Kaisa Huhtala piispaksi

Turun arkkihiippakunnan seuraavaksi piispaksi esitän Porin Teljän kirkkoherraa, pappisasessori TL, rovasti Kaisa Huhtalaa. Hän on jo osoittanut kantavansa huolta niin kirkon ykseydestä kuin hädässä olevien ihmisten oikeuksista. Hän tuntee niin nuorisotyön kuin kirkon hallinnon. Ja hänen seurakuntansa tavallisen sunnuntain jumalanpalvelus on ilmeeltään kuin erityinen kansainvälisen työn juhlamessu jossakin toisessa seurakunnassa.

Piispuus edustaa kirkon yhtenäisyyttä: piispan tehtävänä on pitää hänelle uskottu lauma koossa ja vaalia kirkon ykseyttä. Kaisa on aktiivisesti rakentanut ykseyttä kirkossamme pappisvirasta eri tavoin ajattelevien välille. Hän oli aloitteentekijänä vuonna 2019 kolmena seminaarina järjestetyssä virkateologisessa keskusteluprosessissa. Seminaarisarja tähtäsi tiedon lisääntymiseen siitä, millä teologisilla perusteilla eri tahot perustelevat virkaan liittyviä käsityksiään ja miksi ehtoollinen on kirkossamme kynnyskysymys virasta eri tavoin ajattelevien välillä, sekä kunnioittavaan keskusteluun teologisesta aiheesta, josta keskustelu kirkossamme on ollut viime aikoina vaikeaa. Seurakuntansa alueella hän on mahdollistanut täyteen jumalanpalveluselämään osallistumisen myös niille, joilla on rajallisempi käsitys pappisvirasta. Siihen hän on saanut työtovereidensa, seurakuntaneuvostonsa ja piispansa tuen.

Aivan erityisen hädänalaisia ovat maahamme turvaa etsimään tulleet nuoret ihmiset. Kaisan seurakunta on aktiivisesti tukenut heitä jo syksystä 2015 lähtien, ja hän tukee heitä nytkin, kun heitä yritetään pakottaa palaamaan kotimaahansa turvattomiin oloihin. Samalla hänen seurakuntansa on tullut tehneeksi myös lähetystyötä omalla paikkakunnallaan: Monet ovat kääntyneet kristityiksi.

Nuorisotyössä Kaisa oli pitkään mukana seurakuntansa nuorisopappina. Kirkon viranomaistehtävät tulivat hänelle tutuiksi Porin seurakuntayhtymän keskusrekisterin johtajana. Arkkihiippakunnan tuomiokapitulin pappisasessorina hän on toiminut kohta kolme vuotta. Hän on osoittanut käsittelevänsä asioita asiaperustein silloinkin, kun se merkitsee valtarakenteen vastaista kantaa. Tämä kävi ilmi jo heti hänen asessorikautensa alussa, kun hän ainoana tuomiokapitulin jäsenenä vastusti silloisen arkkipiispan kannattamaa Turun ja Kaarinan seurakuntien määrän vähentämistä.

Kaisa tuntee hiippakuntamme hyvin. Hän on vuosikymmenet toiminut pappina arkkihiippakunnassa ja ollut mukana monissa hiippakunnallisissa tehtävissä jo ennen asessorikauttaan.

Satuin talvilomallani aivan tavallisena sunnuntaina menemään messuun Porin Teljän kirkkoon. Oli ilo nähdä ja kuulla kirkkokansaa, jossa oli kaikenikäisiä ja useita eri kieliä puhuvia – niin taustaltaan suomalaisia kuin maahmme muuttaneita. Jossakin muualla tuollaista rikkautta saattaisi kohdata erityisessä kansainvälisen työn juhlassa, mutta Teljän kirkossa se oli ja on tavanomaista.

Olen tuntenut Kaisan 1990-luvun puolivälistä lähtien, jolloin toimimme Autuaan Hemmingin Apupapeissa. Jo silloin vaikutuin hänen ennakkoluulottomuudestaan tarkastella kirkkomme elämää. Kaksi vuotta sitten keväällä, hänen pappisvihkimyksensä 30-vuotisjuhlassa, pyysin häntä harkitsemaan, olisiko hän käytettävissä piispan virkaan. Puolen vuoden harkinnan jälkeen hän vastasi myöntävästi. Hän siis on suostunut ehdolle, ei asettunut.

Jos haluat ryhtyä julkisesti Kaisan kannattajaksi, ole hyvä ja ilmoittaudu minulle, mieluiten yksityissähköpostiini kalleelonheimo@gmail.com.

Kolehti poikkeusoloissa

Monille kirkollisille järjestöille seurakuntien tilittämät kolehtituotot ovat huomattava osa niiden toiminnan rahoitusta. Kolehtituotoilla ne avustavat ja vievät evankeliumia eteenpäin niin eri puollla maailmaa kuin kotimaassamme. Suuren osan kolehtikohteista määrää Kirkkohallitus, muutaman hiippakunta ja osan seurakunta kirkkoneuvoston vahvistamassa kolehtisuunnitelmassa.

Meneillään olevissa poikkeusoloissa moni hiljaisen viikon ja pääsiäisen suunnitelmissa ollut jumalanpalvelus jää toteutumatta ja loputkin toteutetaan ilman seurakuntalaisten läsnäoloa. Määritelmän mukaan kolehti on tilaisuudessa sen aikana ja sen paikassa käteisenä tai sähköisesti kerättävä rahalahjoitus. Siten kolehtituotot ovat käytännössä olemattomat.

Moni kuitenkin haluaisi osallistua aineelliseen ja hengelliseen auttamiseen. Sen vuoksi tässä esitellään nyt tiedossa olevan poikkeusajan (13.4. asti) kolehtikohteet tai kolehdinsaajat Paimion seurakunnassa sekä se, miten niihin voi osallistua.

Poikkeusajan kolehtikohteet Paimion seurakunnassa

Marianpäivän 22.3. valtakunnallinen kolehti oli määrätty kirkon rakentamiseen Faticissa ja syrjäytymisvaarassa olevien ihmisryhmien voimaannuttamiseen Senegalissa Herättäjä-Yhdistyksen kautta. Herättäjä-Yhdistys on yksi kirkkomme herätysliikkeistä. Lähetystyössä se toimii yhteistyössä Suomen Lähetysseuran kanssa, tässä tapauksessa Senegalin luterilaisen kirkon kanssa ja hyväksi. Kohteesta on tietoja ja osallistumisohje tämän linkin sivulla.

Sunnuntaina 29.3. vietetään arkkihiippakunnassa Salvador-sunnuntaita, jolloin kolehtikohteena on El Salvdorin luterilaisen kirkon palkkausrahasto. Se nimensä mukaisesti avustaa sisarkirkkomme työntekijöiden palkkausta. Hieman tietoa sisarkirkosta on arkkihiippakunnan sivulle tämän linkin takana. Sisarkirkon tukemiseen ei ole tällä hetkellä menossa keräystä, joten tukihaluisen pitää odottaa uutta kolehtitilaisuutta.

Palmusunnuntain 5.4. valtakunnallinen kolehti on nimetty ”Puolustamalla vahvemmaksi” – Kolehti menee nuorten koulutukseen ja henkiseen tukeen mm. Senegalissa Suomen Lähetysseuran (SLS) kautta. Lähinnä tätä oleva SLS:n meneillään oleva keräys on Lasten pankki, jonka sivulle pääsee tästä linkistä.

Kiirastorstain 9.4. kolehti oli päätetty Yhteisvastuukeräyksen (YV) hyväksi. Tämän vuoden YV tukee vanhemmuutta Suomessa ja maailmalla. Keräystuotosta 60 % menee Kirkon Ulkomaanavun kautta kansainvälisiin kohteisiin, m.m. Nepaliin ja pakolaisleireille, 20 % kotimaisten kumppanuusjärjestöjän kanssa tehtävään työhön ja 20 % oman seurakunnan toteuttaamaan työhön. Oman seurakunnan osuuden saaminen käyttöön edellyttää tietenkin tietoa kohdentamisesta, joten jos osallistut pankin kautta, muista laittaa Paimion seurakunnan viitenumero 301615! Yhteisvastuukeräyksen verkkosivuille ja lahjoitusohjeisiin pääset tästä linkistä. YV:n hyväksi oli tarkoitus kerätä kolehti myös hiljaisen viikon tiistaina ja keskiviikkona.

Pitkänperjantain 10.4. aamun jumalanpalveluksen kolehtikohteeksi oli valittu vähemmistöasemassa olevien kristittyjen ja erityisesti nuorten kristillisen identiteetin vahvistamiseen Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa yhteistyössä Egyptin, Israelin, Palestiinan itsehallintoalueen, Jordanian ja Pohjois-Afrikan Pipliaseurojen kanssa, Suomen Pipliaseuran kautta. Pipliaseuran tukemiseen pääsee tästä linkistä.

Pitkänperjantain 10.4. iltapäivän Jeesuksen kuolinhetken rukoushetken kolehti oli ajateltu Kirkon Ulkomaanavulle, sen mitä moninaisimpiin tarpeisiin hädän lievittämiseksi ja tulevaisuuden rakentamiseksi eri puolilla maailmaan. Kirkon Ulkomaanavun sivustolla on ohjeet, miten sen työtä voi tukea. Sivustoon pääsee tästä linkistä.

Pääsiäisyön toteuttamatta jäävän messun kolehdilla oli ajateltu tukea seurakuntamme nimikkolähettejä ja työtä seurakuntamme nimikkokohteissa. Koska kyse on nimenomaan tiettyjen ihmisten ja toimintojen tukemisesta, yhteistyöjärjestöjen tukeminen pankkilahjoituksilla ei välttämättä kohdennu näihin. Nimikkolähetystyötämme voit kuitenkin tukea lähetyksen kirpputorin asiakkaana tai (toivottavasti) juhannusaaton kolehdissa Karunassa.

Pääsiäispäivän 12.4. valtakunnallinen kolehtikohde on naisten toimeentulon parantaminen kehitysmaissa tarjoamalla muun muassa ammatti-, viljelys- ja yrittäjyyskoulutusta Kirkon Ulkomaanavun kautta. Kirkon Ulkomaanavun sivustoon pääsee tästä linkistä.

Pääsiäismaanantain 13.4. perhekirkon kolehti oli päätetty lasten ja perheiden kasvun tukemiseen Suomen Pyhäkoulun Ystävät -järjestön kautta. Vuonna 2020 Suomen Pyhäkoulun Ystävät tarjoaa seurakunnille Pop up -pyhäkouluja, pyhäkoulutoiminnan organisointityökalun sekä sisältöjä Lastenkirkkoon. Suomen Pyhäkoulun Ystävillä ei ole keräystä, mutta sen työtä voi tukea esim. liittymällä jäseneksi tai ostamalla sen tuotteita. Yhdistyksen verkkosivulle pääsee tästä linkistä.

Toivon, että tätä listaa ei tarvitse jatkaa pidemmälle pääsiäisaikaan. Mutta jos tarve jatkuu, jatkan listaa.

Työaika-autonomiasta

”Minullahan on virka”, toteaa vanha venäläinen sanonta. Toimikoon se johdantona työaika-autonomiaa koskeviin huomioihini.

Tarkastelin varausjärjestelmästämme kuluvan vuoden alun 10 työviikkoni tekemisiä: 5 messua, 6 muuta jumalanpalvelusta tai hartautta, 3 muuta seurakunnallista tilaisuutta (sekä parit kirkkokahvit), 5 hautaan siunaamista, 1 kaste, 7 kokousta, 2 koulutusta ja 8 onnittelukäyntiä sekä 8 päivystystä. Kaikkiaan merkintöjä oli siis 45 sekä toimituksiin liittyvät keskustelut.

Toimituskeskustelut jätän tarkastelun ulkopuolelle, koska niiden ajankohdat ja paikat olen joka kerta sopinut erikseen. Myös onnittelukäynnit sisältyvät selvästi työaika-autonomiaan, sillä niiden tarkan ajankohdan sovin (tai päätän) joka kerta erikseen. Kokouksista ainakin 2 oli sellaisia, että olin joko sopinut tai esittänyt ajankohdan.

Tarkasteltavaksi jää näin 35 tapahtumaa 10 viikon ajalta – siis keskimäärin 3 tai 4 viikossa. Oman harkintani ulottumattomissa olevaa työaikaa niihin on mennyt arvioni mukaan enintään 75 tuntia. Tarkoitan siis aikaa, joka on mennyt itse tilaisuuksissa.

Laskelma ei siis suinkaan tarkoita, että olisin alkuvuonna tehnyt töitä vain 75 tuntia eli 7,5 tuntia viikossa, vaan se osoittaa, että suurimman osan työajastani voin itse sovittaa minulle sopiviin hetkiin (ja paikkoihin). Keskimäärin noin yhden työpäivän osalta viikossa työaikani sijoittuu siten, etten voi sen ajankohtaan oleellisesti vaikuttaa.

Edellä olen tarkastellut seurakuntapapin työaikaa. Monilta osin vastaava jakauma tulisi varmaankin kanttorilta, onhan hän mukana jumalanpalveluksissa ja kirkollisissa toimituksissa. Diakoniassa ja nuorisotyössä jakauma voi olla erilainen – niissä on käsittääkseni vielä vähemmän sellaisia tilaisuuksia, joiden pitämisen, ehkä jopa ajankohdan tarkkuudella, jokin säädös määrittää. Vaikkapa nuortenillan tai eläkeläispiirin tarkka ajankohta perustunee nuorisotyön päätökseen tai on sen päätöksellä muutettavissa.

Vanhastaan viran olemukseen on kuulunut se, että virka on olemassa joidenkin tehtävien hoitamista varten ja että viranhaltijan tulee hoitaa virkaansa kuuluvat tehtävät. Jotkin tehtävät voivat olla sellaisia, että niiden ajankohta määräytyminen on viranhaltijan päätösvallan ulottumattomissa. Tällainen on vaikkapa seurakunnan yhteinen jumalanpalvelus: jotta se voisi olla yhteinen, sillä pitää olla jokin yhteisön määrittämä ajankohta. Toiset ovat sellaisia, jotka voidaan sopia: vaikkapa laitoshartaudet tai jo edellä mainitsemani onnittelukäynnit.

Työaika-autonomiaani ei mielestäni loukkaa se, että kirkkoherranvirasto sopii minulle kirkollisen toimituksen päivään, jona olen joka tapauksessa töissä. Kyseessähän on sen toteuttaminen, miksi olen virassa ja seurakuntalaisten käytettävissä silloin, kun he minua tarvitsevat. Autonomiaa ei vie myöskään se, että kalenterissa on paljon merkintöjä, vaikkapa diakonian viranhaltijalla kotikäyntejä tai vastaanottoaikoja, jos niiden tarkkaa ajankohtaa ei esimiestaho määrää.

Oma juttunsa on sitten vuoroista sopiminen. Se kuitenkin onnistunee edelleenkin vapaa-aikaa koskevien säädösten avulla. Tarkoituksella käytin sanaa ’sopiminen’, sen osalta olisi kylläkin parannettavaa varmaankin useimmissa työyhteisöissä.

Puutteellista päätöksentekoa

Sauvo-Karunalla laajentuneen Paimion seurakunnan kirkkoneuvosto piti ensimmäisen kokouksensa 12.2.2019. Pöytäkirjaa lukiessani huomasin, että se jätti ottamatta huomioon ainakin kaksi Kirkkojärjestyksen (KJ) määräystä ja yhdestä määräyksestä johdetun ohjesäännön: lapsivaikutusten arviointi (KJ 23:3), seurakuntaa koskevista suunnitelmista tiedottaminen (KJ 7:9 mom. 2) sekä esittelyn perusteellisuus (KJ 7:1 ja kirkkoneuvoston malliohjesääntö § 8).

Lapsivaikutusten arviointi

Vuoden 2015 alussa tuli voimaan KJ 23:3, joka edellyttää, että kirkollisen viranomaisen on päätöksen valmistelussa arvioitava ja otettava huomioon sen vaikutukset lapsiin. Arviointivelvollisuus on asiaa ensimmäisenä käsittelevällä viranomaisella – siis kirkkoneuvostolla tai viranhaltijapäätöksen tekijällä.

KJ ei myönnä mitään poikkeuksia lapsivaikutusten arviointiin, vaan jokaisessa päätöksessä on oltava arvio, miten se vaikuttaa alle 18-vuotiaisiin. Poikkeuksettomuudella halutaan taata se, että jokaisen päätöksen valmistelussa pysähdytään edes ehtkeksi miettimään, vaikuttaako päätös alaikäisiin.

Kun säädös oli tulossa voimaan, sen merkitystä selvitettiin johtaville viranhaltijoille. Koulutuksissa korostettiin, että lapsivaikutusten arvioinnin puuttuminen on muotovirhe, joka tekee päätöksen mitättömäksi – myös silloin, jos arvioidaan, että vaikutuksia alle 18-vuotiaisiin ei ole. Arviohan voi olla, että lapsivaikutuksia ei ole.

Tiedottaminen

Seurakunnan jostakin toimitilasta luopuminen ja toimintojen siirtäminen toisiin tiloihin on mielestäni asia, joka pitäisi saattaa seurakuntalaisten tietoon jo suunnitelmavaiheessa (KJ 7:). Paimion kirkkoneuvosto kuitenkin päätti tällaisesta asiasta edes henkilökunnalle asiasta etukäteen tiedottamatta, seurakuntalaisista puhumattakaan. Viittaan tässä päätökseen luopua Sauvossa Tallerosta ja siirtää henkilökunnan työpisteet Sauvon seurakuntataloon (KN 12.2.2019 § 16).

Kirjallinen esittely

”Kirkkoneuvosto päättää asiat esittelystä. Esittelijän tulee valmistella asiasta kirjallinen selonteko, joka perusteltuine ehdotuksineen päätökseksi on ajoissa ennen kokousta toimitettava kirkkoneuvoston jäsenille….” Näin todetaan Kirkkohallituksen laatiman kirkkoneuvoston malliohjesäännön 8. §:ssä.

Mielestäni yllä mainitun kirjallisen selonteon tulee tuoda esiin päätettävän asian hyödyt ja haitat sekä selvittää, mitä vaihtoehtoja päätöksessä on. Samoin sen tulee sisältää e.m. lapsivaikutusten arvion sekä tiedon asianosaisten kuulemisesta, jos se on asian luonteen vuoksi tarpeen. Lopuksi esittelijä ilmaisee, miten asia hänen mielestään pitäisi päättää. Esittely – ja siten pöytäkirja – pitäisi laatia siten, että keskusteluun osallistumatonkin pystyy päättelemään, miten ja millä perusteilla ratkaisuun on päästy. Niinpä joskus voi olla tarpeen täydentää esittelyä kokouksessa käydyn keskustelun perusteella.

Kaikkiaan vilkaisemieni Paimion seurakunnan pöytäkirjojen ongelmia ovat liian niukka asioiden esittely ja päätösten varsinaisten sisältöjen piilottaminen liitteisiin, joita verkossa ei julkaista.

Tiloja koskevan päätöksen arviointia

Yllä esittelemäni pohjalta tarkastelen kirkkoneuvoston toimitiloja koskevaa päätöstä (KN 12.2.2019 § 16), jonka lainaan tähän kokonaisuudessaan:

Seurakunnassa on 4 työntekijää, jonka virkapaikka/työpiste on Sauvossa. Yhdellä työntekijällä on työpiste Sauvon seurakuntatalolla ja 3 työntekijälle työpisteet ovat olleet Tallerossa. Tallerossa on ollut myös 2 krt/vko seurakuntatoimisto ja 1 krt/vko papin tapaamispiste.

Työpisteet ja muut kohtaamispaikat on mahdollista ja perusteltua siirtää Sauvon seurakuntatalolle ja näin ollen Talleron toimipiste vapautuu myyntiin tai se voidaan vuokrata ulkopuoliselle.

Esitys: Talouspäällikkö esittää, että työpisteet ja toiminnot siirretään Sauvon seurakuntatalolle ja Tallero joko vuokrataan tai myydään.

Päätös: Kirkkoneuvosto hyväksyi esityksen sillä lisäyksellä, että kuullaan kaikkia työntekijöitä, joita asia koskee.

1) Lapsivaikutusten arviointi puuttuu

Päätöksessä ei ole lapsivaikutusten arviointia lainkaan. Puute on jo sinänsä siis muotovirhe, jonka vuoksi päätös on lainvastainen.

Neljän työpisteen sekä työntekijöiden sosiaalitilojen siirtäminen seurakuntataloon vaikuttaisi merkittävästi tilankäyttöön. Esim. nykyinen olotila ei olisi enää käytettävissä perhekerhon askartelutilaksi. Tuolivaraston tarvitseminen muuhun käyttöön edellyttäisi sitä, että kaikki tuolit ja pöydät olisivat jatkuvasti pitkinä riveinä suuressa salissa. Sen käyttäminen päivä- ja perhekerhojen puuha- ja telmimistilana vaikeutuisi huomattavasti. Varastotilojen vähentäminen saattaisi johtaa siihen, että poistetuksi tulisi kerhotarvikkeita, joita tarvitaan kerran vuodessa – mutta joka vuosi. Se puolestaan saattaisi vaikeuttaa vaikkapa joulukuvaelman tai pääsiäisvaelluksen toteuttamista päiväkerholaisten kanssa.

Lastenohjaaja ja perhekerholaiset osaisivat varmasti esittää lisää lapsivaikutuksia. Ainakin sen voisi lisätä, että Tallerosta luopuminen tekee viime vuosien tapaan messun aikaan toteutettujen pyhäkoulujen pitämisen mahdottomaksi.

2) Kirjallinen esittely on puutteellinen

Kirjallinen selonteko on kovin niukka. Ainakin kolme asiaa olisi pitänyt selvittää tarkemmin: Talleron myynnin tai vuokralle antamisen edellytykset, toimipisteiden siirron mahdollisuudet sekä erityisesti toimipisteiden siirron perusteet.

Esittelyssä kirjoitettiin siirron olevan mahdollinen ja perusteltu, mutta perusteita ei ole kirjattu lainkaan. Niiden pitäisi nähdäkseni olla ennen kaikkea tominnallisia, toissijaisesti taloudellisia. Niitä on mahdollisesti esitetty suullisesti kokouksessa, mutta pöytäkirjan lukijalla ei ole mitään mahdollisuutta arvioida niitä.

Toimipisteiden siirron mahdollisuuksia esiteltäessä olisi pitänyt esittää, mitä ne konkreettisesti ovat, sekä myös, olisiko niille vaihtoehtoja. Nyt päätöksenteossa ei ollut (ainakaan pöytäkirjan mukaan) Sauvon tyhjillään oleva Pappila, joka kaavan mukaan on osaksi toimistorakennus.

3) Suunnitelmista ei tiedotettu

Jo ylempänä viittasin siihen, että mielestäni seurakuntatalon toimitilojen merkittävää uudelleenjärjestelyä ja toimipisteiden muuttoa koskevista suunnitelmista olisi tullut tiedottaa seurakuntalaisille ennen asian viemistä päätöksentekoon. Samoin olisi tullut ainakin kuulla henkilökuntaa, joka parhaiten tuntee tilat ja niiden mahdollisuudet. Vielä parempaa olisi tietenkin ollut ottaa asianomainen henkilökunta ja tiloja käyttäviä seurakuntalaisia mukaan jo valmisteluun ja suunnitteluun.

Mitä voi tehdä?

Toivon, että seurakunnan päätöksenteko saatetaan lainmukaiseksi ja asialliseksi. Julkishallinnossa ei näet riitä, että tehdään oikeita asioita, vaan asiat pitää tehdä myös oikein.

Minä en voi tehdä Paimion kirkkoneuvoston päätöksistä oikaisuvaatimusta, sillä esim. käsittelemässäni asiassa en tiukasti tulkiten ole asianosainen, ja seurakunnan jäsen olen toisaalla. Mutta esittämiäni ajatuksia saa kuka tahansa oikaisuvaatimuksen tekoon oikeutettu vapaasti lainata. Perusteena kannattaa käyttää ainakin lapsivaikutusten arvioinnin puuttumista, koska se on selkeä muotovirhe, joka mitätöi päätöksen.

Kirkkoneuvoston 12.2.2019 pitämän kokouksen päätöksiin kohdistuvat oikaisuvaatimukset tulee toimittaa Paimion kirkkoherranvirastoon viimeistään 28.2.2019 klo 13.

Kirkkoon sopimaton lippu

Viime perjantaina 8.2.2019 julkistettiin arkistotutkimus suomalaisten SS-vapaaehtoisten mahdollisesta osallistumisesta sotarikoksiin. Tutkimukseen en ota tässä kantaa, mutta 10 vuotta sitten jouduin ottamaan kantaa siihen, sopiiko heidän perinnejärjestönsä lippu kirkkoon vai ei. Päädyin siihen, että ei sovi. Perinnejärjestön lehteen minulta pyydettiin perusteluja. Julkaisen silloisen kirjoituksen tässä, tosin vainajan nimen jätän tästä verkkojulkaisusta pois.

Veljesavun lippu ja kirkko

Suomesta lähti joukko nuoria miehiä taistelemaan yhteistä vihollista vastaan aseveljen joukoissa. Heidän isänmaallisuuttaan ei ole ollut milloinkaan syytä epäillä, sillä he asettautuivat aseveljeyden ja siten maamme itsenäisyydestä käydyn taistelun pantiksi.

Maamme johdon toiveena oli, että suomalaiset vapaaehtoiset palvelisivat laillisessa armeijassa. Heidät liitettiin kuitenkin perustuslaillisista muodoista piittaamatta perustettuihin asevoimiin. Tunnuksekseen he saivat merkin, jota käytti myös poikkeuslain valtuuksin hallitsevan johtajan väkivaltakoneisto ja jonka alla sen vuoksi tehtiin mitä hirveimpiä rikoksia ihmisyyttä vastaan.

Nuoret miehet ovat käyneet vanhoiksi ja nukkuvat pois. Evankelis-luterilainen kirkkomme ei ole antanut yksityiskohtaisia ohjeita siitä, mitä lippuja kirkossa tai kappelissa voi hautaan siunaamisen yhteydessä pitää esillä. Kirkkojärjestys asettaa kirkkoherran tehtäväksi valvoa kirkon käyttöä (KJ 14:2).

Valvontavastuuni pohjalta jouduin hiljaisena lauantaina 2009 tekemään Veljesavun lippua koskevan ratkaisun Karunan kirkossa hautajaisissa. Kuultuani edellisiltapäivänä suntiolta, että lippu olisi ehkä tulossa kirkkoon, käytin vielä aikaa ja vaivaa asioiden taustoihin perehtyäkseni. Tiedonkeruuni ja harkintani pohjalta päädyin siihen, että kaksois-S -tunnusta ei voi pitää esillä kirkossa, koska se lievimmilläänkin viittaa laittomasti perustettuihin asevoimiin ja koska sen yleisimmin katsotaan viittaavan väkivaltajärjestöön, joka syyllistyi rikoksiin ihmisyyttä vastaan ja polki ihmisarvoa. Lipun muiden tunnusten osalla ongelmia ei ollut, mutta jouduin pyytämään lipun poistamista kirkkosalista.

Siunauspuheessa pystyin toivottakseni tuomaan esille arvostukseni vainajan isänmaallista toimintaa kohtaan.

  • kirjoitus vuodelta 2009, jolloin olin Sauvo-Karunan kirkkoherra

Reformaation merkkivuosi Sauvossa ja Karunassa

Reformaation merkkivuotta oli Sauvo-Karunan seurakunnassa vietetty jo marraskuusta 2015 lähtien. Varsinaisena merkkivuonna se huomioitiin kirkkoherran Matka reformaatioon -luennoilla ja musiikkitilaisuuksilla. Syksyllä huomio käännettiin kohti Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaa: Suomalainen messu, kukkien lasku sankarihaudoille ja Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkille sekä sitä seurannut Sauvon kunnan kirkossa järjestämä kahvitus muodostivat itsenäisyyspäivän vieton Sauvossa.

Vuonna 2014 tapahtuneen verotulojen suuruusluokan laskun pitkäaikais­vaikutus oli kertomusvuoden alkaessa niin voimakas, että erityisen piispantarkastuksen perusteella seurakunnan oli kesäkuun loppuun mennessä päätettävä, jatkaako se itsenäisenä talousyksikkönä huomattavasti supistetulla henkilökunnalla vai pyrkiikö se seurakuntatoiminnan jatkumiseen osana suurempaa seurakuntataloutta. Kirkkovaltuusto päätti toiminnan jatkumisen olevan talouden itsenäisyyttä tärkeämpää. Ensisijaiseksi ratkaisuksi esitettiin Paimion ja Liedon seurakuntien kanssa muodostettavaa seurakuntayhtymää, mutta kun nämä eivät olleet siitä kiinnostuneita, elokuussa aloitettiin Paimion seurakunnan kanssa 1.1.2019 toteutuvaksi tarkoitetun yhdistymisen prosessi.

Jo kertomusvuoden alkuun seurakunta oli päättänyt henkilöstön vähentämisestä siten, että kirkonpalvelu- ja kiinteistöhenkilöstöä on vain seurakuntamestari. Hänen vapaaviikonvaihteiden sijaisuudet hoidettiin pääosin vapaaehtoisten kirkkoneuvoston jäsenten voimin. Useimmiten tämä sujuikin, mutta yhtenä kevätsunnuntaina kirkko oli avaamatta vielä klo 10 kirkkoherran ja kanttorin sijaisten sekä seurakuntalaisten odotellessa ulkopuolella.

Keväällä kirkkoneuvosto pohti mahdollisuuksia saada lisäsäästöjä henkilöstökuluista. Paimion seurakunnan kanssa solmittiin sopimus, että se hoitaa henkilöstö- ja taloushallinnon vuonna 2018. Näin talouspäällikön virka kävi tarpeettomaksi, ja kirkkovaltuusto päätti lakkauttaa sen.

Viran lakkauttamisen vuoksi talouspäällikkö irtisanottiin tuotannollisista ja taloudellisista syistä vuoden lopusta lukien. Vuoden alussa Tuula Kankaanranta aloitti seurakuntamestarina. FM Ossi Tammisto työskenteli seurakunnassa lähes puolen vuoden ajan kirkonkirjojen ja perhelehtien digitoinnin tarkistustyössä.

Vuoden 2017 tilinpäätös on ensimmäistä kertaa kuluvalla vuosikymmellä ylijäämäinen. Huomattava ylijäämä perustuu kuitenkin kolmeen satunnaiseriksi katsottaviin: puunmyyntituloihin, joita voi saada tässä määrin vain kerran vuosikymmenessä, sekä Kirkkohallituksen seurakuntien yhdistämiseen myöntämään toiminta-avustukseen ja saaritontin myyntiin, jotka ovat ainutkertaisia tuottoja.

Sauvo-Karunan seurakunnna vuoden 2017 toimintakertomuksen esipuhe

Ekumeeninen kysymys arkkipiispaehdokkaille

Olisitko arkkipiispana viemässä kirkkoamme Leuenbergin konkordian pohjalta syntyneeseen Euroopan protestanttisten kirkkojen yhteisöön täysjäseneksi ja siten avaamassa ekumeenista yhteyttämme muihin reformaation perillisiin?

Yllä olevan kysymyksen lähetin joulukuun puolivälissä kaikille viidelle arkkipiispaehdokkaalle. Pyysin heiltä kirjalliset, perustellut vastaukset vielä vanhan vuoden puolella, tässä julkaistavaksi ja kommentoitavakseni. Vain yhdeltä heistä sain.

Uudistin kysymyksen Salossa 11.1. järjestetyssä paneelissa. Ensimmäisenä vastausvuoroon pääsi Björn Vikström, ainoa minulle kirjallisesti vastannut. Muut sitten peesasivatkin häntä.

Kaikkien vastaukset kertoivat, että he eivät ole juuri lainkaan selvillä Euroopan protestanttisten kirkkojen yhteisöstä ja etteivät he osaa ajatella siihen liittymistä kirkkomme mahdollisuutena ja uutena ekumeenisena avautumisena. Vastauksista kuului pelko, että siihen liittyminen jotenkin pilaisi olemassa olevia yhteyksiä.

Lukijani tietävätkin, että tämä on minulle kohtalaisen tärkeä seikka ääneni antamista pohtiessani. En tietenkään iloinnut ehdokkaiden pidättyvyydestä. Enkä vastauksista saanut ehdokkaita toisistaan erottavaa kriteeriä. Joten muiden asioiden pohdinnalla olen päättänyt – äänestän Björn Vikströmiä.

 

Merkkivuoden merkkiteko

Reformaation merkkivuoden heinäkuussa Wittenbergissä kokoontunut Reformoidun maailmanyhteisön yleiskokous päätti allekirjoittaa alun perin luterilais-katolisissa neuvotteluissa syntyneen Yhteisen julistuksen vanhurskauttamisopista. Metodistit olivat sen allekirjoittaneet 2006.

Reformoidun maailmanyhteisön ja metodistien kirkkoyhteisön päätösten liittyä Yhteiseen julistukseen vanhurskauttamisesta soisin olevan hyvänä esimerkkinä myös omalle kirkollemme, Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle – Leuenbergin konkordian pohjalta syntyneen Euroopan protestanttisten kirkkojen yhteisön (EPKY) suhteen.

Kirkkomme päätti viimeksi vuosikymmen sitten hylätä aloitteen EPKYöön liittymisestä. Osallistuminen sen teologiseen työskentelyyn on tietenkin hyvä asia, tehdäänhän Suomessa hyvää teologiaa, mutta se ei mielestäni riitä. Eivät myöskään kahdenväliset sopimukset, kuten vaikkapa sopimus Saksan Evankelisen Kirkon kanssa. Sen pohjaltahan olemme saarnatuoli- ja ehtoollisyhteydessä kaikkien Saksan maakirkkojen ja niiden seurakuntien kanssa, mutta emme esimerkiksi Itävallan emmekä Sveitsin evankelis-reformoitujen kirkkojen kanssa, vaikka ne edustavat samaa oppia kuin reformoidut seurakunnat Saksassa.

Soisin siis, että kirkkomme hyväksyisi Leuenbergin konkordian ja liittyisi sille pohjautuvaan kirkkoyhteisöön, vaikka konkordiassa on tiettyjä teologisia ongelmia. Silloin asettuisimme selvästi reformaation perillisten rinnalle maanosassamme. Nähdäkseni liittyminen ei toisaalta vaikeuttaisi yhteyksiä katoliseen ja ortodoksiseen kirkkoon, anglikaaneista puhumattakaan.

Todellinen reformaation merkkivuoden merkkiteko olisi todeta, että on mahdollista liittyä yhteisöön, vaikka kaikki yksityiskohdat eivät vastaakaan omia kriteerejä.

  • Mielipidekirjoitus Kotimaassa 13.10.2017
  • Prof. emerita Anneli Aejmelaeus kannatti tätä Kotimaassa 20.10.2017 julkaistussa kirjoituksessaan Aika ekumeeniselle merkkiteolle, jossa hän kuvasi myös Leuenbergin yhteisön teologista kehittymistä viime vuosina.

Uusvanha soitin, uustuttu soittaja ja uutta ruoka-apua

Konserttien jälkeen kirkosta löytää monenlaisia sinne jääneitä tavaroita. Sauvon kirkosta joulun 2014 alla löytyi flyygeli, joka oli sinne konserttiin tuotu ja jota ei noudettu pois. Uuden vuoden puolella sille löytyi omistajakin, joka mielellään sopivaa korvausta vastaan halusi siirtää soittimen seurakunnan omaisuudeksi. Keskellä Kipaan opettelua ja alijäämäisen – sittemmin pahasti myöhästyneen – tilinpäätöksen työstämistä kirkkoneuvosto ei katsonut olevan mahdollista sijoittaa seurakunnan varoja flyygelin, niin hyvin kuin se soikin. Niinpä perustettiin Sauvon kirkon soitinrahasto, jonka hankintaan Osuuspankista saaman lainan seurakunta takasi. Näin Sauvon kirkon musiikkia rikastuttaa liki satavuotias ja juuri peruskorjattu flyygeli.

Diakonia sai kertomusvuoden alussa toimimaan yhteistyön Sauvon S-marketin kanssa. Joka aamu seurakunta hakee sieltä ylijäämäruokaa, joka kerran viikossa, aamiaiskahvilan yhteydessä, jaetaan ruoka-avustusta tarvitseville. Asiaan sitoutuneiden vapaaehtoisten työpanos on korvaamaton – niin ruoan noutajina viranhaltijan vapaa- ja lomapäivinä kuin avustusten jakajina. Kiitokset heille!

Varhaisnuorille ja lapsille seurakunnan toiminta laajentui junnunuokkarin ja pyhäkoulujen vakiintumisen myötä. Lähetyksen suuri tempaus oli mongolialaisen jurtan saaminen lokakuun alussa viikoksi Sauvon seurakuntataloon. Sen avulla Kylväjä esitteli työtään Mongoliassa.

Hautausmailla kokeiltiin adventin ja joulun aikana hautakynttilöiden kuorien keräystä kierrätystä varten. Sauvon hautausmaan rakennussuojeltu ulkokäymälä paloi kesällä korjauskelvottomaksi. Karunan seurakuntakoti liitettiin keväällä Karunan vesiosuuskunnan putkiin, ja liitosvalmius on olemassa myös Karunan kirkolla.

Seurakunnan pitkäaikainen lähetyssihteeri Elli Nurmi, Lähetys-Elli, kuoli pääsiäisviikolla, ja seurakunta järjesti omaisten luvalla hänen hautajaisensa. Hautausmessu oli Sauvon kirkossa ja muistotilaisuus Sauvon seurakuntatalossa.

Pitkällä työvapaalla ollut kiinteistönhoitaja-suntio Susanna Wasström palasi töihin kesäkuussa. Syksyllä kanttori Minna Higgins ilmoitti, ettei palaa virkavapaalta, vaan sanoutuu irti virastaan. Marraskuussa kirkkoneuvosto valitsi virkaa hoitaneen Eeva Moilasen virkaan siten, että hänen ensimmäinen tehtävänsä vakinaisessa virassa oli itsenäisyyspäivän ja samalla II adventin messu. Seurakunta on myös työllistänyt useita kuntouttavassa työtoiminnassa olevia.

Sauvo-Karunan seurakunnan toimintakertomuksen 2015 esipuhe

Raikasta tuulta päätöksentekoon

Seurakunta on olemisyhteisö, jonka toiminta tarvitsee lukuisia tukitoimia. Päätöksenteko ja hallinto eivät ole siis seurakunnassa olemassa itsensä vuoksi, vaan niiden tehtävänä on mahdollistaa varsinainen toiminta. Siksi erityisesti niiden on oltava (kustannus)tehokkaita, vain siten mahdollisimman paljon voimavaroja on suunnattavissa työhön seurakuntalaisten kanssa.

Päätöksenteossa keskeinen asema on seurakuntalaisten suoraan (kirkkovaltuusto) tai välillisesti (kirkkoneuvosto, johtokunnat, alueneuvostot) valitsemilla luottamushenkilöillä. Toiminnan sujuvuudelle on tärkeää, että päätösvaltaa ei pidetä yhtään sen ylempänä kuin toiminnan kannalta ja säädösten puitteissa on tarpeen. Toimivaltaa on siis uskallettava delegoida tehtävien kannalta mielekkäälle tasolle.

Suuri osa e.m. luottamuselinten työstä kohdistuu vuosittaiseen rutiiniin. Etenkin välillisesti valitut elimet voivat olla lisäksi suureksi hyödyksi toiminnalle kehittämällä keskusteluissa ideanpoikasia ja tarkempaa hahmottumista kaipaavia ajatuksia toiminnasta. Vielä kirkkoneuvostonkin tasolla päätetään asioista, joista on parempi muodostaa päätös keskustelun perusteella kuin äänestämällä valmiista päätösesityksestä.

Seurakunnan suuret linjat vuosikymmeneksi tai pidemmällekin ajalle määritellään strategiassa. Rovaniemen seurakunnalla ei ole nyt voimassa olevaa strategiaa. Kirkkoherrana aloittaisin jo ensi syksynä seurakunnan stretegian laatimisen – alhaalta päin. Jo toimivilta ryhmiltä, henkilökunnalta ja luottamushenkilöiltä kerättäisiin ajatuksia tarpeista, toiveista ja mahdollisuuksista ensi syksyn ja talven aikana. Kertynyt aineisto olisi sitten reformaation merkkivuoden 2017 keväällä johtokuntien ja kirkkoneuvoston käsittelyssä, ja ensi vuoden alkusyksystä kirkkovaltuusto vahvistaisi strategian. Näen tällaisen prosessin sitouttavan luottamushenkilöt ja henkilöstön strategiaan.

Hallinnon ja päätöksenteon tehostamiseen kuuluisi johdollani luonnollisesti myös asiakirjojen sähköinen jakelu ainakin välillisesti valituille luottamuselimille. Näin säästettäisiin työpanosta, aikaa ja luonnonvaroja sekä pystyttäisiin suuntaamaan työpanosta enemmän sisällön tuottamiseen, mikä puolestaan parantaisi valmistelun laatua.

Teologian tohtori Kalle Elonheimo