Kasteesta konfirmaatioon

Tämän artikkelin kappaleet ovat Turun Sanomissa 12.-18.6.2017 ilmestyneitä Päivän sanoja, jotka kertovat Sauvo-Karunan seurakunnan vuoden 2017 rippikoulusta.

Ma 12.6.17

”… kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen …” (Matt. 28:19)

Kaikki elämä ja kaikki hyvä ovat Luojalta peräisin. Lunastaja on murskannut synnin vallan, tuonut ilmi arvokkaaksi tekevän rakkauden ja avannut iankaikkisen elämän. Pyhittäjä avaa meidät ymmärtämään sen, mitä ei ole mahdollista ymmärtää – myös Jumalamme olemuksen yhtenä kolmessa henkilöitymässä.

Kristillinen kaste tapahtuu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä. Siinä ihminen liitetään kolmiyhteiseen Jumalaan, yhteen Jumalaan, joka on hänet luonut, lunastanut ja pyhittänyt. Siinä ihmiselle alkaa uusi elämä, iankaikkinen elämä.

Niin on jo tapahtunut meille, kun meidät on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä. Se olkoon meille voimana jo tässä elämässä!

 

Ti 13.6.17

”… ja opettakaa noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.” (Matt. 28:20)

Tänä aamuna 20 nuorta kokoontuu Sauvon seurakuntatalolle. Lähdemme rippikoululeirille. Suurin osa rippikoulusta on tosin jo takana – jumalanpalveluksia, nuorteniltoja, Yhteisvastuukeräys sekä melkoinen määrä oppitunteja, niin syksyn aloitusleirillä kuin rippikoulupyhinä.

Rippikoulu on kasteopetusta. Kristityn on tunnettava kristillisen uskon perusasiat. Tunnettava, ei vain tiedettävä oppilauseina tai ulkoläksyinä. Leirillä opettelemme, miten osaisimme mitä erilaisimmissa elämäntilanteissamme noudattaa sitä, mitä Kristus tahtoo.

Opettelu on kylläkin elinikäistä: jokaisen kristityn on joka päivä tarkattava, mitä Kristus tässä ja nyt tahtoo häneltä. Minulta.

 

Ke 14.6.17

”oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro.” (Aamos 5:24)

Rippikoululeirimme rakentuu teemapäiville. Eilen, tulopäivänä oli maailmapäivä.

Kahden pelin avulla tarkastelimme, millainen tämä todellinen maailma on – ja totesimme sen aika epäreiluksi. Voimavarat eivät jakaudu oikeudenmukaisesti. Ihmisen tausta voi vaikuttaa hänen elämässä menestymiseen enemmän kuin henkilökohtaiset kyvyt. Elämä on epäreilua.

Mutta emme jääneet epäreiluuteen, vaan mietimme myös, miten jokainen voi tehdä maailmasta reilumman. Edes pieneltä osin, vaikkapa kulutusratkaisuillaan.

Näimme myös, että Jumalan kansalla, kristityillä on profeetallinen tehtävä huolehtia siitä, että oikeudenmukaisuus yhä väkevämmin toteutuu tässä maailmassa. Sekin on Jumalan tahtoa.

 

To 15.6.17

”meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden…” (Nikean uskontunnustus)

Leirialueen korkeimmalle kalliolle kannettiin raakalaudoista tehty risti. Kalliolla odotti vasara ja nauloja. Jokainen löi ristiin yhden naulan muistuttamaan siitä, että Kristus naulittiin ristiin ja kuoli juuri hänen rikkomustensa tähden – ja juuri hänen pelastuksensa tähden. Ristin nauloineen tuomme sunnuntaiksi konfirmaatioon.

Päivämme jatkui pääsiäisaamun viestillä: ”Kristus nousi kuolleista!” Laulujen ja Raamatun tekstien avulla tunnustelimme, mitä viesti ylösnousemuksesta meille merkitsee. Voisiko se olla elämän voimana? Pelkojen karkottajana? Kantaisiko se yli tämän todellisuuden rajojen?

Hän, Kristus, on elämän voima, karkottaa pelot ja kantaa aina iankaikkisuuteen asti.

 

Pe 16.6.

””Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään.” (1. Moos. 2:18)

Rippikoulussa on tarkoitus oppia elämää varten. Niinpä yhden leiripäivän olemme rakentaneet ihmispäiväksi.

Eilisaamupäivän ihmissuhderasteilla rippikoululaiset miettivät pareittain monia seurusteluun ja seksuaalisuuteen liittyviä kysymyksiä.

Iltapäivän herkässä hetkessä äänen saivat runoilijat ja kirjailijat kolmelta vuosituhannelta Raamatusta nykyhetkeen. Äänet olivat ristiriitaisia. Palavaa molemminpuolista kaipuuta, ihmismielen muuttuvaisuutta ja epäluotettavuutta, täyttymätöntä kaipausta ja yksipuolista rakkautta. Kaikki kertoivat elämän todellisuudesta.

Niinpä viimeisen leiripäivän päätteeksi vietettiin juhla, jossa jokaisella oli merkityksellinen rooli. Kenenkään ei tarvinnut olla yksinään.

 

La 17.6.17

”Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto.” (Ef. 1:7)

Rippikoulun jännittävin hetki on monelle lopputehtävä. Jo vuosien ajan olen pitänyt sen samana: rippikoululaisen tulee kirjoittaa kuvitteelliselle kaverille, kristinuskoa tuntemattomalle, mistä kristinuskossa on kyse.

Tuona kirjekaverina pyydän useimmilta vielä selvennystä, joiltakin moneen kertaan., kunnes saan oikean vastauksen. Pitkä vastauskaan ei välttämättä tule kerralla hyväksytyksi, vaikka siinä olisi paljon tietoa. Sillä niin tärkeätä kuin tieto onkin, iankaikkinen pelastus ei ole siinä.

Pelastus on Kristuksessa. Hänen kauttaan ja vain hänen kauttaan meillä on pääsy Jumalan yhteyteen ja vain hänessä meillä on iankaikkinen elämä. Siitä kristinuskossa on kyse.

 

 

Su 18.6.17

”ennen kaikkea antoivat Jumalan tahdon mukaisesti itsensä Herralle ” (2. Kor. 8:5)

Konfirmaatio on kahdenlainen vahvistamisen hetki. Konfirmoitava vahvistaa sitoutuvansa kristilliseen uskoon ja seurakunta vahvistaa häntä esirukouksellaan.

Tänään Sauvon kirkossa ja kymmenissä muissa kirkoissa kysytään uskontunnustuksen jälkeen nuorilta: ”Tahdotteko Jumalan armon avulla osoittaa tämän uskon elämässänne?”

Meidän jo konfirmoitujen on hyvä muistaa vastanneemme kysymykseen myönteisesti. Jumalan armon avulla tahdomme elää ja antaa Hänen armonsa koskettaa yhä uusia ihmisiä.

Samalla meidän on hyvä rukoilla, että tänään kysymykseen myönteisesti vastaavat tekisivät sen sydämestään, Pyhän Hengen voimassa.

Oksien siunaaminen palmusunnuntaina

Vuosia sitten olin Espanjassa pyhiinvaelluksella palmusunnuntain alta pääsiäisviikolle. Palmusunnuntaina menin kyläkirkkoon osallistuakseni messuun, mutta siellä ei ollut juuri ketään. Jonkin ajan kuluttua kirkkokansa saapui oliivinoksat käsissään. Oivalsin väen vaeltaneen kylän torilta.palmusunnuntai_2013

Seuraavana keväänä olin kansainvälisen seurakunnan pappina Turussa. Edellisen palmusunnuntain muisto mielessäni suunnittelin vastaavaa sen messuun. Aivan torilta emme aloittaneen vaan Mikael Agricolan patsaan luota, siis kirkon ulkopuolelta kuitenkin.

Sitten olikin vuorossa nykyinen seurakuntani. Aivan ensimmäiseen palmusunnuntaihin en (palmun)oksien siunaamista tosin saanut, koska silloin oli virkaanasettamiseni, mutta toiseen sitten jo. Kun palmuusunnuntain messu joinakin vuosina osui Karunaan, kokoontuminen oli vanhalla hautausmaalla. Sauvossa olemme kokoontuneet – ja parin viikon päästä jälleen kokoonnumme – kirkkomaan pääportin ulkopuolella. Sieltä alkaa palmunoksien – okei, pajunoksien – jakamisen jälkeen messumme seuraavan kaavan mukaan:

L: Kiitetty olkoon hän, joka tulee Herran nimessä.

S: Hoosianna Davidin Poika.

L: Herra olkoon teidän kanssanne.

S: Niin myös sinun henkesi kanssa.

Alkurukous

L: Rukoilkaamme.

Herra, pelastuksemme Jumala, auta meitä armossasi iloiten mietiskelemään suuren­moisia pelastustekojasi: iankaikkisen Poikasi ihmiseksi tulemista, hänen kuolemaansa, jolla avasit meille pääsyn luoksesi, ja hänen kuolleista nousemistaan, jolla avasit meille ikuisen elämän. Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta.

S: Aamen

Pyhään kaupunkiin ratsastamisen evankeliumi (Joh. 12: 12–24)

L: Kiittäkäämme Herraa, Jumalaamme.

S: Se on oikein ja arvollista.

Ylistysrukous

L: Me ylistämme ja kiitämme Sinua, Jumala, suurista rakkauden teoista, joilla vapahdit meidät Poikasi, Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta. Tänä päivänä hän saapui kunniasaatossa Jerusalemiin, pyhään kaupunkiin, ja hänen julistettiin olevan Daavidin Poika ja kuningasten kuningas. Pyydämme sinua siunaamaan nämä oksat ja niiden kantajat, suomaan, että me aina tervehtisimme häntä Herranamme ja Kuninkaanamme, ja että seuraisimme häntä täydellisen luottavaisina kuoleman ja ylös­nouse­muksen kautta sinun valtakuntaasi. Tätä rukoilemme saman Herramme Jeesuksen Kris­tuksen kautta, joka elää ja hallitsee sinun ja Pyhän Hengen kanssa aina ja iankaikkisesti.

S: Aamen

L: Lähtekäämme rauhassa

S: Herran nimessä

– virsi 15 (Tiellä ken vaeltaa) ja prosessio kirkkoon

– kirkkoon asettautumisen jälkeen:

L: Kiitetty olkoon hän, joka tulee Herran nimessä.

S: Hoosianna Davidin Poika.

Rukous

L: Rukoilkaamme.

Kaikkivaltias iankaikkinen Jumala, sinä lähetit Poikasi, Pelastajamme Jeesuksen Kris­tuksen ottamaan ihmisen muodon ja kuolemaan ristin­kuoleman; suo, että me seuraamme hänen kärsivällisyytensä ja nöyryytensä esimerkkiä ja että olemme osalliset hänen kuolleista nousemisestaan.

S: Aamen

Synnintunnustuksesta lähtien messu jatkuu tavanomaisen kärsimysajan messun tapaan. Tai ei aivan: saarnan sijasta luemme vuorolukuna jonkin passion. Senkin ajatuksen nappasin pyhiinvaellukseni palmusunnuntaimessusta.

Yllä olevaa kaavaa saa käyttää, mutta jos joku haaveilee sen julkaisemisesta printtimediassa tai jotenkin muutoin maksullisessa mediassa, ryhdymme neuvottelemaan hinnasta… Eli katson minulla olevan siihen tekijänoikeudet. Verkkoon lainatessa tulee tietenkin ilmoittaa lähde, kuten hyviin tapoihin kuuluu. (Jos oikein hyviä tapoja noudattaisin, kaivaisin tähän ne englanninkieliset opukset, joista olen aineistoa suomentanut. Se kuitenkin jää tältä erää.)

Raikasta tuulta Rovaniemelle

Olen Kalle Elonheimo ja toivon Sinun äänestävän minut Rovaniemen kirkkoherraksi 28. helmikuuta.Kalle00784SquareSuuri

Haluan, että usko Kristukseen on voima ja turva jo tässä elämässä sekä kannustaa tekemään paremmaksi paikaksi elää niin Rovaniemeä kuin koko maailmaa.

Haluan tuoda uusia näkökulmia Rovaniemen seurakuntaan, jotta se koskettaisi seurakuntalaisia yhä syvemmin ja muuttuisi yhä elävämmäksi Jumalan kansan ilmentymäksi.

Haluan käyttää kaiken taitoni Rovaniemen seurakunnassa ja todistaa Kristuksessa ilmestyneestä Jumalan rakkaudesta runsaan vuosikymmenen ajan.

Pappi ja kirkkoherra

Olen toiminut pappina runsaat 30 vuotta, puolet ajasta kirkkoherrana tai muuten seurakunnan toiminnasta vastaavana.

Pappiskokemusta minulla on kaupungista ja maaseudulta, Suomesta ja ulkomailta, suomeksi ja muilla kielillä. Kirkollisia toimituksia olen hoitanut suomen lisäksi ruotsiksi, saksaksi, englanniksi, ranskaksi, espanjaksi, italiaksi ja hollanniksi.

Kirkkoherrana olen huolehtinut runsaan vuosikymmenen seurakunnan toiminnan johtamisen lisäksi hallinnosta ja henkilöstöstä sekä kiinteistöihin liittyvistä projekteista.

Nykyisessä virassani vuoteeni sisältyy elämän kirjo – perhekerhokirkko, varhaisnuorten pyhiinpyöräily, rippikoulu, kasteperheet, vanhukset, läheisensä menettäneet, veteraanit… Diakoniasta saan päivittäin viestejä, sillä vaimoni Katri on toiminut jo yli 20 vuotta diakonissana eri seurakunnissa.

Toiminnan ja hallinnon johtaminen

Hallinnon ja johtamisen osaamistani olen kehittänyt ylimmällä kirkon tarjoamalla koulutuksella ja tutkinnolla. Toiminnan osaamista pidän yllä mm. teologisella tutkimuksellani, jota olen siis jatkanut tohtorintutkinnon jälkeenkin. Tutkijan koulutuksesta olen huomannut olevan hyötyä myös seurakunnan hallinnossa ja johtamisessa.

Ekumenia ja yhteinen jumalanpalvelus

Rovaniemen_kirkkoEkumenia on aina ollut minulle tärkeä. Pyhiinvaellukset ovat minulle käytännön tapa elää kristittyjen yhteyttä todeksi ja hoitaa hengellistä elämää.

Jumalanpalvelus ja erityisesti ehtoollinen ovat minulle rakkaita. Työskentelen sen puolesta, että seurakuntalaiset viettäisivät yhdessä ehtoollista, vaikka heillä olisi erilaisia hengellisiä painotuksia ja näkemyksiä.

Seurakunnan voimavarat ja kirkon kehittäminen

Seurakunnan tärkein voimavara on elävä seurakunta, joka rukoilee, lukee Jumalan sanaa ja kokoontuu yhteen. Toimintaan sitoutuneita seurakuntalaisia tarvitaan myös huolehtimaan tehtävistä, joihin henkilökunnan työpanosta ei pystytä suuntaamaan.

Motivoitunut ja hyvinvoiva henkilökunta on toinen tärkeä voimavara. Oikeudenmukaisella ja samalla henkilökohtaiset ominaisuudet ja tarpeet huomioon ottavalla johtamisella haluan edistää työssä jaksamista. Ammatillista kehittymistä pidän tärkeänä jokaiselle.

Olen tehnyt kirkkomme toimintaan useita aloitteita, joista näkyvimmin toteutui Kirkko Suomessa 850 vuotta (2005). Kun näen kehittämismahdollisuuden tai epäkohdan, ryhdyn etsimään ratkaisuja.

Vapaalla

Rovaniemellä minut voisi vapaa-aikanani tavata talvisin suksien tai luistinten, kesäisin maantiepyörän päältä – tai nyt rippikoulua käyvän jalkapalloilijan kannustajana kentän reunalla.

Vaaliesitteeni teksti

Katso myös esittelyni ja ansioluetteloni.

Jaakontien ystäville jouluksi 2015

Exif_JPEG_PICTURE

…Jumala elää ja hallitsee iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Hyvä Jaakontien ystävä,

Jaakontien ystävät ry:n puolesta toivotan iloista Vapahtajamme syntymäjuhlaa ja Jumalan siunausta alkavalle vuodelle 2016!

Paavi Fransiskuksen julistaman Laupeuden riemuvuoden ansiosta Santiago de Compostolan Pyhä ovi on avoinna ensi vuoden lopulle. Muutoinhan se olisi avattu vasta seuraavaksi Jaakontien pyhäksi vuodeksi 2021. Laupeuden riemuvuosi houkutellee entistä enemmän pyhiinvaeltajia patikoimaan tai pyöräilemään Santiago de Compostelaa, joten toistan edelliselle pyhälle vuodelle antamani ohjeet: Jos ei ole pakko vaeltaa heinäkuussa, ei kannata olla silloin liikkeellä; jos ei ole pakko olla liikkeellä kesällä, kannattaa vaeltaa keväällä tai syksyllä – tai jopa talvella.

 Olin menneen kesäkuun alussa Galician aluehallinnon järjestämässä I Jaakontien ystävien yhdistysten maailmankokouksessa. Yksi paljon keskustelua herättänyt aihe oli etenkin ranskalaisen tien ruuhkautuminen varsinkin kesällä. Helppoa ratkaisua ei ole, mutta puhetta oli ikivanhan talvireitin merkitsemisestä. Toinen tärkeä aihe oli pyhiinvaeltajien suhde ja suhtautuminen majataloihin. Kokous muistuttaa pyhiinvaeltajia siitä, että yhdistysten, seurakuntien ja kuntien ylläpitämissä edullisissa majataloissa kyse on vieraanvaraisuudesta, ei kulkijoiden ja henkilökunnan välisestä liikesuhteesta. Majatalojen vapaaehtoiset, hospitaleros, avaavat ”kotinsa” kulkijoille, eivät ole näiden palvelijoita.

Jaakontien ystävien vuosikokous pidettiin keväällä Tampereen Vapriikki-museossa ja siihen liittyi opastettu käynti hienossa suomalaisten keskiaikaisia pyhiinvaelluksia esittelevässä näyttelyssä. Harmi, että vain muutama jäsen oli paikalla, mutta toivottavasti moni muukin ehti tarttua tilaisuuteen ja käydä tuossa näyttelyssä.

Vuosikokous vahvisti kuluvan vuoden jäsenmaksut: vuosimaksu on 10 €, ainaisjäsenmaksu 100 € ja kannatusjäsenmaksu 200 €.
Toivon, että ehdit vielä tämän vuoden puolella maksaa jäsenmaksusi yhdistyksen tilille: FI50 5259 0420 0155 51 (BIC: OKOYFIHH). Kiitos! (Ja, lukija, joka et ole Jaakontien ystävien jäsen, jos haluat liittyä, lähetä yhteystietosi osoitteeseen pyhiinvaelluspassi@gmail.com sekä maksa jäsenmaksu.)

Kalle Elonheimo

Jaakontien ystävät ry, puheenjohtaja

P.S. Botafumeiro-videoni on katsottavissa youtubessa. ke

Seurakuntalaisuutta toiminnassa ja vaaliuurnilla

Sauvon alttarilaitteen takaisinasennus

Sauvon alttarilaitteen takaisinasennus

Pyhäkoulu messujen yhteydessä, ulkoilmamessu helatorstaina, Afrikkalainen gospelmessu rippikoululaisten ja vapaaehtoisten voimin olivat kertomusvuoden eräitä uutuuksia seurakunnan elämässä. Etenkin pyhäkoulu ja gospelmessu korostavat seurakuntalaisuuden merkitystä – kumpikaan ei olisi ollut mahdollinen ilman riittävää määrää sitoutuneita seurakuntalaisia. Kaikki kolme mainittua liittyvät myös kirkon elämän keskeisimpään ilmaisuun, Jumalan kansan kokoontumiseen sanan ja sakramentin äärelle. Pyhäkoululaiset näet tulevat kirkkoon messun ehtoollisosan alkaessa ja voivat aikuisensa kanssa osallistua ehtoolliselle. Kiitokset siis pyhäkoulunopettajille ja muille vapaaehtoisille!

Marraskuussa valittiin kirkkovaltuusto toimikaudeksi 2015-2018. Äänestysprosentti oli lähes 28, joten enemmistöltään uudistunut kirkkovaltuusto sai vahvan mandaatin huolehtia seurakunnasta. Vaalien lisäksi seurakunnan päätöksentekoa ja hallintoa työllistivät valmistautuminen Kirkon palvelukeskus -liitokseen (Kipa) ja seurakuntarakenteen muutosmahdollisuuksien pohtiminen. Kipa työllisti myös erityisesti taloustoimistoa niin paljon, että kertomusvuoden tilinpäätös valmistui vasta runsaat puoli vuotta säädösten mukaisen takarajan jälkeen.

Koska hallinnon suuret haasteet olivat tiedossa jo vuoteen valmistauduttaessa, investoinnit oli suunniteltu vähäisiksi. Edellisvuonna ulkopuolen osalta valmistut Sauvon kirkon kunnostus saavutti tavoitellun välimaalinsa palmusunnuntaina, kun konservoitu alttarilaite otettiin uudelleen käyttöön.

Pitkäaikainen diakoniatyöntekjä Marjatta Toikkanen jäi eläkkeelle kesällä, ja uudeksi viranhaltijaksi valittiin tehtävää ensin osa-aikaisena ja jo vuoden täysaikaisena sijaisena hoitanut Leena Hyvönen. Kirkkoherra TD Kalle Elonheimo oli tammi-helmikuun vuorotteluvapaalla, ja hänen sijaisenaan toimi tuon ajan ja vuosilomat pastori Tuomo Silvasta. Kanttori Minna Higgins jäi kesäkuussa pitkälle virkavapaalle, ja sijaiseksi tuli tehtävää aiemminkin sijaistanut Eeva Moilanen.

– Sauvo-Karunan seurakunnan vuoden 2014 toimintakertomuksen esipuhe

Isäni arkun äärellä

Isäni Seppo Elonheimo syntyi Vesilahden Rautialan pappilassa 79 vuotta sitten, joulukuun 9. päivänä. Hän nukkui pois unikeonpäivän aamuna, ja saattelimme hänet elokuun puolivälissä odottamaan ylönousemusta.

IMG_0944Isäni syntymäpäivän kunniaksi olen muistellut kirjalliseen muotoon johdantopuheeni hänen arkkunsa äärellä Jyväskylän Vanhan hautausmaan kappelissa.

 

 

****

Apostoli Paavali kirjoittaa toisessa kirjeessään korinttilaisille (2. Kor. 5:1), kuinka maallinen telttamajamme hiljalleen puretaan.

Isäni kohdalla se oli kovin totta, amputoitiinhan häneltä ensin yksi jalka, sitten toinenkin.

Hiljalleen purkaminen alkoi jo kuitenkin paljon aiemmin, 1970-luvulla. Rutiinitarkastuksessa ilmeni korkea verenpaine, jonka vuoksi hänen piti luopua rakkaasta lentoharrastuksestaan.

Kaksi vuosikymmentä myöhemmin tuli toinen purkamisen vaihe. Juuri ennen kuin isäni olisi jäänyt työttömäksi elämäntyöstään, halvaus vei hänet sairaseläkkeelle. Hän kuitenkin kuntoutui niin hvin että pystyi aloittamaan uuden ammatin, melontaretket.

Kaksi vuotta sitten näytti jo siltä, että isäni maallinen telttamaja on täysin purettu. Toinenkin amputaatio oli takana, toipuminen ei vain tahtonut alkaa. Juhannuksen jälkeen hän oli hyvin heikko. Kyllön terveyskeskuksen huoneessa vietimme Herran ehtoollista. Kun huonetoveritkin ottivat ehtoollisen vastaan, meitä oli Herran aterialla toistakymmentä. Silloin isä kuitenkin vielä sen verran parani, että hän siirtyi Keljon vanhainkotiin.

Unikeonpäivän aattona (26.7.) sain äidiltäni tiedon, että isä on mennyt huonommaksi. Äiti oli tiedon saadessaan juuri saapunut Rovaniemelle, ja yht’äkkiä minä olinkin meistä läheisistä maantieteellisesti lähimpänä.

Lauantai-iltana saavuin isän luo. Nyt meitä oli vain kaksi Herran ehtoollisella. Luin Raamattua, rukoilin, veisasin. Isä ei enää reagoinut mihinkään. Paitsi silloin kun annoin hänelle Herran ruumiin ja veren koskettamalla hänen huuliaan viiniin kastetulla öylätillä. Silloin hänen huulensa värähtivät. Hän sai vielä kerran maistaa elämän leipää ja iankaikkisuuden maljasta.

Seuraavana aamuna (27.7.) hänen maallinen telttamajansa oli niin purettu, että hän oli henkäissyt viimeisen henkäyksensä.

Nyt jätämme hänet Jumalan armon varaan odottamaan ylösnousemusta iankaikkiseen iloon.

****

Jos joku paikalla olleista muistaa minun muutakin puhuneen, pyydän laittamaan minulle viestin. En ollut johdantopuhettani kirjoittanut ja olen voinut jonkin kohdan itse jo unohtaa.

Perheeni tuodessa ruusut arkulle lainasin saattelin isäni Ilmestyskirjan  (Ilm 21:3-4) ajatuksin: ”Näkemiin siellä, missä kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, mistä kaikki entinen on kadonnut.”

Isän siunaustilaisuuden ohjelma on pdf-muodossa ladattavissa linkistä: Ii_SE_hautajaisohjelma_140816.

Muistotilaisuuden vietimme Ortodoksisen seurakunnan seurakuntasalissa. Lauloimme virret 462, 341, 620:1,2, 552 ja 332.

Muuri avautuu

Marraskuun 9. neljännesvuosisata sitten. Torstai. Olin toista vuotta pappina Saksassa, edellisvuonna tuohon päivään osui Valtakunnan kristalliyön 50-vuotismuisto ja Saksan keisarikunnan lakkaamisen 70-vuotismuisto. Mutta 25 vuotta sitten tuo aamu oli kuin mikä tahansa sen syksyn aamu. Saksassa. Loppusyksyn kosteankolea päivä edessä. Illalla jälleen kansakunta oli seurannut uutisista DDR.n tilanteen kehittymistä ja jännitti, toisiko tämän illan tiedo­tus­tilaisuus kenties jälleen uutisia muutoksista Sosialistisen yhtenäisyyspuolueen keskuskomiteassa tai joitakin pieniä myönnytyksiä toisen Saksan kansalle, joka suurin joukoin niitä kaduilla vaati.

Sen verran tuo aamu oli minulle rutiinista poikkeava, että tiesin lentäväni iltapäivällä Berliiniin Saksan suomalaispappien palaveriin ja Suomalaisen kirkollisen työn keskuksen johtokunnan kokoukseen. Paluulento olisi lauantai-iltana. Siis aamupäivällä hieman pakkaamista. Ottaisinko kameran mukaani? Otan, pienen, taskuun mahtuvan. Mutta miten salamavalo? Lentokentällä pitäisi kuitenkin ottaa patterit pois ja joutuisin parin päivän takia ostamaan uudet Berliinissä. Siis en ota.

Iltapäivällä lento tavallisen arkisesti. En muista, mikä yhtiö, brittiläinen, amerikkalainen vai ranskalainen. Muuthan eivät Länsi-Berliiniin lentäneetkään. Hotelliin majoit­tuminen. Alas aulaan odottamaan kollegoita.

Siinä me olimme, kolme pappia, odottamassa neljättä, pisimpään maassa asunutta. Kello oli jo hieman yli sovitun iltaseitsämän. Vihdoin hän tuli, varttitunnin myöhässä. Ja kertoi uutisen: Juuri oli puolueen tiedottaja ilmoittanut, että itäsaksalaiset saavat rajoituksitta matkustaa maasta.

Kesken tavallisen päivän olimmekin historian polttopisteessä. Sinne halusivat kaikki tulla, siltä tuntui: liittokansleri Helmut Kohl, entinen liittokansleri ja entinen Berliinin johtava pormestari Willy Brandt, puoluejohtajat, tiedotusvälineet. Kaikki.

Muurin avautumista seuraavana iltana kävimme Itä-Berliinissä. Siellä ihmiset puhuivat, kuinka nyt alkaa uuden, todella demokraattisen Saksan rakentaminen. Länsi-Berliinissä alkoi jo kaikua viesti siitä, että on koittanut Saksan yhdistämisen aika.

Berliinin muurin aukeamista seuranneet päivät olivat suurenmoista aikaa. Kokonainen valtava kansakunta eli suunnattomassa ilossa, euforiassa.

Mitä tällä kaikella voi olla tekemistä päivän evankeliumin ja uskonpuhdistuksen kanssa? Paljonkin.

Tuolloin, 25 vuotta sitten pitkin loppukesää ja pitkin syksyä oli ollut paljon ajan merkkejä. Niitä oli yritetty tulkita ja tukahduttaa. Niihin oli liittynyt odotuksia, myös sellaisia, joiden toteutumiseen kukaan ei ollut valmistautunut.

Kuten tiedämme, rajojen avaaminen johti alle vuodessa Saksojen yhdistymiseen. Sehän oli silloin ollut neljän vuosikymmenen ajan Saksan Liittotasavallan perustuslain tavoite. Kun tuona viikonvaihteena ensimmäisen kerran näytti tavoitteen saavuttaminen olevan mahdollista, huomattiin, että kukaan ei ollut mitenkään valmistautunut. Ei edes tuona syksynä, joka oli täynnä ajan merkkejä. Kuten eivät olleet kaksi vuosituhatta sitten varautuneet fariseukset eivätkä saddukeukset Messiaan tuloon, vaikka se täyttäisi heidän hartaimmat odotuksensa. Ajan merkit jäivät tunnistamatta. Tai tunnustamatta.

Haastavaa meille on, että tänäänkin uskontunnustuksessa ilmaisemme odottavamme Kristuksen paluuta. Tunnis­tammeko ajan merkit, tunnustammeko ajan merkit? Olemmeko valmistautuneet siihen?

Ajan merkkejä on toki tarkkailtu läpi kristikunnan kaksivuosituhantisen historian, sukupolvi sukupolvelta.

Usein on jopa jäänyt sivuseikaksi se mitä odotetaan, kun ajan merkit ovat näyttäneet niin mielenkiintoisilta.

Mutta: emme varaudu ajan merkkeihin vaan Herramme paluuseen. Se on oleellista.

Ainoa keinomme varautua Herramme paluuseen on uskoa ja turvautua häneen. Vain siten voimme olla valmiita, kun rajallisen elämämme muuri yht’äkkiä avautuu, odotettulla mutta samalla odottamattomalla, yllättävällä hetkellä. Muuri avautuu , pääsemme todelliseen vapauteen ja täydelliseen, ikuiseen iloon.

– saarna Sauvon kirkossa 9.11.2014

Calvin-tutkijat reformaation syntysijoilla

Exif_JPEG_PICTURE11th International Congress on Calvin Research, 24.-28.8.2014, Zürich, Sveitsi

Kansainvälisen Calvin-tutkimuskongressin (ICCR) 11. kokoontuminen oli 24.-28.8.2014 Zürichin yliopiston teologisessa tiedekunnassa, joka sijaitsee Grossmünsterin kirkon korttelissa.
Kokouspaikan valintaan oli vaikuttanut se, että Sveitsin reformaation tutkimuksen laitoksen johtaja Peter Opitz oli viisi vuotta sitten astunut professorin virkaan ja siinä yhteydessä saanut kuuden ensimmmäisen virkavuoden ajalle käytettäväkseen varoja jonkin alansa kongressin järjestämiseen. ICCR:n presidiumin jäsenenä hän halusi käyttää ne Calvin-kongressiin
Hieman vajaa kolmannes osallistujista oli vierailijastatuksella, mikä käytännössä tarkoitti kaikkien omien kulujensa maksamista. Lyhytesitelmien (short papers) pitäjiä oli runsaat puolet osallistujista, myös minä. Meille järjestäjät kustansivat ruokailut ja ekskursion, joillekin myös majoituksen. Loput olivat pääesitelmien pitäjiä ja presidiumin jäseniä, joille ICCR korvasi myös matkakulut.
Pääesitelmien pitäjät oli presidium valinnut ja kutsunut hyvissä ajoin. Lyhytesitelmät presidium valitsi kuluvan vuoden helmikuun loppuun mennessä sille toimitetuista abstrakteista. Se halusi tarjota mahdollisimman monelle riittävät tieteelliset kriteerit täyttävälle mahdollisuuden esitellä tutkimustaan, mutta ei voinut kaikkia tarjottuja hyväksyä, koska kongressiaika ei olisi riittänyt. Lyhytesitelmiä oli yleensä viisi tai kuusi samaan aikaan, ja niihin osallistuttiin ilman mitään ennakkolistausta.
Esitelmien osalta näkyi presidiumin tahto antaa tilaa mahdollisimman monelle Calvin-tukijalle. Pääesitelmiä oli kaksi päivässä, sunnuntaina ja torstaina kuitenkin vain yksi, yhteensä siis kahdeksan. Exif_JPEG_PICTURELyhytesitelmäsessioita oli samoin kahdeksan, yksi siten, että tarjolla oli myös kolme seminaaria. Kaikkiaan lyhytesitelmiä oli yli 40, kaksinkertainen määrä edelliseen kongressiin verrattuna. Hieman ongelmallista oli se, että samaa aihepiiriä käsitteleviä esitelmiä oli sijoitettu samaan sessioon.
Maanantaina ja tiistaina työpäivän päätteeksi saattoi tutustua Bullingerin kirjeiden editioprojektiin (ma), Zürichin kanttonin valtionarkistoon (ti) tai Zürichin keskuskirjastoon (ma ja ti).
Keskiviikkoiltapäivän ja illan vei eksksursio Einsiedelnin benediktiiniläisluostariin ja Kappelin luostariin, joka jo 1520-luvulla kääntyi reformoiduksi ja on nykyään Zürichin evankelis-reformoidun kirkon kurssikeskus.
Kongressin päätösistunnossa kerrottiin, että Westminsterin teologinen seminaari on kutsunut ICCR:n 12. kokoontumiseen Philadelphiaan 26.-30.8.2018.

Avajaiset

Exif_JPEG_PICTUREICCR:n avajaiset pidettiin sunnuntaina 24.8.2014 teologisen tiedekunnan sisäpihalla, joka on rakennettu 1800-luvun jälkipuoliskolla paikalla aikoinaan sijainneen luostarin pihan malliin.
Järjestäjien puolesta avajaisissa puhuivat, hyvin lyhyesti, Peter Opitz ja Hermann Selderhuis. Maallisen vallan tervehdyksen toi Zürichin kantonin oikeus- ja sisäministeri Martin Graf, jolla kuuluvat myös uskontoon ja kirkkoihin liittyvät asiat. Hän kertoi, että kantoni on runsaassa sadassa vuodessa muuttunut lähes yksinomaan reformoidusta monikulttuuriseksi, -kirkolliseksi ja -uskontoiseksi, ja arveli reformoidun kirkon tarvitsevan lähiaikoina perusteellista voimavarojen ja toiminnan uudelleenarviointia. Tiedekunnan dekaani Thomas Schlag kiinnitti huomiota siihen, että kongressissa ei ole kuin harvoja nuoria osanottajia.
Avajaisten mielenkiintoisin esiintyjä oli kadun toisella puolen vuosikymmenet asunut ja Grossmünsteriä pitkään isännöinyt Heinrich Bullinger (1504-1575), joka muisteli kohtaamisiaan ja yhteistyötään Calvinin kanssa.

PääesitelmätExif_JPEG_PICTURE

Avajaisesitelmän piti isäntä, Peter Opitz Calvinista sveitsiläisen reformaation kontekstissa. Hän osoitti, että kaikki Calvin tärkeinä käsittelemät teemat olivat olleet Sveitsissä jo ennen häntä esillä. Selittävänä tekijä on m.m. se, että Calvin tuli jo alkaneeseen reformaatioon, olihan Zwinglin reformatorinen toiminta alkanut jo lähes kaksi vuosikymmentä ennen Calvinin tuloa Geneveen.

Herman Selderhuisin (Hollanti) esitelmän aiheena oli Calvinin suhde kuolemaan. Yksi Calvinin elämän merkittävimmistä kokemuksista oli äidin menettäminen 6-vuotiaana. Hän tunsi olevansa elämässä kuoleman ympäröimä, mutta samalla kuolemassa elämän ympäröimänä. Vaikka kristityn ei tarvitsisi pelätä kuolemaa, Calvin tunsi, että pelko astua syntisenä Jumalan eteen on sitä suurempi, mitä paremmin Jumalan tuntee. Kuitenkin Kristuksessa kuolemaa odotetaan. Selderhuis sanoi kyseessä olevan Calvinin ”simul”: Simul terrot et consolatio. Jumalalla on jokaiselle ihmiselle suunnitelma, mutta ihmisellä itsellään on vastuu. Selderhuis toi myös esille, että Calvin ei saarnannut helvetistä eikä nähnyt tarvetta kuolinvuoteen ääressä vakuuttaa Jumalan valinnasta. Kuitenkin hän salli kuolemaan liittyvät tunteet.

Jung-Sook Lee (Korea) esitteli Calvin Geneven kirkkojärjestykseen kuulunutta synnintunnustamis- ja sovinnontekokäytäntöä sekä sen soveltamista eräässä maansa kirkossa. Hänen mukaansa vastuun kantamisen ja sovinnonteon merkitystä tulisi pitää selvemmin esillä korealaisessa evankelikaalisessa kristillisyydessä.

Elsie McKee (Yhdysvallat) oli eri lähteiden antamia tietoja yhdistelemällä selvittänyt, milloin Calvin oli saarnannut missäkin Geneven kolmesta kirkosta. Hänen tavanomaiseen kahden viikon saarnakiertoonsa kuului joka sunnuntai kaksi saarnaa ja joka toinen viikko saarna joka päivä maanantaista lauantaihin, siis kymmenen saarnaa kahdessa viikossa. Jokainen saarna perustui eri tekstiin siten, että Calvin käytti kolmea lectio continuaa: sunnuntaiaamuisin Uuden testamentin teksti, sunnuntai-iltapäivisin toisessa kirkossa psalmiteksti ja arkisin Vanhan testamentin teksti. Ilmeisesti hän ehti saarnata lähes koko Raamatun, joskin hänen ensimmäisen toimintavuosikymmensä ajalta lähteitä on vain satunnaisesti.

Exif_JPEG_PICTUREChristian Grosse (Sveitsi) piti ranskaksi esitelmänsä katumusriitistä. Hän oli verrannut Calvinin Geneven käytäntöä Lontoon ulkomaalaiskirkkojen käytäntöön. Genevessä oli toisinaan käytössä julkinen ripitys, mutta kaikissa tutkituissa kirkoissa käytössä oli myös, jumalanpalveluksen alussa, yhteinen synnintunnustus. Yksittäisen ihmisen julkinen ripittäytyminen poistui tutkittujen kirkkojen käytännöistä 1600-luvun aikana.

Piotr Wilczek (Puola) esitteli Calvinin vaikutusta Puolassa. Hän on toimittanut asiaa koskevan bibliorafian, jossa on 528 nimikettä vuosilta 1548-2012. Näistä 53 on Calvinin kirjoittamia kirjeitä ja 60 kirjeitä hänelle. Calvin omisti Heprealaiskirjeen kommentaarinsa 1549 Puolan kuninkaalla Sigismund Augustukselle ja Apostolien tekojen kommentaarinsa kuolinvuonnaan 1564 prinssi Nicholas Radziwillille. Kuninkaalle myös luettiin ääneen Institutiota 1550-luvun lopulla. Calvinin varhaisempi katekismus (1537) käännettiin puolaksi 1550-luvulla, ja 1600-luvulla käännettiin Institution viimeinen luku de politica administratione sekä samoin IV kirjasta n. 100 sivua sakramentteja koskevia kohtia. Myöhemminkin kappaleita Institutiosta on käännetty puolaksi, viimeksi 1972 erääseen sekulaariin antologiaan. Kirjallisuudessa Calvin on pääosin esitetty karikatyyrinä.

Johanna Rahnerin (Saksa) aiheena oli nykyinen katolinen Calvin-tutkimus. Tulevaisuuden mahdollisuutena hän näkee erityisesti yhteistyön poliittisen teologian hahmottamisessa.

John Thompson (Yhdysvallat) käsitteli Calvinin omatuntokäsitystä tämän Mooseksen lain kommentaarissa. Thompson oli erityisesti tutkinut aviorikosta koskevan käskyn ja Calvinin siihen liittämien Mooseksen lain seksuaalisuutta koskevien säännösten selitystä. Thompsonin johtopäätös oli, että Calvin tarkasteli konkreettisia eettisiä tapauksia aina lähimmäisenrakkauden johtoajatuksesta käsin. Oman väitöskirjani perusteella voin yhtyä Thompsonin näkemykseen ja kongressin viimeisessä keskustelupuheenvuorossa muistutin, että Calvinilla on lain selityksen jälkeen rakkauden kaksoiskäskyn selitys otsikolla ”Summa Legis”.

Lyhytesitelmät

Exif_JPEG_PICTUREKoska yhden lyhytesitelmäsessioin vietin omaani pitäen, olisin voinut osallistua seitsemään. Yhteen ei kuitenkaan esitelmöijä ilmestynyt, joten onnistuin osallistumaan vain kuuteen:
Jonathan Lett: God in Three Persons, Blessed Trinity
Esther Sung-Kim: Economics of Faith
Sujin Pak: The Prophet as Teacher
Jeannine Olson: The Struggle against Democracy in Reformed churches
Paul Fields: Current Trends in Calvin Research
Joseph H. Sherrard: The Lord’s Supper in the Though of John Calvin and John Knox

Sung-Kim kiinnitti huomiota siihen, että pitkään Calvin oli pakolaisten pappi ja että geneveläiset toisaalta tukivat läpikulkevia pakolaisia, toisaalta olivat haluttomia ottamaan pakolaisia asumaan kaupunkiinsa. Calivn kuitenki painotti, että omaisuuden tulee johtaa kiitollisuuteen.

Pakin mukaan Calvin näki profeetan ”arkityön” olevan toimimista opettajana ja erityisen profetoimisen olevan satunnaista.

Olsonin esitys laittoi minut kyseenalaistamaan näkemyksen, että pohjoismainen toimiva demokratia kumpuaisi luterilaisuudesta. Keskustelussa näet vertailimme Lutherin, Calvinin ja Ranskan hugenottien yhteiskunnallista tilannetta ja suhdetta esivaltaan. Selvimmin demokraattiset ajatukset olivat vailla esivallan tukea, toisinaan jopa esivallan vainoamina elävillä hugenoteilla.

Fields vastaa nykyään Calvin Theological Seminaryn (Grand Rapids, USA) yhteydessä olevan H.H. Meeter Centerin Calvin-kirjastosta, joka pyrkii kokoamaan kaiken Calvinista julkaistun. Samalla hän toimittaa kerran vuodessa Calvin Theological Journaliin Calvin-bibliografian. Siten hän esitteli kirjallisuuden perusteella tekemiään havaintoja Calvin-tutkimuksesta tämän syntymän 500-vuotisjuhlinnan eli 2009 jälkeen.

Sherrard totesi, että toisin kuin Calvin, Knox ei käyttänyt Kristuksen taivaaseenastumista argumenttina sille, että Kristus ei olisi aineellisesti läsnä ehtoollisessa. Taustalla lienee Confessio Helvetica prior. Calvinin muotoilu on kutakuinkin, että nostamme ehtoollisenvietossa sydämemme taivaaseenastuneen Kristuksen luo Pyhän Hengen vaikutuksesta.

Bullingerin kExif_JPEG_PICTUREirjeet ja valtionarkisto

Maanantaina valitsin iltaohjelmakseni Heinrich Bullingerin kirjeenvaihdon editoinnin esittelyn. Bullingerin kirjeenvaihtoa on säilynyt 50 vuoden ajalta n. 12 000 kirjettä, niistä n. 10 000 hänen itsensä kirjoittamia. Sveitsin kansallisen kulttuurisäätiön ja Zürichin evankelisen kirkon rahoituksella kirjeenvaihtoa ryhdyttiin 1970-luvulla editoimaan. Tähän mennessä on julkaistu noin kahdenkymmenen vuoden kirjeet, 16 nidettä. Kustantajan kanssa on sovittu että kunkin niteen aineisto julkaistaan verkossa maksutta käytettäväksi aina kaksi vuotta kirjajulkaisun jälkeen.
Editoimatta on vielä n. 9 000 kirjettä. Kun kahden ja puolen henkilön työpanoksella editoidaan noin kolme kirjettä viikossa ja julkaistaan nide vuodessa, työtä riittää vielä laskelmieni mukaan kuudeksi vuosikymmeneksi.

  Exif_JPEG_PICTURE
Editoitava aineisto on 90 %:sti säilössä Zürichin valtionarkistossa, johon pääsin 14 muun osallistujan kanssa tutustumaan tiistaina. Editoinnista vastaava Dr. kertoi, että valtionarkiston kirjastosta löytyy huomattava osa työssä tarvittavasta paikallishistoriallisesta aineistosta.
Omin silmin sain nähdä Calvinin Bullingerille 1553 kirjoittaman kirjeen sekä Marburgin artiklat vuodelta 1529. Oppikeskustelun loppuasiakirjan toinen alkuperäiskappale on Marburgissa, siinä allekirjoittajina ovat ensiksi ”wittenbergiläiset”, Zürichin kappaleessa heidän allekirjoituksensa ovat zürichiläisten jälkeen.

Einsiedeln ja Kappel

EExif_JPEG_PICTUREnnen Zürichiin muuttamistaan Huldrych Zwingli toimi pappina Einsiedelnissä. Siten Einsiedelnin benediktiiniluostari oli luonteva ekskursiokohde. Luostarin historian ja kirkkojen lisäksi tutustuimme opastetulla kierroksella luostarin kirjastoon.

Kappelin kylä luostareineen sijaitsee Zürichin ja Zugin kanttoneiden rajalla, joka pitkään oli myös selkeästi evankelisen ja katolisen Sveitsin raja. Reformaatioaikana kylän liepeille kokoontui kahdesti näiden kahden osapuolen sotajoukkoja, 1529 ja 1531. Ensimmäisellä kerralla kohtaaminen päättyi taistelutta maidosta ja leivästä keitetyn keiton syömiseen ja rauhantekoon. Paikalla on muistokivi, jota katsomaan lähti noin 15 osallistujaa. Perille asti kulki lisäkseni vain kolme, muut kääntyivät jo aiemmin takaisin luostaria kohti.
MilchsuppensteinPaljon suurempi joukko kävi katsomassa kylän toisella puolella, lyhyemmän matkan päässä olevaan Kappelin toisen taistelun ja Zwinglin kuolinpaikan muistomerkkiä.
Illallisen aikana oli mahdollista käydä katsomassa luostarin kirkkoa, jonne illan lopuksi syntyi veisuu- ja rukoushetki.

Hengellinen ohjelma

Joka aamu ennen varsinaisen ohjelman alkua lauloimme yhden psalmivirren Geneven psalttarista tai Sveitsiläisestä psalttarista englanniksi siten, että ennen viimeisiä säkeistöjä oli Raamatun luenta ja Calvinilta peräisin oleva rukous.
Exif_JPEG_PICTUREKappelin kirkossa viimeisenä iltana syntyi spontaani hartaus. Kun akustiikan kokeilemiseksi olimme kuulleet Room. 12 luettuna saksaksi, ryhdyimme laulamaan virsikirjasta. Aluksi lauloimme ilman säestystä, mutta kun väkeä kertyi kirkkoon yhä enemmän, joku alkoi myös säestää. Kun lähes kaikki osanottajat olivat kirkossa ja kun oli aika ryhtyä siirtymään autoon, Westministerin seminaarin suomalaista sukujuurta oleva professori piti vaikuttavan rukouksen.

Arvio

Itselleni kyseessä oli viides ICCR. Jo alustavasta ohjelmasta tein pikaisen huomion kansainvälisen tutkimuksen muuttumisesta yhä enemmän englanninkieliseksi.
Ilmeisesti kokouspaikkakunnan hintatasosta johtui, että osanottajia oli odottamaani vähemmän. Osallistujalistassa oli runsaat 80 nimeä, mutta havaintoni mukaan aivan kaikki ilmoittautuneet eivät tulleet paikalle. Varsinkin saksalaisia osallistujia oli huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi neljä vuotta sitten Etelä-Afrikassa.

Kiitokset

Kiitän Sauvo-Karunan seurakuntaa siitä, että saatoin osallistua Calvin-tutkijoiden maailmankongressiin työni puolesta, ja Kirkon Ulkomaanasiain Osaston Teologisten asioiden yksikköä matkakulujeni kattamisesta sekä serkkuani Minna Elonheimo majoittamisestani.

Terve, rauha suloinen

Olen syntynyt pMilchsuppensteinuolisentoista vuosikymmentä sotien päättymisen jälkeen. Minulle sotavuodet ovat olleet läsnä suvun ja tämän kansakunnan kertomuksissa. Ja ukissani, lappilaisen koulun johtajaopettajassa lähtemässä keskellä kesää sodanaikaisen ammuksen räjähtämiseen kuolleen koulupojan hautajaisiin.

Kasvoin Kylmän sodan maailmassa. Varhaisimmat tietoisuuteeni tunkeutuneet sotauutiset olivat Kuuden päivän sodasta 1967. Kouluvuosina ajatuksiini tunkivat Vietnamin sota, Jom Kippur -sota, Afganistanin miehitys ja Namibian itsenäistymistaistelu. Opiskeluvuosiani varjosti Kylmän sodan teknologinen kehitys risteilyohjuksineen.

Tietoisuudessani sotia oli, oli aika ajoin myös maailmanlaajuisen konfliktin uhkaa. Mutta kaikkiaan sota oli kaukana.

Neljännesvuosisata sitten sain seurata eturivin paikalta Kylmän sodan päättymistä, olinhan 9. marraskuuta 1989 Berliinissä ja toiminhan silloin pappina Saksassa. Näytti siltä, että vapaus, järki ja oikeus olivat kertakaikkisesti voittaneet!

Mutta pian sota tulikin maantieteellisesti yhä lähemmäs. Eräänä päivänä ei ollutkaan radiossa enää serbo-kroatiankielistä lähetystä, vaan erikseen serbian ja kroatian. Ja Balkanilla sodittiin. Ja Somaliassa. Sotien jaloista ihmisiä tuli myös maahamme. Pakoon, turvaan.

Kuitenkin itse sota oli yhä kaukana. Lähimmmäksi minua tuli I Persianlahden sota. Liki puolen vuoden ajan joka ilta valtava Hercules-kuljetuskone nousi kotikyläni yli viemään sinne tarvikkeita. Amerikkailaisten kasarmien ja asuinalueiden aitoja korotettiin ja porteille ilmestyi aseistetut vartijat. Sodan sytyttyä haavoittuneiden evakuointireitti vei lähimmillään moottoritietä runsaan kilometrin päässä kodistani. Silti sekin sota oli jossakin kaukana.

Vielä vuosi sitten ajattelin, että kansainvälisen tilanteen kriisiytyminen ei hevin kosketa maatamme. Kuten muutaman kerran veteraanitilaisuuksissa olen sanonut, toivon, että uusia sotaveteraaneja ei enää tule. Jatkosodan päätymisen 69-vuotispäivänä en olisi muistellut sodan tuntumista omassa elämässäni.

Mutta nyt, aurinkoisena päivänä, maailma lähellämmekin näyttää synkältä. Suuressa naapurimaassamme valtaa pitää mies, joka näyttää unohtaneen niin vapauden, järjen kuin oikeudenkin. Hänen tekonsa ja puheidensa ristiriita muistuttaa kovin ristiriitaa, joka oli 75 vuotta sitten suuret sodat aloittaneen valtiomiehen teoissa ja puheissa. Oliko Krim jo meidän aikamme Anschluss, valtakuntaan liittäminen, ja onko Itä-Ukraina meidän aikamme Sudeetit? Näin pelkään.

Pelkään ja samalla uskon ja toivon.

Viime viikolla pääsin käymään rauhan muistomerkillä. Muistokivi ja pari kivipenkkiä pellon ja pienen metsikön rajalla. Kesäkuussa 1529 tuota paikkaa lähestyi kaksi sotajoukkoa, osaksi asevelvolllisia, osaksi ammattisotilaita. Taisteluun ryhtymisen sijasta joukot ryhtyivät yhdessä valmistamaan leivästä ja maidosta soppaa ja syömään sitä. Sillä kertaa rauhantahto voitti. Valitettavasti sillä kertaa vain pariksi vuodeksi. Mutta kuitenkin.

Tänään ei tule vielä kuluneeksi 70 vuotta sodan päättymisestä maassamme, sitä muistamme ensi keväänä. Mutta monin tavoin maamme palasi rauhan aikaan syksyllä 70 vuotta sitten. Raskaista menetyksistä huolimatta alkoi rauhan toimien aika, jälleenrakentamisen aika.

Terve, rauha suloinen! Sota poistu suruinen!
Rauha riemun kasvattaa, sota surun aikaan saa. (VK 587:1)

Näin rauhaa tervehti ja sodalle hyvästit ilmaisi tuntemattomaksi jäänyt saksalainen virsirunoilija 1600-luvulla. Virrestä (587) laulamme joitakin säkeistöjä hetken päästä, seppeleiden laskun jälkeen.

Uskon ja turvaudun Jumalaan. Rukoilen, että Hän kääntää valtaa pitävät kohti vapautta ja oikeutta ja järkeä. Sillä sota on kauhistus. Oli silloin seitsemän vuosikymmentä sitten, on nyt ja on aina ollut, kuten virsirunoilija ilmaisi. Samalla hän virressään kuvaa myös rauhan ihanuutta ja antamia mahdollisuuksia.

Tänään olemme kiitollisia siitä, että sota päättyi ja alkoi rauhan aika. Olemme kiitollisia kaikista niistä, jotka palvelivat sodassa, jopa henkensä antaen, ja olemme kiitollisia kaikista, jotka ovat rakentaneet maata ja maailmaa rauhan oloissa.

Olemme kiitollisia ja samalla rukoilemme, että sodat loppuisivat rauhaan, joka antaa kaikille osapuolille mahdollisuuden kehittää omaa yhteiskuntaansa ja elämäänsä. Rukoilemme, että järjettömät valtapyrkimykset siirettäisiin syrjään. Että oikeus, vapaus ja järki vallitsisivat yhdessä rakkauden kanssa.

Kiitos olkoon Jumalan!
Hän suo rauhan suotuisan,
sodat, riidat sovittaa,
rauhan maahan rakentaa. (VK 587:8)
 

– Sauvon sankarihaudoilla jatkosodan päättymisen 70-vuotisjuhlassa 4.9.2014

Pappilantien liikenteestä

Sauvo-Karuna kirkkoneuvosto päätti 21.10.2013 § 142 laatia ja toimittaa Sauvon kunnalle Kallenmäen asemakaavaehdotusta koskevan muistutuksen, jossa huomio kiinnitetään erityisesti liikennejärjestelyihin.

Asemakaavaehdotuksen mukaan Kallenmäkeen tulee yksi rivitalotontti ja 33 oma­koti­talotonttia, joiden liikenne kulkisi Pappilantien kautta. Voimassa olevassa asemakaavassa Kallenmäentie liittyy suoraan Sauvontiehen. Kaavaselostuksen kohdan 3.1. mukaan sen toteuttamisen edellyttämä katujen rakentaminen ja vesihuollon järjestäminen tulisi aiheuttamaan kohtuuttomia kustannuksia kunnalle. Kaavaselostuksen kohdassa 4.3. todetaan, että liikenteen määrä lisääntyy nykyisestä, erityisesti Pappilantiellä ja että liikenteen vaikutukset voivat olla hetkellisesti paikallisesti merkittäviäkin (s. 15).

Seurakunta vastustaa asemakaavaehdotukseen sisältyviä liikennejärjestelyjä niiltä osin kuin autoliikenne tuodaan Pappilantielle. Asemakaavaehdotuksen toteuttaminen monin­ker­taistaisi Pappilantien autoliikenteen. Eri­tyi­sesti Pappilanmäki ei olisi enää turvallinen lapsille aamuisin eikä töistä paluuaikaan, mikä puolestaan aiheuttaisi sen, että Kallenmäen kouluun nähden suhteellisen edullisesta sijainnista huolimatta sieltä lapsia kuljetettaisiin autolla. Se puolestaan yhä lisäisi liikennettä niin Pappilantiellä kuin Sauvon keskustassakin.

Seurakunnan näkemyksen mukaan Pappilantiehen tukeutuva autoliikenne ei mahdollista kaava­selostuksessa arvioitua liikenneturvallisuutta (s. 16):

Kaavaratkaisu luo puitteet turvalliselle liikenneympäristölle, ja kaava ei vaikuta merkittävästi liikenneturvallisuuteen, mikäli asemakaavan mukaisen katuverkoston yksityiskohtaisessa suunnittelussa huomioidaan liikenne­turval­lisuuteen vaikuttavat tekijät riittävässä laajuudessa. Erityisesti huomiota tulee kiinnittää kevyen liikenteen järjestämiselle.

Seurakunnan näkökohdat liittyvät Pappilantiehen, kulttuurihistoriallisesti merkittävään pappila­miljööseen, maa­lämpö­järjestelmään lämpökeskuksineen sekä seurakuntatalon liikenteeseen.

PAPPILANTIE

Vastineessaaan Sauvo-Karunan kirkkoneuvoston 18.6.2013 § 88 antamaan lausuntoon kaavan laatija on todennnut, että Pappilantien asemakaavan mukaisen katutilan leveys on Pappilan­mäessä 10 metriä ja että leveys on riittävä ja mahdollistaa turvallisen liikenne­verkon raken­tamisen suunnitelluilla käyttäjämäärillä.

Tällä hetkelExif_JPEG_PICTURElä Pappilantien ajorata on Pappilanmäessä 4 metriä leveä. Tien alussa kesto­päällystetty osuus on leveydeltään 3,20 metriä. Mäessä ajoradan reunasta on 7,10 metriä niin lämpökeskuksen kuin Pappilankin seinään. Siten koko aukon enimmäisleveys, seinästä seinään, on 18 metriä, lämpökeskuksen tukimuuri (2,5 m) siitä pois laskettuna 15,5 metriä.

Noin sadan metrin matkalla tie nousee 10 metriä, ja mäen päällä on n. 90 asteen mutka.

Pappilanmäen päällä Pappilantien ajorata on pieneltä matkalta 5 metriä leveä, mutta seura­kunnan omistaman punaisen rakennuksen lounaisnurkan kohdalta kaarteessa ja sen jälleen vain 4 metriä leveä.

Pappilantien alkupäässä, seurakuntatalon kohdalla 10 metriä leveä katutila rajoittuisi nykyisten ojien pohjien linjaan.

 Seurakunnan näkemyksen mukaan Pappilantiestä ei voi rakentaa lisääntyvän autoliikenteen edellyttämää reittiä.

KULTTUURIHISTORIALLISESTI MERKITTÄVÄ PAPPILAMILJÖÖ

Exif_JPEG_PICTURESauvon pappila on manner-Suomen vanhin edelleen pappilakäytössä oleva pappila. Sen kuusihuoneinen keskiosa on rakennettu 1750-luvulla, jolloin Sauvo oli Turun piispan palkka­pitäjä. Kumpaankin päätyyn rakennettiin huonepari ja rakennus vuorattiin kuta­kuinkin nykyasuunsa 1890-luvulla.Pappilan maatalouden vähennyttyä 1920-luvulla ja loputtua kokonaan 1940-luvulla pihapiirin eteläosasta on purettu rakennuksia. Pappilamiljöö on kuitenkin säästynyt niin pihapiirin uudisrakentamisen kuin tielinjauksienkin häiritseviltä muutoksilta.

 Anu Soikkeli toteaa väitöstutkimuksessaan ”Suomen vanhat pappilat – menneisyyden tulevaisuus” (Acta Universtitatis Ouluensis C 153, Oulu, 2000, osa 2, s. 171):

4.1.5. Pappiloita häiritsevät tekijät

Erilaiset häiritsevät tekijät, joilla tässä tarkoitetaan esimerkiksi voimakasta uudisrakenkentamista, lähelle tunkeutuvia tielinjauksia tai laajoja pysäköintikenttiä, vaikuttavat useampaan kuin joka kolmanteen pappila­mil­jööseen. Voimakas uudisrakentaminen häiritsee noin viidesosaa ja liikenneväylät kymmenesosaa kaikista pappiloista. (Kursivointi seurakunnan)

 Vuoden 2011 joulukuun lopun myrskyjen kaadettua Pappilanmäen korkeat kuuset pappilan nurkalta alaspäin tulevan syreeniaidan jatkeeksi on alkanut nousta kymmeniä metrejä syreeniaitaa, joka rajaa Pappilantien pappilan puistoon päin. Syreeniaita on sen verran lähellä nykyistä tietä, että tien leventäminen pohjoiseen päin hävittäisisi siitä valtaosan. Se puolestaan muuttaisi oleellisesti kulttuurimaisemaa.

Edellä jo esitettiin, miten lähellä rakennusta Pappilantie on nykyään. Leventäminen toisi tien lähemmäs kuin maalaispappilan miljööseen sopii. Lisäksi se saattaisi aiheuttaa tarpeen vahvistaa pappilan eteläpäädyn kivijalkaa ja pihan pengerryksiä.

Pappilantien katualueen leventäminen muuttaisi miljöön oleellisesti ja siten hävittäisi merkittäviä kulttuuriarvoja. Näiltä osin kaavaselostuksen arvio vaikutuksista rakennettuun kulttuuriympäristöön on virheellinen. (s. 15: Kaavaratkaisu turvaa rakennetun kulttuuri­ympäristön arvokohteiden ja tiedossa olevien muinaismuistokohteiden säilymisen.)

MAALÄMPÖJÄRJESTELMÄ

Seurakuntatalon ja pappilan yhteisen lämpökeskuksen seurakunta rakennutti Pappilanmäkeen 1980-luvulla. Sitä laajennettiin 2011, kun lämmön lähteeksi otettiin hautaus­maan ja seurakuntatalon välisestä pellosta kerättävä maalämpö.

DSC00938Maalämpöjärjestelmän siirtoputket kulkevat seurakuntatalon ylempään liittymään asti Pappilan­tien pohjoispuolisen ojan alla ja siitä ylöspäin Pappilantien eteläpuolella. Lämpö­putkisto pappilaan lähtee lämpökeskuksesta kohtisuoraan tien ali ja kulkee siitä ylöspäin pohjoispuolen ojan alla. Samassa kaivannossa ovat myös sähkön- ja tiedonsiirtokaapelit.

 Jos Pappilantietä ryhdyttäisiin vastoin seurakunnan kantaa leventämään, kunnan tulisi vastata kaikista edellä mainittujen putkistojen ja kaapeleiden siirtojen kuluista, mukaan lukien mahdolliset lisäeristykset.

SEURAKUNTATALON LIIKENNE

Sauvon seurakuntatalossa toimii lähes yhdeksän kuukautta vuodesta työpäivinä joko päivä- tai perhekerho eli lasten toimintaa. Osanottajista sangen monet tuodaan, perhekerhon osalta tulevat, kerhoon autolla. Pappilantien autoliikenteen merkittävä lisääntyminen hankaloittaisi seurakuntatalon liikennöintiä kriittisinä ajankohtina, etenkin aamun kerhojen alkaessa ja iltapäivän kerhojen päättyessä.

TOIMENPIDE-EHDOTUKSIA

Seurakunta katsoo, että Kallenmäentien autoliikenne pitäisi, kustannuksista huolimatta, ohjata suoraan Sauvontielle, jolloin muu kuin Sauvon keskustaan suuntautuva liikenne ohjautuisi Sauvon-Kemiöntielle Kallenmäen eteläpuolen liittymästä. Seurakunta pitää kuitenkin mielekkäänä, että suunnitellulta Kallenmäentieltä järjestettäisiin kevyen liikenteen väylä Pappilantielle. Se antaisi lapsille turvallisen reitin koulun suuntaan. Vesihuolto olisi kenties mahdollista hoitaa Pappilantien suunnasta.

 Seurakunta tuo myös esiin, että Kallenmäen asemakaavan myönteiset ympäristövaikutukset lisääntyisivät, jos bussiliikenne palaisi kulkemaan Sauvontietä. Se helpottaisi myös liikkumisrajoitteisten osallistumista seurakuntatalossa järjestettäviin tapahtumiin.