Uusvanha soitin, uustuttu soittaja ja uutta ruoka-apua

Konserttien jälkeen kirkosta löytää monenlaisia sinne jääneitä tavaroita. Sauvon kirkosta joulun 2014 alla löytyi flyygeli, joka oli sinne konserttiin tuotu ja jota ei noudettu pois. Uuden vuoden puolella sille löytyi omistajakin, joka mielellään sopivaa korvausta vastaan halusi siirtää soittimen seurakunnan omaisuudeksi. Keskellä Kipaan opettelua ja alijäämäisen – sittemmin pahasti myöhästyneen – tilinpäätöksen työstämistä kirkkoneuvosto ei katsonut olevan mahdollista sijoittaa seurakunnan varoja flyygelin, niin hyvin kuin se soikin. Niinpä perustettiin Sauvon kirkon soitinrahasto, jonka hankintaan Osuuspankista saaman lainan seurakunta takasi. Näin Sauvon kirkon musiikkia rikastuttaa liki satavuotias ja juuri peruskorjattu flyygeli.

Diakonia sai kertomusvuoden alussa toimimaan yhteistyön Sauvon S-marketin kanssa. Joka aamu seurakunta hakee sieltä ylijäämäruokaa, joka kerran viikossa, aamiaiskahvilan yhteydessä, jaetaan ruoka-avustusta tarvitseville. Asiaan sitoutuneiden vapaaehtoisten työpanos on korvaamaton – niin ruoan noutajina viranhaltijan vapaa- ja lomapäivinä kuin avustusten jakajina. Kiitokset heille!

Varhaisnuorille ja lapsille seurakunnan toiminta laajentui junnunuokkarin ja pyhäkoulujen vakiintumisen myötä. Lähetyksen suuri tempaus oli mongolialaisen jurtan saaminen lokakuun alussa viikoksi Sauvon seurakuntataloon. Sen avulla Kylväjä esitteli työtään Mongoliassa.

Hautausmailla kokeiltiin adventin ja joulun aikana hautakynttilöiden kuorien keräystä kierrätystä varten. Sauvon hautausmaan rakennussuojeltu ulkokäymälä paloi kesällä korjauskelvottomaksi. Karunan seurakuntakoti liitettiin keväällä Karunan vesiosuuskunnan putkiin, ja liitosvalmius on olemassa myös Karunan kirkolla.

Seurakunnan pitkäaikainen lähetyssihteeri Elli Nurmi, Lähetys-Elli, kuoli pääsiäisviikolla, ja seurakunta järjesti omaisten luvalla hänen hautajaisensa. Hautausmessu oli Sauvon kirkossa ja muistotilaisuus Sauvon seurakuntatalossa.

Pitkällä työvapaalla ollut kiinteistönhoitaja-suntio Susanna Wasström palasi töihin kesäkuussa. Syksyllä kanttori Minna Higgins ilmoitti, ettei palaa virkavapaalta, vaan sanoutuu irti virastaan. Marraskuussa kirkkoneuvosto valitsi virkaa hoitaneen Eeva Moilasen virkaan siten, että hänen ensimmäinen tehtävänsä vakinaisessa virassa oli itsenäisyyspäivän ja samalla II adventin messu. Seurakunta on myös työllistänyt useita kuntouttavassa työtoiminnassa olevia.

Sauvo-Karunan seurakunnan toimintakertomuksen 2015 esipuhe

Mainokset

Raikasta tuulta päätöksentekoon

Seurakunta on olemisyhteisö, jonka toiminta tarvitsee lukuisia tukitoimia. Päätöksenteko ja hallinto eivät ole siis seurakunnassa olemassa itsensä vuoksi, vaan niiden tehtävänä on mahdollistaa varsinainen toiminta. Siksi erityisesti niiden on oltava (kustannus)tehokkaita, vain siten mahdollisimman paljon voimavaroja on suunnattavissa työhön seurakuntalaisten kanssa.

Päätöksenteossa keskeinen asema on seurakuntalaisten suoraan (kirkkovaltuusto) tai välillisesti (kirkkoneuvosto, johtokunnat, alueneuvostot) valitsemilla luottamushenkilöillä. Toiminnan sujuvuudelle on tärkeää, että päätösvaltaa ei pidetä yhtään sen ylempänä kuin toiminnan kannalta ja säädösten puitteissa on tarpeen. Toimivaltaa on siis uskallettava delegoida tehtävien kannalta mielekkäälle tasolle.

Suuri osa e.m. luottamuselinten työstä kohdistuu vuosittaiseen rutiiniin. Etenkin välillisesti valitut elimet voivat olla lisäksi suureksi hyödyksi toiminnalle kehittämällä keskusteluissa ideanpoikasia ja tarkempaa hahmottumista kaipaavia ajatuksia toiminnasta. Vielä kirkkoneuvostonkin tasolla päätetään asioista, joista on parempi muodostaa päätös keskustelun perusteella kuin äänestämällä valmiista päätösesityksestä.

Seurakunnan suuret linjat vuosikymmeneksi tai pidemmällekin ajalle määritellään strategiassa. Rovaniemen seurakunnalla ei ole nyt voimassa olevaa strategiaa. Kirkkoherrana aloittaisin jo ensi syksynä seurakunnan stretegian laatimisen – alhaalta päin. Jo toimivilta ryhmiltä, henkilökunnalta ja luottamushenkilöiltä kerättäisiin ajatuksia tarpeista, toiveista ja mahdollisuuksista ensi syksyn ja talven aikana. Kertynyt aineisto olisi sitten reformaation merkkivuoden 2017 keväällä johtokuntien ja kirkkoneuvoston käsittelyssä, ja ensi vuoden alkusyksystä kirkkovaltuusto vahvistaisi strategian. Näen tällaisen prosessin sitouttavan luottamushenkilöt ja henkilöstön strategiaan.

Hallinnon ja päätöksenteon tehostamiseen kuuluisi johdollani luonnollisesti myös asiakirjojen sähköinen jakelu ainakin välillisesti valituille luottamuselimille. Näin säästettäisiin työpanosta, aikaa ja luonnonvaroja sekä pystyttäisiin suuntaamaan työpanosta enemmän sisällön tuottamiseen, mikä puolestaan parantaisi valmistelun laatua.

Teologian tohtori Kalle Elonheimo

Raikasta tuulta työyhteisöön

Vaalinäytteiden kirkkokahvien yleisökysymyksissä on nostettu esille seurakunnan henkilöstön työhyvinvointiin liittyvät asiat, joihin liittyy myös johtaminen – erityisesti henkilöstön.

Olen hakenut rauhallisin mielin suuren seurakunnan johtajan virkaa. Minulla on siihen riittävästi elämänkokemusta, työkokemusta ja kirkon johtamiskoulutusta. Jatkuvasti päivitän osaamistani – viimeksi alkukuusta hiippakunnallisessa johtamisen koulutuspäivässä. Luotan myös Oulun tuomiokapitulin arvioon siitä, että juuri minulla on parhaat edellytykset hoitaa Rovaniemen seurakunnan kirkkoherran virkaa. ­

Valintani jälkeen Rovaniemen seurakunnassa alkaisi ensi syksynä strategiatyön rinnalla työhyvinvoinnin parantaminen. Jokaisen tehtävät, työn kuormittavuus ja henkilökohtaiset edellytykset selvitettäisiin. Näin tehtävät ja niiden jakautuminen päivitettäisiin oikeudenmukaisesti vastaamaan seurakunnan todellisia tarpeita. Luonnollisesti haluaisin myös selvityksen työtiloista, sillä valitettavan moni työkyvyttömyys maassamme johtuu sairaista tiloista.

Tavoitteenani on kehittää Rovaniemeä seurakuntana, johon mielellään tullaan töihin, jossa jaksetaan työskennellä ja jossa voi kehittyä ammatillisesti. Haluan henkilöstön kehittävän itseään ammatillisesti, jotta kenenkään ei tarvitse työskennellä koko ajan osaamisensa äärirajoilla. Innostan ja kannustan opiskeluun ja pätevöitymiseen – jo sitäkin varten, että runsaan vuosikymmenen päästä joku seurakunnan nuoremmista papeista voisi edes saada vaalisijan seuraajakseni.

Työhyvinvointi kytkeytyy johtamiseen. Rovaniemen seurakunta on niin suuri, että tarvitaan useampi johtamisen taso. Kirkkoherra johtaa seurakuntaa, mutta hän ei voi olla kovin runsaan joukon lähiesimies. Vastaavasti seurakunnan jokaisen työntekijän tulee tuntea oma lähiesimiehensä ja tuntea häneen luottamusta. Kirkkoherrana haluan huolehtia, että johtamisen joka tasolla toteutuvat hyvän johtamisen viisi E:tä – empatiakyky, ennustettavuus, elastisuus, energisyys ja eettisyys.

Teologian tohtori Kalle Elonheimo

Raikasta tuulta Rovaniemelle

Olen Kalle Elonheimo ja toivon Sinun äänestävän minut Rovaniemen kirkkoherraksi 28. helmikuuta.Kalle00784SquareSuuri

Haluan, että usko Kristukseen on voima ja turva jo tässä elämässä sekä kannustaa tekemään paremmaksi paikaksi elää niin Rovaniemeä kuin koko maailmaa.

Haluan tuoda uusia näkökulmia Rovaniemen seurakuntaan, jotta se koskettaisi seurakuntalaisia yhä syvemmin ja muuttuisi yhä elävämmäksi Jumalan kansan ilmentymäksi.

Haluan käyttää kaiken taitoni Rovaniemen seurakunnassa ja todistaa Kristuksessa ilmestyneestä Jumalan rakkaudesta runsaan vuosikymmenen ajan.

Pappi ja kirkkoherra

Olen toiminut pappina runsaat 30 vuotta, puolet ajasta kirkkoherrana tai muuten seurakunnan toiminnasta vastaavana.

Pappiskokemusta minulla on kaupungista ja maaseudulta, Suomesta ja ulkomailta, suomeksi ja muilla kielillä. Kirkollisia toimituksia olen hoitanut suomen lisäksi ruotsiksi, saksaksi, englanniksi, ranskaksi, espanjaksi, italiaksi ja hollanniksi.

Kirkkoherrana olen huolehtinut runsaan vuosikymmenen seurakunnan toiminnan johtamisen lisäksi hallinnosta ja henkilöstöstä sekä kiinteistöihin liittyvistä projekteista.

Nykyisessä virassani vuoteeni sisältyy elämän kirjo – perhekerhokirkko, varhaisnuorten pyhiinpyöräily, rippikoulu, kasteperheet, vanhukset, läheisensä menettäneet, veteraanit… Diakoniasta saan päivittäin viestejä, sillä vaimoni Katri on toiminut jo yli 20 vuotta diakonissana eri seurakunnissa.

Toiminnan ja hallinnon johtaminen

Hallinnon ja johtamisen osaamistani olen kehittänyt ylimmällä kirkon tarjoamalla koulutuksella ja tutkinnolla. Toiminnan osaamista pidän yllä mm. teologisella tutkimuksellani, jota olen siis jatkanut tohtorintutkinnon jälkeenkin. Tutkijan koulutuksesta olen huomannut olevan hyötyä myös seurakunnan hallinnossa ja johtamisessa.

Ekumenia ja yhteinen jumalanpalvelus

Rovaniemen_kirkkoEkumenia on aina ollut minulle tärkeä. Pyhiinvaellukset ovat minulle käytännön tapa elää kristittyjen yhteyttä todeksi ja hoitaa hengellistä elämää.

Jumalanpalvelus ja erityisesti ehtoollinen ovat minulle rakkaita. Työskentelen sen puolesta, että seurakuntalaiset viettäisivät yhdessä ehtoollista, vaikka heillä olisi erilaisia hengellisiä painotuksia ja näkemyksiä.

Seurakunnan voimavarat ja kirkon kehittäminen

Seurakunnan tärkein voimavara on elävä seurakunta, joka rukoilee, lukee Jumalan sanaa ja kokoontuu yhteen. Toimintaan sitoutuneita seurakuntalaisia tarvitaan myös huolehtimaan tehtävistä, joihin henkilökunnan työpanosta ei pystytä suuntaamaan.

Motivoitunut ja hyvinvoiva henkilökunta on toinen tärkeä voimavara. Oikeudenmukaisella ja samalla henkilökohtaiset ominaisuudet ja tarpeet huomioon ottavalla johtamisella haluan edistää työssä jaksamista. Ammatillista kehittymistä pidän tärkeänä jokaiselle.

Olen tehnyt kirkkomme toimintaan useita aloitteita, joista näkyvimmin toteutui Kirkko Suomessa 850 vuotta (2005). Kun näen kehittämismahdollisuuden tai epäkohdan, ryhdyn etsimään ratkaisuja.

Vapaalla

Rovaniemellä minut voisi vapaa-aikanani tavata talvisin suksien tai luistinten, kesäisin maantiepyörän päältä – tai nyt rippikoulua käyvän jalkapalloilijan kannustajana kentän reunalla.

Vaaliesitteeni teksti

Katso myös esittelyni ja ansioluetteloni.

Kirkon uusi hahmo (vuodelta 1993)

Alkuviikosta esille tullut ajatus muslimien uskonnollisten yhteisöjen verotusoikeudesta kirvoitti minut kaivamaan esiin alustuksen, jonka pidin Turun seudun pappien ja lehtoreiden kokouksessa Maskussa 16.11.1993. Artikkelin loppupuolella on esillä Italian mallin mukaisesta yleisestä kulttuuri- ja kulttiverosta, jonka tuottoja rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat voivat saada.

KIRKON UUSI HAHMO

Runsas sata vuotta sitten kunnallishallinto alkoi irtau­tui seu­ra­kun­nallisesta hallinnosta. Tällä vuosisadalla — kenties juuri vuosisataisen kirkollisen paikallisitse­hallinnon peruina — seurakunnan hallintoa on kehitelty ottamalla mallit kunnallisesta hallinnosta. Nyt on seu­rakunnan aika alkaa irtautua kunnallisista hallintomal­leista.

Julkisuudessa puhutaan ”kirkosta”. Puhutaan siis suu­rees­ta, jota ei oikeastaan ole olemassa. Ei ainakaan niissä asioissa, joista näinä päivinä ja vuosina eniten puhu­taan — talousasioissa. Paikallisen itsehallinnon vuoksi Suomessa on satoja ”kirkkoja” ja samalla toteutu­vat Va­pah­tajan sanat, joita hän tuskin tarkoitti tavoit­teeksi vaan pikemminkin syntisen maailman todellisuuden kuvauk­seksi: ”Sille, jolla on, annetaan, ja jolla ei ole, siltä otetaan sekin vähän pois.” (Suurissa seura­kunnis­sa/seurakuntayhtymissä on varaa pitää alhaisimmat kir­kol­lis­ve­rot!)

Kun nyt Suomen evankelis-luterilaiset ”kirkot” ja kirkko ovat joutuneet tilanteeseen, jossa harkitsemattomasti pystytettyjä rakenteita on pakko purkaa, ei pitäisi tyytyä vain saamaan aikaan korjailtua versiota entises­tä, vaan samantien pitäisi rakentaa uutta. Se uusi voisi olla Evankelis-luterilainen Kirkko Suomessa. Siis enem­män kuin satojen seurakuntien ja kahdeksan hiippakunnan yhteenliittymä.

Rakenteiden uudistaminen pelkän uudistamisen vuoksi ei ole sen enempää tavoite kuin asioiden säilyttäminen sen vuoksi, että niin tai näin on aina ollut. Tavoitteena on saada aikaan rakenne, joka mahdollisimman hyvin turvaa sen, että evankeliumia voidaan julistaa, sakramentteja voidaan jakaa ja että ihmiset saavat kokea Jumalan rak­kauden yhteisön jo tässä ajassa.

Pienet seurakunnat ovat kirkon hengellisen ja sielun­hoidollisen tehtävän toteutumisen kannalta todennä­köisesti paras rat­kai­su. Niissä voi toteutua ihmisten kaipaama lähei­syys, niissä seurakunta voidaan tuntea Jumalan perheek­si, josta sen jäsenet kantavat vastuuta. Niissä myös sielun­hoitotehtäviin erotetut voivat oppia tunte­maan suuren osan seurakuntalaisistaan.

Omien havaintojeni mukaan kaksi- tai korkeintaan kolmi­pappinen seurakunta on kooltaan optimaalinen. Yksipappi­sia tulisi välttää, jos maantieteellisistä syistä ei ole pakko tyytyä niin pieneen — kuten esimerkiksi tällä Suomen nurkalla asia moni paikoin on. Yksi pappi voi nimittäin onnettomimmassa tapauksessa tuhota seurakunnan hengellisen ja kaiken muunkin elämän vuosikymmeniksi. Kaksipappisessa seurakuntalaiset voivat toivoa mie­leisensä / mieluisemman papin

Yksioikoista paikallisseurakunnan mallia ei Suomeen voi luoda. Maassamme on nimittäin sekä maaseutua että jopa suurkaupunkeja. Alueilla, joiden väestötiheys on suuri, eli käytännössä kaupungeissa, voitaisiin siirtyä rajoi­tettuun personaaliseurakuntajärjestelmään. Ensisijainen seurakunnan määrääjä olisi edelleenkin asuinpaikka, mutta anomuksesta voisi kuulua sen sijasta johonkin toiseen asuinkuntansa tai -kaupunkinsa seurakuntaan. Näin saman paikkakunnan seurakunnat voisivat profiloitua ja terveesti kilpailla keskenään. Eikä ihmisten tarvit­sisi asunnonvaihdon yhteydessä jättää entistä seurakun­taansa.

Maaseudulla lienee viisainta säilyttää nykyinen paikal­lisseurakuntamalli, sillä seura­kunta, joka fyysisesti on kovin kaukana, on har­voin myöskään henkisesti kovin lähellä.

Tarvittaisiin siis pieniä seurakuntia, mutta raskas ja kuluja vievä hallinto pitäisi välttää. Olen hahmotellut mallia, jossa painokkaimmat tasot olisivat kokonaiskirk­ko ja paikallisseurakunnat. Niiden väliin asettuisivat hiippakunnat ja rovastikunnat.

Oleellisin muutos nykyiseen verrattuna olisi, että kir­kollisvero olisi koko maassa yhtä suuri. Sitä ei keräisi paikallinen eikä myöskään alueellinen kirkollinen vi­ranomainen vaan kokonaiskirkko, lyhyesti Kirkko. Se puolestaan jakaisi seura­kunnille niiden tarvitsemat käyttövarat yh­tei­sesti so­vit­ta­van jakokaavan mu­kaan, jossa otetaan huo­mioon seura­kun­tien väki­luku ja välttä­mät­tö­mis­tä ra­ken­nuksista, maantieteellisistä oloista yms. koi­tu­vat eri­tyis­rasi­tuk­set. Kokonais­kirkko vastaisi myös suoraan seura­kun­tien välttämättömien työn­tekijöiden palk­kauk­ses­ta. Se voisi siten huo­leh­tia, että kussakin seu­rakun­nas­sa on riittä­västi vir­koja. Virkojen määrä ja laatu riippuisi seura­kunnan väkilu­vusta sekä maantie­teellisis­tä, kielel­lisis­tä ja yhteis­kunnallisista eri­tyispiir­teistä. Kokonaiskirkko antaisi myös hiippakun­tien ja rovastikuntien toimintaan määrärahat jonkin jakokaavan mukaan. Osa jäisi tietenkin kirkon yhteisiin toimintoihin.

Olen laskenut, että yksityishenkilöiden koko maan yhte­näi­nen 1,5 pen­nin veroäyri olisi kahtena viime vuonna riit­tänyt kattamaan kirkkomme seurakuntien verotulot. Kirkko voisi siis pärjätä ilman yhteisöveroja, mutta monet yksittäiset seurakunnat eivät kenties voi! (Las­kelmassani oletin, että 80 % yksityishenkilöiden kunnal­lisverotettavista tuloista olisi tuonut kirkollisveroa.)

Yksittäisen seurakunnan tulot eivät siis enää riippuisi siitä, kuinka paljon sen seurakunnan jäsenet pystyvät maksamaan veroja. Tulojen perustana olisi ensisijaisesti väkiluku. Jakokaavaan sisältyisi jokaista seurakuntaa varten tietty perussumma. Siihen lisättäisiin tietty markkamäärä jokaista seurakuntalaista kohti ja seurakun­nan toiminnan kannalta välttämättömien rakennusten ja kiinteistöjen ylläpitokulut.

Seurakunnalla olisi valta, vapaus ja vastuu päättää, miten se omat käyttövaransa käyttää. Jokin seurakunta pitäisi ehkä mielekkäänä palkata lisää työntekijöitä. Jokin ehkä suuntaisi voimavarojaan kyläkirkkotoimintaan. Jossakin painopisteeksi muodostuisi diakonia. Mikäli jakokaavan tuomat varat eivät tuntuisi riittävän, seura­kunta voisi yrittää saada ulkopuolista rahoitusta tai kerätä vapaaehtoisvaroja — kolehteja ja lahjoituksia.

Paikallisseurakuntien luottamuselimet — nimitettäköön niitä vaikka kirkkoneuvostoiksi — voisivat nykyistä paremmin keskittyä seurakunnan hengellisen toiminnan johtamiseen. Ne voisivat uudistuksen yhteydessä saada myös esimerkiksi oikeuden päättää Kirkon kustantamien seurakunnan välttämättömien virkojen täyttämisestä — papiston osalta yhteistyössä tuomiokapitulin kanssa. Niiden pitäisi myös opetella perustelemaan erityiset tar­peen­sa ja uudet ajatuksensa hallinnon muille tasoil­le.

Vuosisataisten rakennelmien korvaaminen uusilla vaatisi tietenkin vielä monien muidenkin kysymysten tarkastelua, mutta koska olen tässä halunnut keskittyä olennaisim­paan, mainitsen vain muutaman. Miten kävisi seurakuntien maa­omaisuuden? Tulisiko siitä Kirkon maaomaisuutta? Jos tulisi, säilyisikö paikallisseurakunnalla kuitenkin osa siihen liittyvää päätösvaltaa? Olisiko tuotto osak­si entisille omistajaseurakunnille ”kor­va­mer­kittyä” rahaa? Mahdollista kaiketi olisi ainakin, että seurakunnilla säilyisi osa esim. rakennusten käyttöön tai maaomaisuu­den käyttöön liittyvää päätösvaltaa.

Hiippakunnat ja rovastikunnat olisivat tarpeen toisaalta väliportaina seurakuntien ja Kirkon välillä, toisaalta alueellisina yhteistyöeliminä. Hiippakunta huolehtisi alueensa erityispiirteiden huomioonottamisesta kokonais­kirkossa ja toisaalta se edistäisi alueensa seurakun­tien yhteistyötä esim. järjestämällä koulutus- ja neuvottelu­päiviä.

Tiedän, että hahmotelmani kaltainen malli on mahdollista toteuttaa. Sen esikuvana on nimittäin taannoisen saksa­laisen työnantajakirkkoni, Hessenin ja Nassaun evankeli­sen kirkon, malli. Käsittääkseni kaikkialla Saksassa kirkon hahmo on kutakuinkin hahmotelmani kaltainen.

Vanhan pohjoismaalaisen ajattelun suora jatkumo hahmo­tel­ma­ni ei ole, koska siinä paikallista it­senäisyyttä on muu­tet­tu. Se kuitenkin toteuttaisi laa­jassa maassamme tasa-arvoa kristittyjen kesken. Nykyään­hän helsinkiläi­sen tai turkulaisen sielu on erihintainen kuin esimer­kiksi maskulaisen tai velkualaisen sielu. Itseään kir­koksi kutsuvan järjestelmän olemukseen moi­nen eriarvoi­suus sopii kovin huonosti.

Koko maan kattavan tasasuuruisen kirkollisveron käyttöö­noton yhteydessä voitaisiin samalla ottaa käyttöön ylei­nen kirkollis- ja kulttuurivero. Rekisteröityihin us­kon­nollisiin yhteisöihin ja kirkkoihin kuuluvien osal­ta vero ohjautuisi kyseiselle yhteisölle, mikäli se on halu­kas ottamaan sen vastaan. Muiden osalta se menisi ”korvamerkittynä” valtiolle, joka käyttäisi sen kulttuu­rin hyväksi ja mahdollisesti osaksi väestökirjanpidon ja hautausmaiden ylläpitoon. Tämänkaltainen vero on käytös­sä Italiassa. (Se estäisi ihmisiä joutumasta kiusaukseen erota kirkosta rahan säästämiseksi. Samalla eri yhteisöt tulisivat tasavertaisemmiksi. En ole tosin selvittänyt, pystyisikö ortodoksinen kansankirkko selviämään 1,5 % pennin yleisellä yksityishenkilöiden kirkollisverolla.)

Tyypillisesti suomalaisen näpertelyn ja paikkailun si­jalle tarjoan tätä Kirkon kokonaishahmotelmaa.

Digi-Kirjuri käyttöön

kastekirjastaOsana kirkon yhteistä jäsenkirjanpidon Kirjuri-järjestälmää on seurakuntien vanhat kirkonkirjat 1860-luvulta lähtien ja perhelehdet 1960-lähtien digitoitu. Ne on tarkoitus liittää yhteiseen tietokantaan, jotta yhdellä tilauksella olisi mahdollista saada kaikki tiettyyn henkilöön liittyvä tieto, vaikka hän olisi asunut useilla paikkakunnilla.

Kirkkohallitus valmistelee yleiskirjettä ohjeistuksestaan, että seurakuntien tulee tarkistaa digitoitu aineistonsa ennen kuin se liitetään yhteiseen tietokantaan. Tämä siirtää Digi-Kirjurin hyötyjen saamista vuosilla ja aiheuttaa paikallisille seurakuntatalouksille huomattavia lisäkuluja. Kun vajaan 2500 jäsenen seurakunnassani on tarkistettavaa aineistoa 13000 aukeamaa ja runsaat 5000 perhelehteä, koko kirkossa on tarkistettava arvioni mukaan noin 21 miljoonaa aukeamaa ja 8 miljoonaa perhelehteä. Laskelmani mukaan työ vaatii n. 500 000 työtuntia ja maksaa siten n. 10 miljoonaa euroa. Saman verran muistaakseni lupailtiin Kirjurin säästävän ensimmäisen vuosikymmenensä aikana.

Kaiken kattava tarkastus on käsittääkseni turha. Digi-Kirjuriin olisi järkevämpää saman tien liittää kaikki digitoitu aineisto, jota paikallisesti jo pystytään käyttämään. Virheiden tai puutteiden tullessa esiin oltaisiin sitten yhteydessä rekisteriin, jossa alkuperäinen aineisto on, ja se puolestaan huolehtisi yhteiseen järjestelmään käyttökelpoisen tiedon. Jos taas digitoitu aineisto on niin huonolaatuista, että kirkkoherranvirasto ei pysty sitä itsekään käyttämään, seurakunnan on syytä teettää digitointi uudelleen yrityksellä, jonka työn laatu vastaa tarpeita.

Kaiken aineiston tarkastamistakin mielettömämpi ajatus on kirjoittaa puhtaaksi kaikki digitoidut kirkonkirjat. Siitäkin olen kuullut huhua. Hinta olisi valtava. Jos tarkistusta voi kenties tehdä aukeaman minuutissa, puhtaaksikirjoittaminen veisi kenties 10 minuuttia aukeamalta. Työaikaa kuluisi 3,5 miljoonaa tuntia, joten hinnaksi tulisi 70 miljoonaa euroa. Siltikin todistusten tiedot pitäisi ainakin tarkistaa alkuperäisestä aineistosta tai sen kuvista Digi-Kirjurissa, koska puhtaaksikirjoitus ei ole virheetöntä.

TD Kalle Elonheimo

kirkkoherra

Sauvo-Karunan seurakunta

Seurakuntalaisuutta toiminnassa ja vaaliuurnilla

Sauvon alttarilaitteen takaisinasennus

Sauvon alttarilaitteen takaisinasennus

Pyhäkoulu messujen yhteydessä, ulkoilmamessu helatorstaina, Afrikkalainen gospelmessu rippikoululaisten ja vapaaehtoisten voimin olivat kertomusvuoden eräitä uutuuksia seurakunnan elämässä. Etenkin pyhäkoulu ja gospelmessu korostavat seurakuntalaisuuden merkitystä – kumpikaan ei olisi ollut mahdollinen ilman riittävää määrää sitoutuneita seurakuntalaisia. Kaikki kolme mainittua liittyvät myös kirkon elämän keskeisimpään ilmaisuun, Jumalan kansan kokoontumiseen sanan ja sakramentin äärelle. Pyhäkoululaiset näet tulevat kirkkoon messun ehtoollisosan alkaessa ja voivat aikuisensa kanssa osallistua ehtoolliselle. Kiitokset siis pyhäkoulunopettajille ja muille vapaaehtoisille!

Marraskuussa valittiin kirkkovaltuusto toimikaudeksi 2015-2018. Äänestysprosentti oli lähes 28, joten enemmistöltään uudistunut kirkkovaltuusto sai vahvan mandaatin huolehtia seurakunnasta. Vaalien lisäksi seurakunnan päätöksentekoa ja hallintoa työllistivät valmistautuminen Kirkon palvelukeskus -liitokseen (Kipa) ja seurakuntarakenteen muutosmahdollisuuksien pohtiminen. Kipa työllisti myös erityisesti taloustoimistoa niin paljon, että kertomusvuoden tilinpäätös valmistui vasta runsaat puoli vuotta säädösten mukaisen takarajan jälkeen.

Koska hallinnon suuret haasteet olivat tiedossa jo vuoteen valmistauduttaessa, investoinnit oli suunniteltu vähäisiksi. Edellisvuonna ulkopuolen osalta valmistut Sauvon kirkon kunnostus saavutti tavoitellun välimaalinsa palmusunnuntaina, kun konservoitu alttarilaite otettiin uudelleen käyttöön.

Pitkäaikainen diakoniatyöntekjä Marjatta Toikkanen jäi eläkkeelle kesällä, ja uudeksi viranhaltijaksi valittiin tehtävää ensin osa-aikaisena ja jo vuoden täysaikaisena sijaisena hoitanut Leena Hyvönen. Kirkkoherra TD Kalle Elonheimo oli tammi-helmikuun vuorotteluvapaalla, ja hänen sijaisenaan toimi tuon ajan ja vuosilomat pastori Tuomo Silvasta. Kanttori Minna Higgins jäi kesäkuussa pitkälle virkavapaalle, ja sijaiseksi tuli tehtävää aiemminkin sijaistanut Eeva Moilanen.

– Sauvo-Karunan seurakunnan vuoden 2014 toimintakertomuksen esipuhe

Sauvo-Karunan suunnitelmia tulevalle vuodelle

SAM_2287Paikkallisseurakunnan toimintaan vaikuttavat monet ulkoiset tekijät, joiden osalta seurakunta ei voi paljoakaan toimia. Seurakunnan perustehtäviä on kuitenkin hoidettava silloinkin, kun taloudelliset edellytykset supistuvat joko yleisen taloustilanteen huonontuessa tai sen vuoksi, että kirkosta eroaminen on tullut valitettavan yleiseksi tavaksi protestoida mitä tahansa julkisuudessa käsiteltyä asiaa vastaan.

Sauvo-Karunan seurakunnan henkilöstö on edelleenkin motivoitunut työskentelemään seurakunnan vision toteutumiseksi. Rinnalle tarvitaan kuitenkin yhä tärkeämpinä vahvasti sitoutuneita vapaaehtoisia, jotka ottavat vastuuta toiminnasta. Suunnitelmavuodelle tästä esimerkkinä on pyhäkoulu, jonka pitäminen kerran pari kuukaudessa on muutaman vapaaehtoisen työnä.

Suunnitelmavuoden alussa aloittaa uusi kirkkovaltuusto työnsä. Sen toimikauden merkittävin tehtävä on huolehtia strategian toteutumisesta sen osalta, että Sauvo-Karunan seurakunta on mahdollisimman itsenäinen toimintayksikkö vaalikauden jälkeenkin. Tällä hetkellä parhaalta ratkaisulta siihen näyttää seurakuntayhtymä Paimion ja Liedon kanssa, malli, jonka alueellisessa selvittämisessä Sauvo-Karunan kirkkoherra on tiiviisti mukana hiippakunnallisen ohjausryhmän kutsumana vetäjänä.

Jotta seurakunta uskottavasti ja tuntuvasti toimisi Jumalan perheväen ilmentäjänä paikkakunnalla, tarvitaan myös paljon rukousta. Siinä voi olla mukana kuka tahansa seurakuntalainen. Monipuolisessa jumalanpalvelus­elämässä siihen on tilaisuus yhdessä.

****

Sauvo-Karunan  seurakunnan vuosien 2015-2017 toiminta- ja taloussuunnitelman esipuhe.

Vuoden 2015 kolehtisuunnitelmapohja

Kirkkohallitus toimitti minulle pyynnöstäni ensi vuoden kolehtipäätöksen tekstinkäsittelyasiakirjana, mutta se vaati aikalailla tuunausta – siinä esim. kaikki päiväykset olivat vuodelle 2014.

Olen nyt puhdistellut ja siis tuunannut pohjan. Matkan varrella siihen taisi tulla pari Kirkkohallitukselle tuntematonta jumalanpalvelusaikaa: Earth Hour ja juhannusaatto. Mutta lisäillähän voi tarvitsemiaan, ja turhia ottaa pois. Kyllä maailmaan ja sen taulukoihin rivejä riittää…

Pohja on kahdessa eri muodossa, kansainvälisen standartointijärjestön hyväksymässä ODT-muodossa ja erään pohjoisamerikkalaisen ohjelmistoyhtiön tuotteen hieman vanhemman version oletuksena tuottamassa DOC-muodossa.

Kolehdit_2015_suunnitelmapohja_Khl Kolehdit_2015_suunnitelmapohja_Khl

Iloitkaa siis näistä, sisaret ja veljet virassa ja vaivassa!

Siunausta adventtiin ja jouluun!

Pappilantien liikenteestä

Sauvo-Karuna kirkkoneuvosto päätti 21.10.2013 § 142 laatia ja toimittaa Sauvon kunnalle Kallenmäen asemakaavaehdotusta koskevan muistutuksen, jossa huomio kiinnitetään erityisesti liikennejärjestelyihin.

Asemakaavaehdotuksen mukaan Kallenmäkeen tulee yksi rivitalotontti ja 33 oma­koti­talotonttia, joiden liikenne kulkisi Pappilantien kautta. Voimassa olevassa asemakaavassa Kallenmäentie liittyy suoraan Sauvontiehen. Kaavaselostuksen kohdan 3.1. mukaan sen toteuttamisen edellyttämä katujen rakentaminen ja vesihuollon järjestäminen tulisi aiheuttamaan kohtuuttomia kustannuksia kunnalle. Kaavaselostuksen kohdassa 4.3. todetaan, että liikenteen määrä lisääntyy nykyisestä, erityisesti Pappilantiellä ja että liikenteen vaikutukset voivat olla hetkellisesti paikallisesti merkittäviäkin (s. 15).

Seurakunta vastustaa asemakaavaehdotukseen sisältyviä liikennejärjestelyjä niiltä osin kuin autoliikenne tuodaan Pappilantielle. Asemakaavaehdotuksen toteuttaminen monin­ker­taistaisi Pappilantien autoliikenteen. Eri­tyi­sesti Pappilanmäki ei olisi enää turvallinen lapsille aamuisin eikä töistä paluuaikaan, mikä puolestaan aiheuttaisi sen, että Kallenmäen kouluun nähden suhteellisen edullisesta sijainnista huolimatta sieltä lapsia kuljetettaisiin autolla. Se puolestaan yhä lisäisi liikennettä niin Pappilantiellä kuin Sauvon keskustassakin.

Seurakunnan näkemyksen mukaan Pappilantiehen tukeutuva autoliikenne ei mahdollista kaava­selostuksessa arvioitua liikenneturvallisuutta (s. 16):

Kaavaratkaisu luo puitteet turvalliselle liikenneympäristölle, ja kaava ei vaikuta merkittävästi liikenneturvallisuuteen, mikäli asemakaavan mukaisen katuverkoston yksityiskohtaisessa suunnittelussa huomioidaan liikenne­turval­lisuuteen vaikuttavat tekijät riittävässä laajuudessa. Erityisesti huomiota tulee kiinnittää kevyen liikenteen järjestämiselle.

Seurakunnan näkökohdat liittyvät Pappilantiehen, kulttuurihistoriallisesti merkittävään pappila­miljööseen, maa­lämpö­järjestelmään lämpökeskuksineen sekä seurakuntatalon liikenteeseen.

PAPPILANTIE

Vastineessaaan Sauvo-Karunan kirkkoneuvoston 18.6.2013 § 88 antamaan lausuntoon kaavan laatija on todennnut, että Pappilantien asemakaavan mukaisen katutilan leveys on Pappilan­mäessä 10 metriä ja että leveys on riittävä ja mahdollistaa turvallisen liikenne­verkon raken­tamisen suunnitelluilla käyttäjämäärillä.

Tällä hetkelExif_JPEG_PICTURElä Pappilantien ajorata on Pappilanmäessä 4 metriä leveä. Tien alussa kesto­päällystetty osuus on leveydeltään 3,20 metriä. Mäessä ajoradan reunasta on 7,10 metriä niin lämpökeskuksen kuin Pappilankin seinään. Siten koko aukon enimmäisleveys, seinästä seinään, on 18 metriä, lämpökeskuksen tukimuuri (2,5 m) siitä pois laskettuna 15,5 metriä.

Noin sadan metrin matkalla tie nousee 10 metriä, ja mäen päällä on n. 90 asteen mutka.

Pappilanmäen päällä Pappilantien ajorata on pieneltä matkalta 5 metriä leveä, mutta seura­kunnan omistaman punaisen rakennuksen lounaisnurkan kohdalta kaarteessa ja sen jälleen vain 4 metriä leveä.

Pappilantien alkupäässä, seurakuntatalon kohdalla 10 metriä leveä katutila rajoittuisi nykyisten ojien pohjien linjaan.

 Seurakunnan näkemyksen mukaan Pappilantiestä ei voi rakentaa lisääntyvän autoliikenteen edellyttämää reittiä.

KULTTUURIHISTORIALLISESTI MERKITTÄVÄ PAPPILAMILJÖÖ

Exif_JPEG_PICTURESauvon pappila on manner-Suomen vanhin edelleen pappilakäytössä oleva pappila. Sen kuusihuoneinen keskiosa on rakennettu 1750-luvulla, jolloin Sauvo oli Turun piispan palkka­pitäjä. Kumpaankin päätyyn rakennettiin huonepari ja rakennus vuorattiin kuta­kuinkin nykyasuunsa 1890-luvulla.Pappilan maatalouden vähennyttyä 1920-luvulla ja loputtua kokonaan 1940-luvulla pihapiirin eteläosasta on purettu rakennuksia. Pappilamiljöö on kuitenkin säästynyt niin pihapiirin uudisrakentamisen kuin tielinjauksienkin häiritseviltä muutoksilta.

 Anu Soikkeli toteaa väitöstutkimuksessaan ”Suomen vanhat pappilat – menneisyyden tulevaisuus” (Acta Universtitatis Ouluensis C 153, Oulu, 2000, osa 2, s. 171):

4.1.5. Pappiloita häiritsevät tekijät

Erilaiset häiritsevät tekijät, joilla tässä tarkoitetaan esimerkiksi voimakasta uudisrakenkentamista, lähelle tunkeutuvia tielinjauksia tai laajoja pysäköintikenttiä, vaikuttavat useampaan kuin joka kolmanteen pappila­mil­jööseen. Voimakas uudisrakentaminen häiritsee noin viidesosaa ja liikenneväylät kymmenesosaa kaikista pappiloista. (Kursivointi seurakunnan)

 Vuoden 2011 joulukuun lopun myrskyjen kaadettua Pappilanmäen korkeat kuuset pappilan nurkalta alaspäin tulevan syreeniaidan jatkeeksi on alkanut nousta kymmeniä metrejä syreeniaitaa, joka rajaa Pappilantien pappilan puistoon päin. Syreeniaita on sen verran lähellä nykyistä tietä, että tien leventäminen pohjoiseen päin hävittäisisi siitä valtaosan. Se puolestaan muuttaisi oleellisesti kulttuurimaisemaa.

Edellä jo esitettiin, miten lähellä rakennusta Pappilantie on nykyään. Leventäminen toisi tien lähemmäs kuin maalaispappilan miljööseen sopii. Lisäksi se saattaisi aiheuttaa tarpeen vahvistaa pappilan eteläpäädyn kivijalkaa ja pihan pengerryksiä.

Pappilantien katualueen leventäminen muuttaisi miljöön oleellisesti ja siten hävittäisi merkittäviä kulttuuriarvoja. Näiltä osin kaavaselostuksen arvio vaikutuksista rakennettuun kulttuuriympäristöön on virheellinen. (s. 15: Kaavaratkaisu turvaa rakennetun kulttuuri­ympäristön arvokohteiden ja tiedossa olevien muinaismuistokohteiden säilymisen.)

MAALÄMPÖJÄRJESTELMÄ

Seurakuntatalon ja pappilan yhteisen lämpökeskuksen seurakunta rakennutti Pappilanmäkeen 1980-luvulla. Sitä laajennettiin 2011, kun lämmön lähteeksi otettiin hautaus­maan ja seurakuntatalon välisestä pellosta kerättävä maalämpö.

DSC00938Maalämpöjärjestelmän siirtoputket kulkevat seurakuntatalon ylempään liittymään asti Pappilan­tien pohjoispuolisen ojan alla ja siitä ylöspäin Pappilantien eteläpuolella. Lämpö­putkisto pappilaan lähtee lämpökeskuksesta kohtisuoraan tien ali ja kulkee siitä ylöspäin pohjoispuolen ojan alla. Samassa kaivannossa ovat myös sähkön- ja tiedonsiirtokaapelit.

 Jos Pappilantietä ryhdyttäisiin vastoin seurakunnan kantaa leventämään, kunnan tulisi vastata kaikista edellä mainittujen putkistojen ja kaapeleiden siirtojen kuluista, mukaan lukien mahdolliset lisäeristykset.

SEURAKUNTATALON LIIKENNE

Sauvon seurakuntatalossa toimii lähes yhdeksän kuukautta vuodesta työpäivinä joko päivä- tai perhekerho eli lasten toimintaa. Osanottajista sangen monet tuodaan, perhekerhon osalta tulevat, kerhoon autolla. Pappilantien autoliikenteen merkittävä lisääntyminen hankaloittaisi seurakuntatalon liikennöintiä kriittisinä ajankohtina, etenkin aamun kerhojen alkaessa ja iltapäivän kerhojen päättyessä.

TOIMENPIDE-EHDOTUKSIA

Seurakunta katsoo, että Kallenmäentien autoliikenne pitäisi, kustannuksista huolimatta, ohjata suoraan Sauvontielle, jolloin muu kuin Sauvon keskustaan suuntautuva liikenne ohjautuisi Sauvon-Kemiöntielle Kallenmäen eteläpuolen liittymästä. Seurakunta pitää kuitenkin mielekkäänä, että suunnitellulta Kallenmäentieltä järjestettäisiin kevyen liikenteen väylä Pappilantielle. Se antaisi lapsille turvallisen reitin koulun suuntaan. Vesihuolto olisi kenties mahdollista hoitaa Pappilantien suunnasta.

 Seurakunta tuo myös esiin, että Kallenmäen asemakaavan myönteiset ympäristövaikutukset lisääntyisivät, jos bussiliikenne palaisi kulkemaan Sauvontietä. Se helpottaisi myös liikkumisrajoitteisten osallistumista seurakuntatalossa järjestettäviin tapahtumiin.