syömiseen ja rauhantekoon. Paikalla on muistokivi, jota katsomaan lähti noin 15 osallistujaa. Perille asti kulki lisäkseni vain kolme, muut kääntyivät jo aiemmin takaisin luostaria kohti.
MilchsuppensteinPaljon suurempi joukko kävi katsomassa kylän toisella puolella, lyhyemmän matkan päässä olevaan Kappelin toisen taistelun ja Zwinglin kuolinpaikan muistomerkkiä.
Illallisen aikana oli mahdollista käydä katsomassa luostarin kirkkoa, jonne illan lopuksi syntyi veisuu- ja rukoushetki.

Hengellinen ohjelma

Joka aamu ennen varsinaisen ohjelman alkua lauloimme yhden psalmivirren Geneven psalttarista tai Sveitsiläisestä psalttarista englanniksi siten, että ennen viimeisiä säkeistöjä oli Raamatun luenta ja Calvinilta peräisin oleva rukous.
Exif_JPEG_PICTUREKappelin kirkossa viimeisenä iltana syntyi spontaani hartaus. Kun akustiikan kokeilemiseksi olimme kuulleet Room. 12 luettuna saksaksi, ryhdyimme laulamaan virsikirjasta. Aluksi lauloimme ilman säestystä, mutta kun väkeä kertyi kirkkoon yhä enemmän, joku alkoi myös säestää. Kun lähes kaikki osanottajat olivat kirkossa ja kun oli aika ryhtyä siirtymään autoon, Westministerin seminaarin suomalaista sukujuurta oleva professori piti vaikuttavan rukouksen.

Arvio

Itselleni kyseessä oli viides ICCR. Jo alustavasta ohjelmasta tein pikaisen huomion kansainvälisen tutkimuksen muuttumisesta yhä enemmän englanninkieliseksi.
Ilmeisesti kokouspaikkakunnan hintatasosta johtui, että osanottajia oli odottamaani vähemmän. Osallistujalistassa oli runsaat 80 nimeä, mutta havaintoni mukaan aivan kaikki ilmoittautuneet eivät tulleet paikalle. Varsinkin saksalaisia osallistujia oli huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi neljä vuotta sitten Etelä-Afrikassa.

Kiitokset

Kiitän Sauvo-Karunan seurakuntaa siitä, että saatoin osallistua Calvin-tutkijoiden maailmankongressiin työni puolesta, ja Kirkon Ulkomaanasiain Osaston Teologisten asioiden yksikköä matkakulujeni kattamisesta sekä serkkuani Minna Elonheimo majoittamisestani.

Mainokset

Terve, rauha suloinen

Olen syntynyt pMilchsuppensteinuolisentoista vuosikymmentä sotien päättymisen jälkeen. Minulle sotavuodet ovat olleet läsnä suvun ja tämän kansakunnan kertomuksissa. Ja ukissani, lappilaisen koulun johtajaopettajassa lähtemässä keskellä kesää sodanaikaisen ammuksen räjähtämiseen kuolleen koulupojan hautajaisiin.

Kasvoin Kylmän sodan maailmassa. Varhaisimmat tietoisuuteeni tunkeutuneet sotauutiset olivat Kuuden päivän sodasta 1967. Kouluvuosina ajatuksiini tunkivat Vietnamin sota, Jom Kippur -sota, Afganistanin miehitys ja Namibian itsenäistymistaistelu. Opiskeluvuosiani varjosti Kylmän sodan teknologinen kehitys risteilyohjuksineen.

Tietoisuudessani sotia oli, oli aika ajoin myös maailmanlaajuisen konfliktin uhkaa. Mutta kaikkiaan sota oli kaukana.

Neljännesvuosisata sitten sain seurata eturivin paikalta Kylmän sodan päättymistä, olinhan 9. marraskuuta 1989 Berliinissä ja toiminhan silloin pappina Saksassa. Näytti siltä, että vapaus, järki ja oikeus olivat kertakaikkisesti voittaneet!

Mutta pian sota tulikin maantieteellisesti yhä lähemmäs. Eräänä päivänä ei ollutkaan radiossa enää serbo-kroatiankielistä lähetystä, vaan erikseen serbian ja kroatian. Ja Balkanilla sodittiin. Ja Somaliassa. Sotien jaloista ihmisiä tuli myös maahamme. Pakoon, turvaan.

Kuitenkin itse sota oli yhä kaukana. Lähimmmäksi minua tuli I Persianlahden sota. Liki puolen vuoden ajan joka ilta valtava Hercules-kuljetuskone nousi kotikyläni yli viemään sinne tarvikkeita. Amerikkailaisten kasarmien ja asuinalueiden aitoja korotettiin ja porteille ilmestyi aseistetut vartijat. Sodan sytyttyä haavoittuneiden evakuointireitti vei lähimmillään moottoritietä runsaan kilometrin päässä kodistani. Silti sekin sota oli jossakin kaukana.

Vielä vuosi sitten ajattelin, että kansainvälisen tilanteen kriisiytyminen ei hevin kosketa maatamme. Kuten muutaman kerran veteraanitilaisuuksissa olen sanonut, toivon, että uusia sotaveteraaneja ei enää tule. Jatkosodan päätymisen 69-vuotispäivänä en olisi muistellut sodan tuntumista omassa elämässäni.

Mutta nyt, aurinkoisena päivänä, maailma lähellämmekin näyttää synkältä. Suuressa naapurimaassamme valtaa pitää mies, joka näyttää unohtaneen niin vapauden, järjen kuin oikeudenkin. Hänen tekonsa ja puheidensa ristiriita muistuttaa kovin ristiriitaa, joka oli 75 vuotta sitten suuret sodat aloittaneen valtiomiehen teoissa ja puheissa. Oliko Krim jo meidän aikamme Anschluss, valtakuntaan liittäminen, ja onko Itä-Ukraina meidän aikamme Sudeetit? Näin pelkään.

Pelkään ja samalla uskon ja toivon.

Viime viikolla pääsin käymään rauhan muistomerkillä. Muistokivi ja pari kivipenkkiä pellon ja pienen metsikön rajalla. Kesäkuussa 1529 tuota paikkaa lähestyi kaksi sotajoukkoa, osaksi asevelvolllisia, osaksi ammattisotilaita. Taisteluun ryhtymisen sijasta joukot ryhtyivät yhdessä valmistamaan leivästä ja maidosta soppaa ja syömään sitä. Sillä kertaa rauhantahto voitti. Valitettavasti sillä kertaa vain pariksi vuodeksi. Mutta kuitenkin.

Tänään ei tule vielä kuluneeksi 70 vuotta sodan päättymisestä maassamme, sitä muistamme ensi keväänä. Mutta monin tavoin maamme palasi rauhan aikaan syksyllä 70 vuotta sitten. Raskaista menetyksistä huolimatta alkoi rauhan toimien aika, jälleenrakentamisen aika.

Terve, rauha suloinen! Sota poistu suruinen!
Rauha riemun kasvattaa, sota surun aikaan saa. (VK 587:1)

Näin rauhaa tervehti ja sodalle hyvästit ilmaisi tuntemattomaksi jäänyt saksalainen virsirunoilija 1600-luvulla. Virrestä (587) laulamme joitakin säkeistöjä hetken päästä, seppeleiden laskun jälkeen.

Uskon ja turvaudun Jumalaan. Rukoilen, että Hän kääntää valtaa pitävät kohti vapautta ja oikeutta ja järkeä. Sillä sota on kauhistus. Oli silloin seitsemän vuosikymmentä sitten, on nyt ja on aina ollut, kuten virsirunoilija ilmaisi. Samalla hän virressään kuvaa myös rauhan ihanuutta ja antamia mahdollisuuksia.

Tänään olemme kiitollisia siitä, että sota päättyi ja alkoi rauhan aika. Olemme kiitollisia kaikista niistä, jotka palvelivat sodassa, jopa henkensä antaen, ja olemme kiitollisia kaikista, jotka ovat rakentaneet maata ja maailmaa rauhan oloissa.

Olemme kiitollisia ja samalla rukoilemme, että sodat loppuisivat rauhaan, joka antaa kaikille osapuolille mahdollisuuden kehittää omaa yhteiskuntaansa ja elämäänsä. Rukoilemme, että järjettömät valtapyrkimykset siirettäisiin syrjään. Että oikeus, vapaus ja järki vallitsisivat yhdessä rakkauden kanssa.

Kiitos olkoon Jumalan!
Hän suo rauhan suotuisan,
sodat, riidat sovittaa,
rauhan maahan rakentaa. (VK 587:8)
 

– Sauvon sankarihaudoilla jatkosodan päättymisen 70-vuotisjuhlassa 4.9.2014