Jumala syntyi ihmiseksi

Tänä yönä muistamme Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen syntymää.

Kuulimme juuri evankelista Luukkaan kertomuksen hänen syntymästään. Profetiat täyttyivät, neitsyt tuli raskaaksi ja synnytti pojan. Kuulimme paimenista, enkeleistä ja lapsesta seimessä. Evankelista Matteuksen kertomus täydentää vielä tietäjillä – jotka kirkossamme ovat vielä matkan päässä Betlehemin tallista. Heidän juhlansahan on vasta kahden viikon päästä, loppiaisena.

Sana tuli lihaksi, Jumala syntyi ihmiseksi. Siten evankelista Johannes tiivistää joulun ilosanoman. Sana tuli lihaksi, täynnä armoa ja totuutta.

[Jeesus-lapsen asettaminen seimeen virren aikana]

Virsi 19:1-2 1. Syntyi tänne Jumala neitsehestä puhtaasta. Sana tuli lihaksi, rikas tuli köyhäksi. Kiitos olkoon Jumalan, kun hän saapui Pojassaan armahtamaan luotujaan.

2. Paimenet nyt valvovat, enkeliltä kuulevat: Syntynyt on lapsoen, Vapahtaja ihmisten. Kiitos olkoon Jumalan, kun hän saapui Pojassaan armahtamaan luotujaan.

”armahtamaan luotujaan.” Siten lauloimme äsken. Joulun ilosanoma alkaa kuitenkin, Johanneksen mukaan, jo ennen luomista. Iankaikkinen Sana tuli lihaksi. Hän toimi Isän kanssa jo luomisessa. Mitään ei ole tehty ilman häntä. Ja Jumala, luojamme, ei ole kaukana meistä. Hän haluaa olla lähellä luotujaan, vaikka nämä ovat – me olemme – lankeemuksen ja synnin turmelemia. Iankaikkinen Sana halusi olla lähellä ihmisiä, vaikka nämä olivat langenneet eivätkä siksi tunnistaneet häntä. Tai sanottakoon aivan tähän hetkeen: Iankaikkinen Sana haluaa olla lähellä ihmisiä, jotka lankeemuksen turmelemin kyvyin eivät pysty häntä tunnistamaan. Lähellä meitä, jotka emme pysty häntä tunnistamaan omin avuin!

Tarvitsemme hänen armonsa nähdäksemme hänet, Maailman Valon. Ilman häntä kuulumme niihin, jotka yhä vaeltavat hämärässä, jotka eivät ymmärrä häntä, Jumalaa. Hän on valo, jota emme pysty näkemään silmillämme, mutta jonka voimme nähdä hänen armostaan sydämellämme.

Virsi 19:3. Halvan tallin hämärään lähtevät he etsimään. Siellä nukkuu seimessä maan ja taivaan tekijä. Kiitos olkoon Jumalan, kun hän saapui Pojassaan armahtamaan luotujaan.

Kuka ikinä ottaa vastaan hänet, Iankaikkisen Sanan, saa oikeuden olla Jumalan lapsi. Ja kuka ikinä ottaa vastaan hänen, saa Jumalan Isäkseen. Tänä yönä juhlimme Jumalan Pojan syntymistä, mutta juhlimme samalla kaikkien Jumalan lasten syntymää. Juhlimme taivaan saapumista elämäämme.

Taivas, toinen todellisuus, armon ja kunnian täyttämä. Kovin toisenlainen kuin synnin turmelema maailmamme. Ja kuitenkin iankaikkinen Sana halusi tulla tänne.

Ei hänen olisi tarvinnut. Hän olisi voinut pysyä toisessa todellisuudessa, taivaassa iankaikkisesti. Hän olisi voinut välttää ihmisen tuskat ja murheet. Hän olisi voinut välttää ristillä kärsimisen. Hän olisi voinut elää todellisuudessa, jossa ei ole ajan eikä paikan rajoituksia.

Mutta hän valitsi tulla ihmiseksi. Hän valitsi saapua tähän maailmaan ja tähän todellisuuteen, jonka rajoissa me elämme.

Miksi? Koska hän halusi tuoda iankaikkisen valon ihmisille, jotka elävät kuoleman ja pelon varjoissa. Hän toivoi, että me eläisimme armon ja kunnian täyttämää elämää, taivaallista elämää. Hän tahtoo saada valtakuntaansa uusia kansalaisia kaikkien kansojen keskuudesta. Hän rakasti ja hän rakastaa luomakuntaansa, luomiaan ihmisiä.

Tai kuten seuraavan virrensäkeistön jälkeen suuressa uskontunnustuksessa toteamme:

”Meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista, tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi”

Virsi 19:5. Yli ymmärryksemme todella käy armo se, jonka Herra tarjoaa, langenneille lahjoittaa. Kiitos olkoon Jumalan, kun hän saapui Pojassaan armahtamaan luotujaan.

[Nikean uskontunnustus]

  • saarna p. Klemensin kirkossa Sauvossa jouluyön messussa 2017
Mainokset

Ekumeeninen kysymys arkkipiispaehdokkaille

Olisitko arkkipiispana viemässä kirkkoamme Leuenbergin konkordian pohjalta syntyneeseen Euroopan protestanttisten kirkkojen yhteisöön täysjäseneksi ja siten avaamassa ekumeenista yhteyttämme muihin reformaation perillisiin?

Yllä olevan kysymyksen lähetin joulukuun puolivälissä kaikille viidelle arkkipiispaehdokkaalle. Pyysin heiltä kirjalliset, perustellut vastaukset vielä vanhan vuoden puolella, tässä julkaistavaksi ja kommentoitavakseni. Vain yhdeltä heistä sain.

Uudistin kysymyksen Salossa 11.1. järjestetyssä paneelissa. Ensimmäisenä vastausvuoroon pääsi Björn Vikström, ainoa minulle kirjallisesti vastannut. Muut sitten peesasivatkin häntä.

Kaikkien vastaukset kertoivat, että he eivät ole juuri lainkaan selvillä Euroopan protestanttisten kirkkojen yhteisöstä ja etteivät he osaa ajatella siihen liittymistä kirkkomme mahdollisuutena ja uutena ekumeenisena avautumisena. Vastauksista kuului pelko, että siihen liittyminen jotenkin pilaisi olemassa olevia yhteyksiä.

Lukijani tietävätkin, että tämä on minulle kohtalaisen tärkeä seikka ääneni antamista pohtiessani. En tietenkään iloinnut ehdokkaiden pidättyvyydestä. Enkä vastauksista saanut ehdokkaita toisistaan erottavaa kriteeriä. Joten muiden asioiden pohdinnalla olen päättänyt – äänestän Björn Vikströmiä.