Kenen usko pelastaa?

Saarnapohjani Ähtärin kirkkoon 27.10.2019

Saarnateksti Markus 2:1-12 (20. sunnuntai helluntaista, I vuosikerta)

Kapernaum
raunioina
talot olleet hyvin lähellä toisiaan, kujat hyvin kapeita
talosta toiseen oli mahdollista kulkea jopa katolta katolle
toisaalla Galileassa, itse asiassa Golanin kukkuloilla rekonstruoitu 2000 vuoden takainen kylä
katot samalla oleskelutiloja, kattoterasseja

Jeesus oli ottanut Kapernaumin tukikohdakseen, kotipaikakseen
oli jo tehnyt tunnustekoja – parantanut riivatun ja Pietarin anopin
väkeä kokoontui paranemisen toivossa

neljä miestä vakuuttuneita siitä, että Jeesus voi parantaa heidän halvaantuneen ystävänsä
uskoen!
valmiit näkemään vaivaa uskonsa toteutumiseksi
kenties naapuritalojen kattojen kautta Jeesuksen kohdalle, sitten alkoivat tehdä reikää kattoterassin lattiaan, siis talon kattoon
laskivat ystävänsä Jeesuksen eteen

aivan todella kantoivat ystävänsä Jeesuksen luo saamaan avun
apu ensiksi aivan muuta kuin heidän odottamassa
synnit anteeksi!

syntien anteeksi saaminen kuuluu usko elämään
uskoa pidämme mitä henkilökohtaisimpana asiana
tässä toisten usko toi pelastuksen.
voisiko siis yhä tapahtua näin?

Ketkä nykyään kantavat toisia Jeesuksen luo?
suurin osa meistä on saanut siihen erityisen kutsun
kummit

olen täällä saarnaamassa kummitätini Kaijan kutsusta, hänen merkkipäivänsä, 80 -vuotispäivänsä johdosta
nähdäkseni evankeliumin neljä miestä toimivat mitä parhaimpina kummeina halvaantuneelle miehelle: he kantoivat hänet Jeesuksen luo!

kummin tehtävistä monia ajatuksua
tärkein kantaa kummilasta Jeesuksen luo!
sitä voi tehdä aivan erityisesti rukoilemalla

voimme kantaa myös muita ihmisiä Jeesuksen luo, ainakin rukouksella
pelastus voi koittaa siten sellaiselle, joka ei ole osannut sitä kaivatakaan

Helluntaiviikon 2019 sanat

Sunnuntai 16.6.

”… Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen…”

Jumalan tunnemme puutteellisesti, jos tunnemme vain Luojan. Lunastajan tunteminen tuo paljon lisää. Hänen pelastustekonsa ovat ihmiselle todellisia silloin, kun Jumala Pyhä Henki ne tälle kirkastaa.

Jumala siis lähestyy meitä kolmena persoonana: Hän antaa elämän ja pitää sen yllä. Hän tekee synnin turmeleman ihmisen arvokkaaksi ja Hänelle kelvolliseksi. Hän toimii ja ihmisessä.

Jumalamme on yksi, mutta Hänellä on kolme tapaa lähestyä meitä, tulla tunnetuksi. Niinpä meidät on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Kasteessa tulimme Jumalan omiksi. Siitä voimme itseämme jopa monta kertaa päivässä muistuttaa tekemällä ristinmerkin ja lausumalla samalla, edes hiljaa mielessämme: ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.”

Maanantai 10.6.

”Koko maailma käytti samoja sanoja ja puhui yhtä kieltä. … siellä Herra sekoitti ihmisten kielen ja sieltä hän hajotti heidät kaikkialle maailmaan.” 1. Moos. 11: 1-9

Vietin tasan 30 vuotta sitten koko yön kirkossa Berliinissä, silloin vielä muurin jakamassa kaupungissa. Euroopan kartan muuttava kesä ja syksy olivat vasta alkamassa.

Ulkomaalaisseurakunnat järjestivät tuolloin kirkkopäivillä runsaan puolen vuorokauden mittaisen jumalanpalveluksen. Se oli monikielinen, mutta kertoi viestiä keskinäisestä ymmärtämisestä.

Kristuksessa kaikki kansat ovat yhtä, ja Pyhä Henki pitää meidät Hänessä, Vapauttajassamme.

Tule, Pyhä Henki. / Tule Pyhänä Tulena ja pala meissä. / Vakuuta meidät, kunnes vapaudumme itsemme palvelemisesta palvellaksemme maailmaa sinun palvelijoinasi.

Tiistai 11.6.

”Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta.” – Joh. 16:14

Raamattu kertoo tapahtumista kaksi, kolme vuosituhatta sitten. Sen lukija katsoo kauas historiaan.

Kun Pyhä Henki vaikuttaa lukijassa, kyse ei ole enää vain historiasta. Jumalan pelastusteot Kristuksessa tulevat hänen elämäänsä. Ihmiseksi syntynyt Jumala kuoli, jotta ihmisellä olisi pääsy Jumalan yhteyteen. Hän nousi kuolleista ja avasi iankaikkisen elämän.

Pyhän Hengen vaikutuksesta Raamattu on elävää ja eläväksi tekevää sanaa. Kristuksen kuoleman ansiosta sinulla on tänäänkin pääsy Jumalan yhteyteen. Hänen ylösnousemuksensa ansiosta elät jo nyt iankaikkista elämää.

Tule, Pyhä Henki. / Tule Pyhänä Tuulena ja puhdista sisimpämme. / Käännä meidät, kunnes vapaudumme itsemme palvelemisesta palvellaksemme maailmaa sinun palvelijoinasi.

Keskiviikko 12.6.

” … Ne, jotka ottivat hänen sanomansa vastaan, kastettiin, ja uskovien joukkoon tuli sinä päivänä lisää noin kolmetuhatta henkeä.” – Ap.t. 2:36-41

Väkeä kuin helluntaiepistolassa on siis noin kolme tuhatta. Ensiksi Pyhän Hengen saivat apostolit, sitten nuo muut, kun heidät kastettiin Jeesuksen Kristuksen nimeen.

He antoivat pelastaa itsensä. He ottivat vastaan pelastuksesta ja Pyhästä Hengestä kertovan lupauksen, joka koskee kaikkia, joita Jumala kutsuu.

Tänäänkin Jumala kutsuu. Kutsuu yhä uusia ihmisiä ja kutsuu meitä, jo Häneen kasteessa yhdistettyjä, tekemän parannusta, kääntymään tänäänkin Hänen puoleensa.

Tule, Pyhä Henki. / Tule Pyhänä Valona ja johda meitä pimeydessä. / Pyhitä meidät, jotta palvelisimme maailmaa sinun palvelijoinasi.

Torstai 13.6.

”Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama. … Kaiken tämän saa aikaan yksi ja sama Henki, joka jakaa kullekin omat lahjansa niin kuin tahtoo.” – 1. Kor 12:4-11

Vuosikausia lompakossani oli lappunen, johon olin kirjoittanut katkelman Hermann Hessen kirjasta. Narkissos opastaa siiinä Kultasuuta etsimään, missä tämän ominaisuudet ja lahjat saisivat suurimman vaikutusalan ja tulisivat siten parhaiten käyttöön.

Jokainen yhteisö tarvitsee jäseniä ja toimijoita, joilla on mitä erilaisimpia lahjoja. Jumala on jakanut lahjoja oman tahtonsa mukaisesti. Meidän vastuullamme on tunnistaa omat (armo)lahjamme ja tuoda ne parhaalla mahdollisella tavalla luomakunnan, ihmiskunnan ja Kristuksen Kirkon elämään.

Tule, Pyhä Henki. / Tule Pyhänä Totuutena ja karkota tietämättömyytemme, palvellaksemme maailmaa sinun palvelijoinasi.

Perjantai 14.6.

”Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin. Meidät kaikki … on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.” – 1. Kor 11:12-13

Ihmisruumis voi hyvin, kun kaikki osat voivat hyvin. Jo yhden, pienenkin, osan kipu voi saattaa koko ruumiin toimimattomaksi.

Kristuksen ruumiissa, kristikunnassa, ovat siis tarpeen mitä moninaisimmat jäsenet – ja on tarpeen, että kaikki voivat hyvin. Me voimme edistää sitä arvostamalla toisiamme sekä rukoilemalla ja toimimalla toistemme puolesta.

Tule, Pyhä Henki. / Tule Pyhänä Voimana ja hävitä heikkoutemme.

Lauantai 15.6.

”Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä.” – Joh. 6:44

Ihmisen ja Jumalan välinen suhde on viime kädessä Jumalan armoa. Hän ei tahdo ketään pakottaa yhteyteensä, mutta Hän kutsuu.

Jos kaipaat Jumalaa, muttet pysty kuulemaan Hänen kutsuaan, voit silti rukoilla. Kaipuusi on Pyhän Hengen valmistavaa työtä.

Jo kaipuusi perusteella voit lähestyä Häntä, siinä määrin kuin se on ihmiselle mahdollista – lukemalla Hänen sanaansa, tulemalla Hänen aterialleen ja Hänen kansansa keskuuteen, kääntymällä Hänen puoleensa.

Tule, Pyhä Henki. / Tule Pyhänä Elämänä ja asu meissä. / Vakuuta meidät, käännä meidät, pyhitä meidät, / kunnes vapaudumme itsemme palvelemisesta palvellaksemme maailmaa sinun palvelijoinasi.

Päivän sanat Turun Sanomissa 10.-16.6.2019

”Sanan takaa” -haastattelu Turun Sanomissa 10.6.2019 (maksullinen artikkeli)

Koko helluntaiviikon hartaudet ovat luettavissa sunnuntaina 16.6., sillä julkaisen kirjoitukset tässä vasta lehtijulkaisun jälkeen. ke

Kirkon ykseys

… ja mitä siihen vaaditaan

Kristus nousi kuolleista!

Pääsiäisen sanoma on Kirkolle – isolla kirjaimella – ja siten kirkoille – pienellä alkukirjaimella – yhteistä, mutta mitä kaikkea vaaditaan Kirkon – jälleen isolla – tai edes yhden kirkon – tässä pienellä – ykseyteen. Millä edellytyksillä voimme tunnustaa toinen toisemme yhden ja saman Kristuksen, Ylösnousseen tosiksi seuraajiksi? Mitä katsomme kuuluvan apostolien opetuksen uskolliseen noudattamiseen? Mitä edellyttää se, että yhdessä voimme murtaa leipää, käydä Herran pöytään?1 Miten voisimme elää todeksi Herramme rukousta (Joh. 17:21): ”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.”

Moninaisuuden sietäminen

”Ei pidä unohtaa: vuosisatojen ajan kirkko eli ykseydessä ilman, että mikään mainituista kolmesta ongelmasta [reaalipreesens, kolminaisuusoppi, kristologia] olisi ratkaistu opin pelitilassa. Pitkään näiden kysymysten osalta kirkkoyhteisössä oli pelitilaa, joka ei ollut pienempi kuin monet erot, jotka myöhemmin jakoivat kirkon.”2 Näin Edmund Schlink toteaa 1985 ilmestyneessä ekumeenisessa dogmatiikassaan.

Kirkon ykseyden edellytyksiä pohtiessamme meidän tulee pohtia, kuinka paljon moninaisuutta siedämme kirkossa. Kuinka suuri yksimielisyys, yksioppisuus tulee olla, jotta kyse olisi yhdestä ja samasta kirkosta? Ja missä asioissa on oltava riittävä yksimielisyys tai yksioppisuus? Tai kysellä voi toisinkin. Yhtäältä kysymyksinä voivat olla, mikä on kristillistä ja mikä ei; toisaalta kysymykseksi voi muotoutua, mikä on meidän tavallamme kristillistä. Jos vastausta kirkon ykseyteen etsitään ja määritetään jälkimmäisellä tavalla, ykseyttä tuskin saavutetaan.

Kirkon historia on pitkälti ollut hajaantumisen historiaa. Joskus taustalla on ollut aidosti teologisia syitä, kuten areiolaisuuskiistassa. Nikean I konsiilihan (325) päätyi kristillisen opin olevan se, että Poika on samaa olemusta kuin Isä. Siitä huolimatta areiolaisuus vaikutti vielä pitkään kristinuskon kilpailevana muotona. On hyvä huomata, että areolaisia näkemyksiä edustavia yhteisöjä ei nykyäänkään pidetä kristillisinä – niitä ei hyväksytä ekumeenisen liikkeen piiriin. Kirkkojen Maailmanneuvoston peruskirjahan toteaa: ”Kirkkojen maailmanneuvosto on niiden kirkkojen yhteys, jotka Raamatun mukaan tunnustavat Herran Jeesuksen Kristuksen Jumalaksi ja Vapahtajaksi ja jotka sen vuoksi pyrkivät yhdessä täyttämään yhteistä kutsumustaan yhden Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen, kunniaksi.”3 Kysymys Kristuksen olemuksesta Jumalan persoonana on siis jotakin kristinuskon ytimeen kuuluvaa.

Hieman toisenlaiseen tulokseen, nykynäkökulmasta katsottuna, päädyttiin keskustelussa monofysitismistä. Valtavirran opin määritteli Khalkedonin konsiili (451) kaavallaan erottamatta – muuttumatta – sekoittamatta – jakamatta. Nykyään kuitenkin monofystismiä edustavat orientaalisortodoksiset kirkot ovat osa ekumeenista liikettä.

Kuinka suurta yksimielisyyttä tarvitaan ykseyteen? Senkin tiedämme, että kansallinen kirkko voi hajota erimielisyyteen ristinmerkin tekemisen tavasta – niinhän kävi Venäjän ortodoksiselle kirkolle 1600-luvun jälkipuoliskolla. Tiedämme myös, että vallan ja arvovallan kysymykset voivat hajottaa ykseyden ja yhteyden.

Etsiessämme Kirkon ykseyttä ja pyrkiessämme sitä kohti meidän on siis kyseltävä itseltämme, miten paljon siedämme moninaisuutta ja miten paljon edellytämme yksimielisyyttä.

Luterilaisia lähtökohtia

Tässä tilaisuudessa etsimme ennen kaikkea yhteyttä ja ykseyttä yhden luterilaisen kansalliskirkon sisälle. Raamatun jälkeen tärkeimpiä rajojen asettajia ovat luterilaiset tunnustuskirjat.

Reformaation toisen ja osaksi jo kolmannen sukupolven teologien kirjoittama Yksimielisyyden ohje toteaa: ”Kirkon läpikotaisen ja kestävän yhtenäisyyden ensimmäinen edellytys on yksimielisesti omaksuttu opin ohje, jossa on Jumalan sanan perusteella ilmaistuna se yhteisen opin summa, jonka kaikki tosikristilliset kirkot tunnustavat omakseen. Siksi jo vanhalla kirkolla oli aina tietyt symbolinsa tätä tarkoitusta varten. Opin ohje ei voi rakentua kenenkään yksityishenkilön kirjoitusten varaan, vaan se perustuu sellaisiin kirjoihin, jotka on laadittu, hyväksytty ja otettu käyttöön samaan oppiin ja uskontoon tunnustautuvien kirkkojen toimesta.”4 Keskeisimmiksi asiakirjoiksi Yksimielisyyden ohje toteaa Augsburgin tunnustuksen, sen Puolustuksen, Schmalkaldenin opinkohdat sekä Lutherin katekismukset.5

Jo Yksimielisyyden ohje antaa ymmärtää, että tunnustuskirjat eivät ole joka kohdaltaan yhtä painavia asiakirjoja. On myös hyvä tiedostaa, että tunnustuskirjat eivät ole virheettömiä. Itse asiassa jo Yksimielisyyden alkusanojen opin summaa koskevan kuvauksen 2. kohdassa on virhe, jota kirjoittajat eivät toki, Idän kirkkoa tuntemattomina, tienneet. Hehän mainitsevat ”kolme yleisesti hyväksyttyä symbolia”6, joista kuitenkin vain Nikean tunnustus on yhteinen myös Idän kirkon kanssa, ja sekin ilman filioque-lisäystä.7

Evankeliumin oppi

Augsburgin tunnustuksen (1530) VII artikla toteaa: ”Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta.”8

Tarkastellessamme Kirkon ykseyden edellytyksiä, meidän jokaisen on tunnistettava, mitä itse ymmärrämme evankeliumin opilla. Mitä itse ymmärrän. Jos sisällytän sen alaan paljon yksityiskohtia, on myös paljon asioita, joissa pitää saavuttaa yhteisymmärrys. Jos merkitysala on suppea – vain todella oleellinen asia – on helpommin mahdollista saavuttaa yksimielisyys ja sallia kehällisemmissä asioissa moninaisuutta.

CA:n mukaan evankeliumin opissa on ennen kaikkea kyse vanhurskauttamisesta. Tämän Melanchthon vahvistaa Augsburgin tunnustuksen puolustuksessaan (1531) todetessaan vanhurskauttamista koskevan IV artiklan käsittelevän kristinopin pääkohtaa, ”joka oikein ymmärrettynä kirkastaa Kristuksen kunniaa ja enentää sitä ja antaa myös hurskaille omilletunnoille runsaasti välttämättömän tarpeellista lohdutusta”.9 VII artiklaa puolustaessaan hän kirjoittaa: ”Me näet puhumme siitä, onko inhimillisten perinnäissääntöjen noudattaminen välttämätöntä Jumalan edessä kelpaavan vanhurskauden saavuttamiseksi. Tämä on varsinainen ratkaistava kysymys tässä kiistassa. Sen jälkeen kun siihen on saatu lopullinen vastaus, voidaan arvioida, onko kirkon tosi ykseyden kannalta välttämätöntä, että kaikkialla vallitsevat samanlaiset inhimilliset perinnäistavat.10

Vanhurskauttamisen osaltahan on viime vuosikymmeninä ja vuosina päästy yhä suurempaan yksimielisyyteen. Luterilais-katolisissa neuvotteluissa muotoiltu Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista (1999) on saanut yhä laajempaa hyväksyntää. Metodistien Maailmanneuvosto allekirjoitti sen 2006 ja Reformoitujen Kirkkojen Maailmanyhteisö 2017, muuten Wittenbergissä. Myös anglikaaninen kirkko on sen hyväksynyt muttei allekirjoittanut – ilmeisesti sen vuoksi, että sillä on oma työskentelynsä katolisen kirkon kanssa.11 Eräällä tavalla Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista on tullut Lännen kirkon eri valtamuotojen yhteiseksi oppiperustan kuvaukseksi.

Katson, että Kirkon ykseyden edellytyksenä oleva evankeliumin oppi rajautuu myös käsillä olevassa keskustelussa vanhurkauttamisoppiin, ja oletan, että sen osalta vallitsee suuri yksimielisyys.

Sakramenttien toimittaminen

Toinen CA VII:n mainitsema kirkon ykseyden edellytys on yksimielisyys sakramenttien toimittamisesta.

Kaste on sakramenteista helpompi. Sitä koskevan CA IX:n katolinen osapuoli hyväksyi täysin: ”Yhdeksäs artikla kasteesta, jossa tunnustetaan, että se on pelastuksen kannalta välttämätön ja että lapset tulee kastaa, hyväksytään.”12 Kirkoissa, jotka kastavat lapsia, on kautta aikojen osan kasteista toimittaneet maallikot, sillä on katsottu oleellisemmaksi lapsen saattaminen kasteessa pelastuksen yhteyteen kuin virkarakenteesta kiinni pitäminen. Oikea kaste ei siis ole sidoksissa kastajan persoonaan, vaan kasteen oikeaksi toimittamiseksi on katsottu sen tapahtuminen vedellä valellen tai veteen upottaen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä.13

Ehtoollisesta on tullut ykseyden koetinkivi. Reformaation kirkkojen ykseyden esteeksi tulivat jo ensimmäisellä vuosikymmenellä erilaiset käsitykset Kristuksen läsnäolosta ehtoollisessa. Yhteisymmärrästä etsitiin, esimerkiksi 1529 Marburgissa. Silloin Wittenbergin ja Zürichin teologit joutuivat toteamaan: ”Ja miten paljon emme tällä kertaa sopineet siitä, ovatko Kristuksen tosi ruumis ja veri ruumiillisesti leivässä ja viinissä, tulee toki yhden osapuolen osoittaa toista kohtaan kristillistä rakkautta, siinä määrin kuin omatunto sallii, ja kummankin osapuolen tulee ahkerasti rukoilla Kaikkivaltiasta Jumalaa, että hän Henkensä kautta vahvistaa oikean käytön.”14 En tiedä, ilmenikö toista kohtaan osoitettu kristillinen rakkaus yhteisenä ehtoollisena tuolloin, reformaation varhaisvaiheissa. Selvää on kuitenkin, että seuraavina vuosikymmeninä kristillisen rakkauden osoittaminen valitettavasti väheni, mistä kertoo nähdäkseni se, että Yksimielisyyden ohjeessa reformoituihin viitataan nimityksellä ’sakramentin halveksijat’15. Nyttemmin esteet on purettu tai ainakin kierretty, todettu, että yhteinen elämä on mahdollista erilaisista näkemyksistä huolimatta. 16

CA ei ota tarkemmin kantaa, miten ehtoollinen toimitetaan oikein. Ei ole ohjeita leivästä eikä viinistä, ei myöskään jumalanpalvelusjärjestyksestä. Puolustuksessa Melanchthon toteaa tosin katsovansa oikeaksi, että yleiskirkolliset jumalanpalvelustavat säilytetään rauhan vuoksi, esim. messun sekä sunnuntain ja muita suuria juhlapäiviä.17 Mutta muodot ja tavat eivät ole pelastuksen edellytyksiä. Ne voivat ja saavat vaihdella. Tärkeätä on, että sakramentti otetaan vastaan uskossa. Tämä on vastauksena ajatukselle, että sakramentti vaikuttaisi itsellään, riippumatta vastaanottajan tilasta.18

Sakramentin jakajan tilaan ottaa kantaa CA VIII: ”Seurakuntamme tuomitsevat donatolaiset ja muut samankaltaiset, jotka eivät hyväksyneet sitä, että kirkossa saa käyttää hyväksi jumalattomien pappien palveluksia ja katsoivat niiden olevan hyödyttömiä ja tehottomia.” 19 Donatolaisethan eivät hyväksyneet luopion (traditor) toimittamaa sakramenttia, vaan edellyttivät, että tällaisen kastama tai ordinoima tulee kastaa tai ordinoida uudelleen.20 Heidän näkemykseensä vastasi m.m. Augustinus, ja valtakirkon näkemykseksi ja opiksi tuli, että sakramentin voima ei ole kiinni sen toimittajan nuhteettomuudesta – eikä käsittääkseni siten myöskään muista hänen henkilökohtaisista ominaisuuksistaan. Oleellista on sakramentin toimittajan valtuutus ja vastaanottajan usko.

Kirkon virka

Kirkon virasta CA V toteaa:

Jotta saisimme tämän uskon, on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka. Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee. Toisin sanoen Jumala vanhurskauttaa Kristuksen tähden eikä meidän ansiomme tähden ne, jotka uskovat, että heidän Kristuksen tähden otetaan armoon, jotta me uskon kautta (Gal. 3:14) saisimme luvatun Hengen (Gal. 3).

Seurakuntamme tuomitsevat kasteenuusijat ja muut, jotka katsovat, että Pyhä Henki tulee ihmisiin ilman ulkonaisen sanan välitystä heidän omien valmistelujensa ja tekojensa avulla.

CA:n saksankielisessä alkutekstissä evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virasta käytetään sanaa Predigtamt, latinankielisessä ministerium.21 Vaikka ensimmäinen voitaisiin suomentaa saarnaviraksi ja toinen palveluviraksi, kyse on kirkon virasta, jonka tehtävänä on jakaa evankeliumia ja sakramentteja. CA V tosin viittaa vain viran tarkoitukseen: uskon saamiseksi. Viran vaatimuksia täydentää CA XIV toteamalla, että kirkossa kukaan ei saa julkisesti opettaa eikä hoitaa sakramentteja ilman asianmukaista kutsumista.

Keskeiseksi kysymykseksi nousee, mikä on on asianmukainen kutsuminen. CA ei sitä määrittele. Kumoamus edellytti, että kyseessä on kirkkolain kirjaimen ja siihen asti koko kristikunnassa noudatettujen kirkollisten säädösten mukaisesti kutsuttu henkilö, sekä hylkäsi mahdollisuuden, että seurakunta, tavallinen kansa, kutsuisi henkilön virkaan.22 Puolustuksessa Melanchthon totesi kirkollisen järjestyksen säilyttämisen olevan tavoitteena, mutta kuitenkin kirkko on niiden keskuudessa, jotka oikein opettavat Jumalan sanaa ja oikein hoitavat sakramentteja.23 Luther toteaa kuusi vuotta myöhemmin Schmalkaldenin artikloissa (1537), että evankelisten tulee vanhan kirkon ja sen isien esimerkkiä noudattaen itse vihkiä kykeneviä henkilöitä virkaan.24 Mielenkiintoista muuten on, että Luther käyttää todellakin ilmausta henkilö, tuchtige Personen.25

Kaikkiaan tunnustuskirjoissa jää avoimeksi, millainen on asianmukainen kutsu kirkon virkaan tai seurakunnan virkaan.

Kaste – ehtoollinen – virka

”Jos jakaantuneet kirkot aikovat päästä etsimäänsä näkyvään ykseyteen, yhtenä keskeisenä edellytyksenä on, että kirkkojen kesken vallitsee perustava yhteisymmärrys (basic agreement) kasteesta, ehtoollisesta ja virasta” todetaan Kaste – ehtoollinen – virka -asiakirjan (BEM; 1982) esipuheessa.26 Asiakirjaan johtanut ekumeenisen liikkeen Faith and Order -haaran työ alkoi 1927 ja siihen osallistui KMN:n silloisten jäsenkirkkojen teologien lisäksi myös teologeja katolisesta kirkosta ja muistakin kirkoista, jotka eivät ole KMN:n jäseniä. On myös huomattava, että tuohon aikaan ortodoksiset kirkot olivat nykyistä laajemmin ja vähemmin keskinäisin skismoin mukana ekumeenisen liikkeen työssä. Työ on toki jatkunut BEM-asiakirjan valmistumisen jälkeenkin, mutta tyydyn tässä esittelemään muutamia BEM:n virkaan liittyviä tuloksia, jotka voisivat mielestäni avata ykseyttä edistävän näkökulman keskusteluumme. (Olen muuten myös sitä mieltä, että jokaisen papin tulisi aika ajoin lukea BEM oman viranhoitonsa virkistykseksi, sillä siinä on ilmaistu keskeisiä ajatuksia sakramenteista ja virasta.)

Kirkon viralla (ordained ministry) BEM viittaa henkilöihin, jotka ovat saaneet armolahjan ja jotka kirkko on asettanut palvelutyöhön vihkimyksessä.27 Armolahjan ja kutsun saamisen tavat ja muodot voivat olla mitä moninaisimpia. Herran kutsu voi kirkastua henkilökohtaisen rukouksen ja mietiskelyn kautta tai se voi perustua ehdotuksiin, esimerkkiin, rohkaisuun tai opetukseen, joka on saatu perheen, ystävien, seurakunnan, opettajien tai kirkon työntekijöiden taholta. Pelkkä sisäinen kutsumus ei kuitenkaan riitä, vaan sen on tultava kirkon vahvistamaksi siten, että kirkko tunnustaa asianomaisen synnynnäiset ja hengelliset ominaisuudet ja lahjat, jotka ovat tarpeen viran hoitamisessa.28 Kenelläkään ei siis ole subjektiivista oikeutta kirkon virkaan, olkoon sisäinen kutsu miten voimakas tahansa, vaan viime kädessä kirkko päättää, kenet se kutsuu.

Kirkon pitää kuitenkin muistaa, että se tarvitsee myös virkaan erotettuja jäseniä, joiden vastuulla on julkisesti ja jatkuvasti muistuttaa kirkon olevan ratkaisevasti ja erottamattomasti riippuvainen Jeesuksesta Kristuksesta. He ovat BEM:n mukaan kirkon ykseyden ilmentäjiä – eivät siis vain piispat, vaan kaikki, jotka ovat jossakin viran kolmesta säikeestä. Jokainen pappi on siis vastuussa kirkon ykseydestä. Jokainen pappi on Jeesuksen Kristuksen lähettiläs ja sanansaattaja seurakunnan edessä, hänen sovituksensa julistaja.29 BEM muuten toteaa virkaa käsittelevän artiklan 11 selityksessä, että minkään kirkon ei tulisi viitata virkansa kohdalla suoraan Jeesuksen Kristuksen tahtoon ja asetukseen, sillä kaikkien kirkkojen virkojen ja vihkimysten nykymuodot ovat moninaisen historiallisen kehityksen tulosta.30 Minkään kirkon ei siis tulisi väittää virkansa olevan sellainen, jollaiseen virkaan Vapahtaja seuraajansa asetti. Alkuperäinen virka oli kaiketi apostolin virka, johon erotettuja oli vain ensimmäisen kristillisen sukupolven keskuudessa.

Mitä juuri sanoin jokaisesta papista, koskee BEM:n mukaan jokaista, joka on kirkon virassa. Pappisviran asiakirja johtaa UT:ssa mainitusta presbyteerin virasta, sanan ja sakramentin palvelijan tehtävästä seurakunnassa. Papin tehtävänä on saarnata ja opettaa sekä toimia sielunhoitajana. Häntä voisi kuvata seurakunnan valmentajaksi: hän edistää sitä, että seurakunnan jäsenet vahvistuisivat kristittyinä ja pystyisivät omalta osaltaan palvelemaan.31

Kirkon viran ja seurakunnan riippuvuutta toisistaan kuvataan asiakirjassa seuraavasti: ”Kaikki uskovan seurakunnan jäsenet, olkootpa he sitten virkaan vihityt tai maallikoita, ovat riippuvaisia toisistaan. Toisaalta seurakunta tarvitsee kirkon virkaan vihittyjä henkilöitä. Heidän läsnäolonsa muistuttaa seurakuntaa Jumalan aloitteesta ja siitä, että kirkko on riippuvainen Jeesuksesta Kristuksesta, joka on kirkon lähetystehtävän alkulähde ja sen ykseyden perusta. Viran haltijat palvelevat rakentaakseen seurakuntaa Kristuksessa ja vahvistaaksen sen todistusta. Heissä kirkko odottaa löytävänsä pyhitetyn elämän ja lähimmäisenrakkauden esikuvan. Toisaalta on niin, ettei kirkon virkaa ole olemassa irrallaan seurakunnasta. Kirkon viran haltijat voivat täyttää kutsumustaan vain seurakunnassa ja seurakunnan hyväksi. He eivät voi toimia ilman seurakunnan hyväksymistä, tukea ja rohkaisua.”32

Kirkon virassa olevalla on valtaa, mutta se ei ole hänen omaa valtaansa, vaan hänelle vihkimyksessä Pyhän Hengen välityksellä annettua Pojan Isältä saamaa valtaa. Hänen tulee käyttää saamaansa valtaa kirkon rakentamiseksi, Kristuksen ruumiin rakentamiseksi; sen, jossa ja jota varten hänet on virkaan vihitty.33 Tässä yhteydessä on hyvä muistaa vallan tuovan aina mukanaan myös vastuun – ja delegoidun vallan tuovan mukanaan vastuun sekä vallan kohteita että vallan delegoijaa kohtaan.

BEM-asiakirjan sanat käsillä olevaan keskusteluun haluan vielä lainata: ”Jotkut kirkot vihkivät sekä miehiä että naisia, toiset vihkivät vain miehiä.Tässä asiassa vallitsevat erot nostavat esteitä virkojen keskinäiselle tunnustamiselle. Mutta näitä esteitä ei tule pitää ylitsekäymättöminä ajatellen tulevia pyrkimyksiä kohti viran tunnustamista. Keskinäiseen avoimuuteen sisältyy mahdollisuus, että Pyhä Henki saattaa hyvinkin puhua jollekin kirkolle toisen kirkon oivallusten kautta. Ekumeenisten keskustelujen tulisi sen vuoksi rohkaista eikä jarruttaa tämän kysymyksen käsittelyä.”34

[Kanoninen alue?

Viime viikon uutisointi Inkerin kirkon pappisvihkimyksestä ja sen aiheuttama keskustelu toi mieleeni vielä yhden aihepiirin: Tulisiko meidän luterilaistenkin määritellä kullekin kirkolle kanoniset alueet, kuten ortodoksiset kirkot keskenään ovat tehneet?35

Kun 30 vuotta sitten toimin neljän vuoden ajan suomalaistyössä Saksassa, kirkkomme ja EKD:n välinen sopimus tunnusti osapuolille kanoniset alueet – tätä termiä käyttämättä: Suomessa asuvien evankelisten saksalaisten odotettiin olevan kirkkomme Saksalaisen seurakunnan jäseniä ja Saksassa asuvien suomalaisten odotettiin ilmoittatuvan asuinpaikkakuntansa evankelisen seurakunnan jäseniksi. Sen verran suomalaisille annettiin luterilaismyönnytystä, että unioitujen ja reformoitujen maakirkkojen alueella asuvilla oli lupa olla jäseniä lähimmässä luterilaisessa kirkossa. Tarkkoja sanamuotoja en muista enkä ole voinut tätä varten tarkistaa.

Olin siis ulkosuomalaistyössä, mutta saksalaisen maakirkon palveluksessa sen ja naapurikirkkojen suomenkielistä työtä tekemässä, saksalaisen paikallisseurakunnan papin tehtävien ohella. Minusta asetelma sopi hyvin kirkon olemukseen. Yhdellä seudulla on yksi kirkko – tai yhtä tunnustuskuntaa edustamassa vain yksi sen paikalliskirkko, niin kauan kuin rajat ovat olemassa.

Mielestäni pitäisi edelleen olla näin, myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkkomme osalta. Kirkkomme pitäisi huolehtia kaikesta luterilaisesta kirkollisesta työstä maassamme, ja milloin on tarve tehdä työtä maahanmuuttajien parissa, kirkkojen keskinäisellä työntekijävaihdolla hankkia tarvittavia kieliä taitavia ja kulttuureja ymmärtäviä työntekijöitä. Samoin sisarkirkkojen tulisi huolehtia työstä alueellaan, muttei ilman kirkkomme kutsua antaa työntekijöitä Suomessa tehtävään työhön.

Tätä osuutta en seminaarissa esitellyt.]

Päätössanat

Yksimielisyyden ohjeen alkusanoissa todetaan: ”olemme tehneet toisillemme perusteellisen selväksi, että on osattava tehdä ero erilaisten kiistojen välillä. On tosin tarpeetonta ja hyödytöntä kiistelemistä, joka hävittää enemmän kuin rakentaa; sellaisella ei saa häiritä kirkkoa. Mutta toisaalta on välttämättömiä kiistoja, jotka koskevat uskonkohtia eli kristillisen opin tärkeitä pääasioita; silloin on totuuden pelastamiseksi kumottava sen vastainen oppi.”36

Minun näkökulmani kirkon ykseyden edellytyksiin on sangen avara, mutta silläkin on rajansa. Sitä koskevan henkilökohtaisen kertomuksen olen säästänyt tänne loppuun.

Lukiolaisena vietin vajaan vuoden nuorisovaihdossa Sveitsissä. Ensimmäinen isäntäperheeni oli katolinen täysin katolisella seudulla, ja ennen lähtöäni menin Jyväskylässä keskustelemaan katolisen papin kanssa mahdollisuuksista osallistua ehtoolliselle. Hän antoi ymmärtää, että osallistuminen katolisen kirkon ehtoolliselle merkitsisi koko paketin hyväksymistä paavista lähtien. Kävin perheen kanssa messussa joka sunnuntai, mutten osallistunut ehtoolliselle. Vaihtovuoteni viimeiset kuukaudet olin vapaaehtoistyössä ekumeenisessa lepokodissa. Sen kanssa samassa kaupunginosassa oli reformoitu kirkko, jossa kävin silloin tällöin. Pääsiäisenä oli ehtoollinen, sen toimitti seurakunnan naispuolinen pappi. Siellä, silloin kävin ehtoollisella, ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen.

En tietenkään silloin juuri mitään CAsta tiennyt, mutta muistan pohtineeni, onko minun sopivaa käydä reformoidussa kirkon ehtoollisella. Olin päätynyt siihen, että on: pelastusta Kristuksen ansiosta uskon kautta sielläkin saarnattiin, ja saatoin luottaa Kristuksen kohtaavan minut ehtoollisessa – vaikka kenties ehtoollisen toimittaja ajattelikin Kristuksen läsnäolosta toisin. Hyväksyi siis, että hänen toimittamansa ehtoollinen oli minulle tosi ja oikea sakramentti.

Alttarin sakramentin voin katsoa olevan oikein toimitettu, kun toimittajalla on oman kirkkonsa valtuutus sen toimittamiseen. Sanon ’valtuutus’, koska on kirkkoja, joissa ei varsinaisesti vihitä virkaan. Itse asiassa yksi merkittävimmistä reformaattoreista kuuluu valtuutettujen mutta ordinoimattomien joukkoon: Calvin kutsuttiin Geneveen aluksi opettajaksi ja pian hänelle annettiin papillisia tehtäviä, mutta häntä ei varsinaisesti koskaan vihitty kirkon virkaan. Valtuutettiin toki.

Ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Eikä jälkimmäisessäkään pidä olla turhan tiukka.

Ich darf mich recht herzlich bei Ihnen für Ihre Aufmerksamkeit bedanken.

Kiitoksia mielenkiinnostanne.

Lähde- ja kirjallisuusviitteet:

1Vrt. Ap.t. 2:42

2Man sollte nicht vergessen: viel Jahrhunderte hindurch hat die Kirche in Einheit gelebt, ohne dass die genannten drei Probleme [Realpräsenz, Trinitätslehre, Christologie] im Spielraum der Dogma entschieden worden wären. Lange Zeit hat innerhalb der Kircheneinheit ein Spielraum der Reflexionen in diesen Fragen bestanden, der nicht geringer war, als manche Unterschiede, die in späterer Zeit als kirchentrennend galten. – Schlink, Edmund: Ökumenische Dogmatik. V&R, Göttingen. 1985. S. 509.

3KML, New Delhi 1961; ks. esim. https://www.oikoumene.org/en/about-us

4SD: Yksimielisyyden ohje. Solida declaratio. Täydellinen selitys. – Evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjat s. 459-589. SLEY. Jyväskylä 1990. (Formula Concordiae. Solida declaratio. 1577.) SD alkusanat, 460-1.

5SD alkusanat, 463.

6SD alkusanat, 463. 2.

7Ks. esim. Bekenntnisse der Kirche. Bekenntnistexte aus zwanzig Jahrhunderten. Hrsg. von Hans Steubing in Zusammenarbeit mit J.F. Gerhard Goeters… Brockhaus, Wuppertal. 1985. S. 19, 28.

8CA (Augsburgin tunnustus. – Evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjat s. 47-79. SLEY. Jyväskylä 1990. (Confessio Augustana. 1530.)) CA VII

9Apologia: Augsburgin tunnustuksen puolustus. – Evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjat s. 81-251. SLEY. Jyväskylä 1990. (Apologia confessionis Augastanae. 1531.) Apologia IV, 91-2.

10Apologia VII & VIII, 153.

11Anglican–Roman Catholic International Commission, per. 1969.

12Kumoamus: Augsburgin tunnustuksen kumoamus. Suom. Pekka Kärkkäinen. – Reformaation tunnustukset. STKSJ 264, 235-273. Toim. Risto Saarinen. STKS. Helsinki 2009. (1530). 240.

13Ks. esim. KJ 2:14 mom. 1: ”Jos pelätään lapsen kuolevan eikä pappia ole heti saatavissa toimittamaan kaste, tulee jonkun kirkon jäsenen kastaa lapsi vedellä kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Hätäkasteesta on ohjeet kirkkokäsikirjassa. Sen voi toimittaa myös muu kristitty.”

14Marburgin artiklat, 15. Kirjoittajan suomennos https://kallelta.wordpress.com/marburgin-artiklat-1529/

15SD 7, 515.

16Ks. Leuenbergin konkordia (1973) 17-20. Kirjoittajan suomennos https://kallelta.wordpress.com/leuenbergin-konkordia/ Suomen evankelis-luterilainen kirkko ei ole konkordian yhteisymmärrykseen liittynyt – mielestäni valitettavasti.

17Apologia, 153.

18Apologia 14, 187-188.

19CA VIII, 54-55

20McGrath, Alister E. Kristillisen uskon perusteet. Kirjapaja. Helsinki 1996. 503.

21Ks. BSELK. Die Bekenntnisschriften der evangelisch-lutherischen Kirche … Göttingen, V&R. 1982, 58.

22Kumoamus 14, 244.

23Apologia XIV, 189.

24Schmalkaldenin opinkohdat. – Evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjat s. 253-281. SLEY. Jyväskylä 1990. 10. 277.

25BSELK, 458.

26BEM: Kaste, ehtoollinen ja virka. Faith and Order -asiakirja n:ro 111. KMN, Geneve 1982. (SKSK 1983). 6. Koska esittelen vain virkaa koskevia kohtia, viitteisssä on jatkossa ”Virka” ja asianomaisen artiklan numero.

27Virka 7

28Virka 45

29Ks. Virka 8, 11.

30Virka 11, selitys.

31Ks. Virka 30.

32Virka 12

33Ks. Virka 15.

34Virka 54.

35Tiedän toki, että ortodoksikirkkojen välillä on ajoittain erimielisyyksiä ja että Venäjän ortodoksinen kirkko ei välttämättä kanonisten alueiden rajoja kunnioita.

36SD alkusanat, 463

Puutteellista päätöksentekoa

Sauvo-Karunalla laajentuneen Paimion seurakunnan kirkkoneuvosto piti ensimmäisen kokouksensa 12.2.2019. Pöytäkirjaa lukiessani huomasin, että se jätti ottamatta huomioon ainakin kaksi Kirkkojärjestyksen (KJ) määräystä ja yhdestä määräyksestä johdetun ohjesäännön: lapsivaikutusten arviointi (KJ 23:3), seurakuntaa koskevista suunnitelmista tiedottaminen (KJ 7:9 mom. 2) sekä esittelyn perusteellisuus (KJ 7:1 ja kirkkoneuvoston malliohjesääntö § 8).

Lapsivaikutusten arviointi

Vuoden 2015 alussa tuli voimaan KJ 23:3, joka edellyttää, että kirkollisen viranomaisen on päätöksen valmistelussa arvioitava ja otettava huomioon sen vaikutukset lapsiin. Arviointivelvollisuus on asiaa ensimmäisenä käsittelevällä viranomaisella – siis kirkkoneuvostolla tai viranhaltijapäätöksen tekijällä.

KJ ei myönnä mitään poikkeuksia lapsivaikutusten arviointiin, vaan jokaisessa päätöksessä on oltava arvio, miten se vaikuttaa alle 18-vuotiaisiin. Poikkeuksettomuudella halutaan taata se, että jokaisen päätöksen valmistelussa pysähdytään edes ehtkeksi miettimään, vaikuttaako päätös alaikäisiin.

Kun säädös oli tulossa voimaan, sen merkitystä selvitettiin johtaville viranhaltijoille. Koulutuksissa korostettiin, että lapsivaikutusten arvioinnin puuttuminen on muotovirhe, joka tekee päätöksen mitättömäksi – myös silloin, jos arvioidaan, että vaikutuksia alle 18-vuotiaisiin ei ole. Arviohan voi olla, että lapsivaikutuksia ei ole.

Tiedottaminen

Seurakunnan jostakin toimitilasta luopuminen ja toimintojen siirtäminen toisiin tiloihin on mielestäni asia, joka pitäisi saattaa seurakuntalaisten tietoon jo suunnitelmavaiheessa (KJ 7:). Paimion kirkkoneuvosto kuitenkin päätti tällaisesta asiasta edes henkilökunnalle asiasta etukäteen tiedottamatta, seurakuntalaisista puhumattakaan. Viittaan tässä päätökseen luopua Sauvossa Tallerosta ja siirtää henkilökunnan työpisteet Sauvon seurakuntataloon (KN 12.2.2019 § 16).

Kirjallinen esittely

”Kirkkoneuvosto päättää asiat esittelystä. Esittelijän tulee valmistella asiasta kirjallinen selonteko, joka perusteltuine ehdotuksineen päätökseksi on ajoissa ennen kokousta toimitettava kirkkoneuvoston jäsenille….” Näin todetaan Kirkkohallituksen laatiman kirkkoneuvoston malliohjesäännön 8. §:ssä.

Mielestäni yllä mainitun kirjallisen selonteon tulee tuoda esiin päätettävän asian hyödyt ja haitat sekä selvittää, mitä vaihtoehtoja päätöksessä on. Samoin sen tulee sisältää e.m. lapsivaikutusten arvion sekä tiedon asianosaisten kuulemisesta, jos se on asian luonteen vuoksi tarpeen. Lopuksi esittelijä ilmaisee, miten asia hänen mielestään pitäisi päättää. Esittely – ja siten pöytäkirja – pitäisi laatia siten, että keskusteluun osallistumatonkin pystyy päättelemään, miten ja millä perusteilla ratkaisuun on päästy. Niinpä joskus voi olla tarpeen täydentää esittelyä kokouksessa käydyn keskustelun perusteella.

Kaikkiaan vilkaisemieni Paimion seurakunnan pöytäkirjojen ongelmia ovat liian niukka asioiden esittely ja päätösten varsinaisten sisältöjen piilottaminen liitteisiin, joita verkossa ei julkaista.

Tiloja koskevan päätöksen arviointia

Yllä esittelemäni pohjalta tarkastelen kirkkoneuvoston toimitiloja koskevaa päätöstä (KN 12.2.2019 § 16), jonka lainaan tähän kokonaisuudessaan:

Seurakunnassa on 4 työntekijää, jonka virkapaikka/työpiste on Sauvossa. Yhdellä työntekijällä on työpiste Sauvon seurakuntatalolla ja 3 työntekijälle työpisteet ovat olleet Tallerossa. Tallerossa on ollut myös 2 krt/vko seurakuntatoimisto ja 1 krt/vko papin tapaamispiste.

Työpisteet ja muut kohtaamispaikat on mahdollista ja perusteltua siirtää Sauvon seurakuntatalolle ja näin ollen Talleron toimipiste vapautuu myyntiin tai se voidaan vuokrata ulkopuoliselle.

Esitys: Talouspäällikkö esittää, että työpisteet ja toiminnot siirretään Sauvon seurakuntatalolle ja Tallero joko vuokrataan tai myydään.

Päätös: Kirkkoneuvosto hyväksyi esityksen sillä lisäyksellä, että kuullaan kaikkia työntekijöitä, joita asia koskee.

1) Lapsivaikutusten arviointi puuttuu

Päätöksessä ei ole lapsivaikutusten arviointia lainkaan. Puute on jo sinänsä siis muotovirhe, jonka vuoksi päätös on lainvastainen.

Neljän työpisteen sekä työntekijöiden sosiaalitilojen siirtäminen seurakuntataloon vaikuttaisi merkittävästi tilankäyttöön. Esim. nykyinen olotila ei olisi enää käytettävissä perhekerhon askartelutilaksi. Tuolivaraston tarvitseminen muuhun käyttöön edellyttäisi sitä, että kaikki tuolit ja pöydät olisivat jatkuvasti pitkinä riveinä suuressa salissa. Sen käyttäminen päivä- ja perhekerhojen puuha- ja telmimistilana vaikeutuisi huomattavasti. Varastotilojen vähentäminen saattaisi johtaa siihen, että poistetuksi tulisi kerhotarvikkeita, joita tarvitaan kerran vuodessa – mutta joka vuosi. Se puolestaan saattaisi vaikeuttaa vaikkapa joulukuvaelman tai pääsiäisvaelluksen toteuttamista päiväkerholaisten kanssa.

Lastenohjaaja ja perhekerholaiset osaisivat varmasti esittää lisää lapsivaikutuksia. Ainakin sen voisi lisätä, että Tallerosta luopuminen tekee viime vuosien tapaan messun aikaan toteutettujen pyhäkoulujen pitämisen mahdottomaksi.

2) Kirjallinen esittely on puutteellinen

Kirjallinen selonteko on kovin niukka. Ainakin kolme asiaa olisi pitänyt selvittää tarkemmin: Talleron myynnin tai vuokralle antamisen edellytykset, toimipisteiden siirron mahdollisuudet sekä erityisesti toimipisteiden siirron perusteet.

Esittelyssä kirjoitettiin siirron olevan mahdollinen ja perusteltu, mutta perusteita ei ole kirjattu lainkaan. Niiden pitäisi nähdäkseni olla ennen kaikkea tominnallisia, toissijaisesti taloudellisia. Niitä on mahdollisesti esitetty suullisesti kokouksessa, mutta pöytäkirjan lukijalla ei ole mitään mahdollisuutta arvioida niitä.

Toimipisteiden siirron mahdollisuuksia esiteltäessä olisi pitänyt esittää, mitä ne konkreettisesti ovat, sekä myös, olisiko niille vaihtoehtoja. Nyt päätöksenteossa ei ollut (ainakaan pöytäkirjan mukaan) Sauvon tyhjillään oleva Pappila, joka kaavan mukaan on osaksi toimistorakennus.

3) Suunnitelmista ei tiedotettu

Jo ylempänä viittasin siihen, että mielestäni seurakuntatalon toimitilojen merkittävää uudelleenjärjestelyä ja toimipisteiden muuttoa koskevista suunnitelmista olisi tullut tiedottaa seurakuntalaisille ennen asian viemistä päätöksentekoon. Samoin olisi tullut ainakin kuulla henkilökuntaa, joka parhaiten tuntee tilat ja niiden mahdollisuudet. Vielä parempaa olisi tietenkin ollut ottaa asianomainen henkilökunta ja tiloja käyttäviä seurakuntalaisia mukaan jo valmisteluun ja suunnitteluun.

Mitä voi tehdä?

Toivon, että seurakunnan päätöksenteko saatetaan lainmukaiseksi ja asialliseksi. Julkishallinnossa ei näet riitä, että tehdään oikeita asioita, vaan asiat pitää tehdä myös oikein.

Minä en voi tehdä Paimion kirkkoneuvoston päätöksistä oikaisuvaatimusta, sillä esim. käsittelemässäni asiassa en tiukasti tulkiten ole asianosainen, ja seurakunnan jäsen olen toisaalla. Mutta esittämiäni ajatuksia saa kuka tahansa oikaisuvaatimuksen tekoon oikeutettu vapaasti lainata. Perusteena kannattaa käyttää ainakin lapsivaikutusten arvioinnin puuttumista, koska se on selkeä muotovirhe, joka mitätöi päätöksen.

Kirkkoneuvoston 12.2.2019 pitämän kokouksen päätöksiin kohdistuvat oikaisuvaatimukset tulee toimittaa Paimion kirkkoherranvirastoon viimeistään 28.2.2019 klo 13.

Kirkkoon sopimaton lippu

Viime perjantaina 8.2.2019 julkistettiin arkistotutkimus suomalaisten SS-vapaaehtoisten mahdollisesta osallistumisesta sotarikoksiin. Tutkimukseen en ota tässä kantaa, mutta 10 vuotta sitten jouduin ottamaan kantaa siihen, sopiiko heidän perinnejärjestönsä lippu kirkkoon vai ei. Päädyin siihen, että ei sovi. Perinnejärjestön lehteen minulta pyydettiin perusteluja. Julkaisen silloisen kirjoituksen tässä, tosin vainajan nimen jätän tästä verkkojulkaisusta pois.

Veljesavun lippu ja kirkko

Suomesta lähti joukko nuoria miehiä taistelemaan yhteistä vihollista vastaan aseveljen joukoissa. Heidän isänmaallisuuttaan ei ole ollut milloinkaan syytä epäillä, sillä he asettautuivat aseveljeyden ja siten maamme itsenäisyydestä käydyn taistelun pantiksi.

Maamme johdon toiveena oli, että suomalaiset vapaaehtoiset palvelisivat laillisessa armeijassa. Heidät liitettiin kuitenkin perustuslaillisista muodoista piittaamatta perustettuihin asevoimiin. Tunnuksekseen he saivat merkin, jota käytti myös poikkeuslain valtuuksin hallitsevan johtajan väkivaltakoneisto ja jonka alla sen vuoksi tehtiin mitä hirveimpiä rikoksia ihmisyyttä vastaan.

Nuoret miehet ovat käyneet vanhoiksi ja nukkuvat pois. Evankelis-luterilainen kirkkomme ei ole antanut yksityiskohtaisia ohjeita siitä, mitä lippuja kirkossa tai kappelissa voi hautaan siunaamisen yhteydessä pitää esillä. Kirkkojärjestys asettaa kirkkoherran tehtäväksi valvoa kirkon käyttöä (KJ 14:2).

Valvontavastuuni pohjalta jouduin hiljaisena lauantaina 2009 tekemään Veljesavun lippua koskevan ratkaisun Karunan kirkossa hautajaisissa. Kuultuani edellisiltapäivänä suntiolta, että lippu olisi ehkä tulossa kirkkoon, käytin vielä aikaa ja vaivaa asioiden taustoihin perehtyäkseni. Tiedonkeruuni ja harkintani pohjalta päädyin siihen, että kaksois-S -tunnusta ei voi pitää esillä kirkossa, koska se lievimmilläänkin viittaa laittomasti perustettuihin asevoimiin ja koska sen yleisimmin katsotaan viittaavan väkivaltajärjestöön, joka syyllistyi rikoksiin ihmisyyttä vastaan ja polki ihmisarvoa. Lipun muiden tunnusten osalla ongelmia ei ollut, mutta jouduin pyytämään lipun poistamista kirkkosalista.

Siunauspuheessa pystyin toivottakseni tuomaan esille arvostukseni vainajan isänmaallista toimintaa kohtaan.

  • kirjoitus vuodelta 2009, jolloin olin Sauvo-Karunan kirkkoherra

Calvin Raamatun vaikutuksesta politiikkaan ja vapauteen

12th International Congres20180826_194242s on Calvin Research, 26.-30.8.2018, Westminster Theological Seminary, Philadelphia, PA, Yhdysvallat

Kansainvälisen Calvin-tutkimuskongressin (ICCR) 12. kokoontuminen oli 26.-30.8.2018 Westminsterin teologisessa seminaarissa (WTS, Westminster Theological Seminary) Philadelphiassa, Yhdysvalloissa. WTS:n perusti 1929 muutama professori, joille Princetonin teologinen seminaari oli tullut liian liberaaliksi. Verkkosivuillaan (wts.edu) se kuvaa nykyistä opetustaan mm. sanonnoilla eksegeettisellä pohjalla oleva systematiikka, raamatullinen sielunhoito, Kristus-keskeinen julistus ja perusteellinen historiallinen teologia. WTS:n presidentti, suomalaista sukujuurta oleva Dr Peter Lillback, kuuluu ICCR:n johtokuntaan (presidium). WTS:n kampus sijaitsee n. 20 km Philadelphian keskustasta pohjoiseen Glensiden esikaupungissa.

Pääesitelmien pitäjät oli presidium valinnut ja kutsunut hyvissä ajoin. Pääesitelmiä oli seitsemän. Lyhytesitelmät presidium valitsi kuluvan vuoden helmikuun loppuun mennessä sille toimitetuista abstrakteista. Lyhytesitelmä­sessioita oli 13, ja lyhytesitelmiä 39, siis kutakuinkin yhtä paljon kuin edelliskerrallakin.

Toisin kuin aiemmin, nyt edes pääesitelmien tekstejä ei jaettu, joten alla olevat referaattini perustuvat kuunnellessani tekemiini muistiinpanoihin. Edellisistä kongresseista tämänkertainen poikkesi myös oheisohjelman osalta: ei ollut minkään tahon järjestämää vastaanottoa eikä ekskursiota, jonka yhteydessä olisi tutustuttu seudun kirkolliseen elämään tai historiaan. Syynä lienee se, että järjestäjä on suurkaupungissa toimiva pieni seminaari, joka ei ole myöskään suoraan kytköksissä mihinkään paikalliseen kirkkoon.

20180829_084039

ICCR:n uusi puheenjohtaja Karin Maag ja sihteeri Arnold Huijgen

ICCR:n puheenjohtajana vuodesta 2002 toiminut prof. Herman Selderhuis jätti tehtävän, ja maanantaina 27.8. pitämässään kokouksessa presidium valitsi uudeksi puheenjohtajakseen Dr. Karin Maagin, joka johtaa Calvin Seminaryn yhteydessä toimivaa Meeter Centeriä Grand Rapidsissa Yhdysvalloissa.

Seuraavan kokoontumisen paikka ei selvinnyt kongressin päättymiseen mennessä.

 

 

 

Pääesitelmät / 7

Calvin’s Distinctive Political Ideas Compared to His Protestant Colleagues | Dr. Scott M. Manetsch / Trinity Evangelical Divinity School, USA

Esitelmä keskittyi ruhtinaan tai muun esivallan vastustamisen edellytyksiin ja oikeutukseen. Käsiteltävänä oli Calvinin lisäksi kolme monarkomakia (monarchomaques), monarkki vastaan taistelevaa, merkittävimpinä heistä Theodero de Bezé. Historiallisena kontekstina oli Ranskan hugenottien tilanne 1500-luvun puolivälin jälkeen.

Calvin opetti kuuliaisuutta esivallalle. Maallinen valta on Jumalan asettama hyvä järjestys, joka on ihmisen hyvinvoinnille välttämätön ja jossa toimivat ihmiset toteuttavat kutsumustaan. Raamatullisena pohjana hänellä on erityisesti Room. 13 ja 1. Piet. 2. Vastarinnalle hän näkee kolme mahdollisuutta. 1) Jos esivalta edellyttää toimimaan uskon vastaisesti, yksittäinen kristitty voi harjoittaa passiivista vastarintaa. 2) Jumala lähettää joskus toimijoita, joiden tehtävänä on poistaa väärä esivalta tehtävästään. 3) Jos ylempi viranomainen toimii väärin, alemman viranomaisen on toimittava, joko tilanne korjaten tai muuten asiaan puuttumalla, sillä viranomaisella on ensi sijassa vastuu ihmisten hyvinvoinnista ja oikeuden toteutumisesta. Viranomaiset ovat ihmisiä varten. Calvin esittää ajatuksen jo reformatorista toimintaa edeltäneessä Seneca-kommentaarissaan, jossa taustalla ovat antiikin kirjoittajat ja roomalainen oikeus. Myös reformaattorina Calvin tukeutuu roomalaiseen oikeuteen eikä esitä raamatullisia perusteita vastarinnalle.

Toisin on monarkomakien osalta. He esittävät raamatullisia perusteita tyranniksi muuttuneeseen hallitsijaan kohdistuvalle vastarinnalle.

Calvin and Politics According to the Mosaic Harmony | Dr. Barbara Pitkin / Stanford University, USA

Calvin ryhtyi 1550-luvun lopulla laatimaan 2.-5. Moos. koskevaa selitysteosta, jossa hän kokosi Lakia koskevat osat harmoniaksi. Teos ilmestyi 156?, omistetuna silloin 9-vuotiaalle Henri ?:lle, josta oli juuri tullut Ranskan kruununperijä. Tuohon aikaan reformaatio oli levinnyt laajalle Henrin vanhempien hallitsemille alueille. Kolmannes Genevessä opiskelleista papeista lähti työhön kyseisille alueille noihin aikoihin. Omistuskirjoituksessa Calvin ottaa esille kuningas Joosian, joka oli tullut nuorena hallitsijaksi ja jonka aikana temppelistä lakikirja. Joosia toi lain jälleen voimaan. Koko laki tuli lukea kansalle joka seitsemäs vuosi ja sitä tuli jatkuvasti opettaa kansalle. Esipuheessa tulee esille myös Dtn 17:14-20, jossa on kuningasta koskevia määräyksiä. Kuninkaalla tulee olla lain koko teksti käytettävissään ja hänen tulee perehtyä siihen jatkuvasti. Calvin halusi selvästi antaa esipuhellaan nuorelle kruununperijälle ohjeita hyvään hallitsemiseen.

A Comparison of Calvin and Other Exegetes on 1 Samuel 8 | Dr. Oliver Millet / Sorbonne, Ranska

Kyseessä oli kongressin ainoa ranskankielinen esitys, jonka englanninnos jaettiinkin osanottajille.

Selitettävässä Raamatun kohdassa Israelin kansa pyytää Samuelilta kuningasta ja Samuel varoittaa kuninkuuden mukana tulevista asioista. Kohta oli läntisen poliittisen ajattelun locus classicus, mutta Calvinin ajattelun tutkimuksessa se on jäänyt hyvin vähälle huomiolle – ehkä siksi, että Calvinin 107 saarnaa 1 Sam:sta ovat säilyneet vain latinankielisinä käännöksinä. Alunperinhän Calvin oli saarnannut ne ranskaksi geneveläis-kansainväliselle seurakunnalle, jossa oli myös paljon ranskalaisia pakolaisia.

Kirkkoisät olivat selittäneet kohtaa ilman poliittisia kytköksiä. Wittenbergin luterilaisia kohta ei myöskään saanut selittämään valtkentiden kannalta. Poliittisen ulottovuuden toi Johannes Brenz, joka painotti hallinnon magistraalista muotoa. Monarkia ei ole Brenzille sinänsä pahaa, mutta hän näkee siihen sisältyvän vaaran muuttua tyranniaksi.Hän kiinnittää myös huomiota siihen, että Samuel tyytyy varoittamaan kuninkuuden mahdollisesti mukanaan tuomista huonoista puolista: Samuel toimi oikein varoittaessaan, mutta myös suostuessaan kansan yksimieliseen pyyntöön. Siinä hän osoitti, että hallitsijan tulee taipua, jos kansa yksimielisenä pyytää jotakin, mutta ennen taipumista kertoa seurauksista.

Kun Calvin saarnasi kohdasta vuonna 1561, hänellä oli käytössään useita reformatorisia kommentaareja. Hän oli myös jo käyttänyt kohtaa Institutiossaan. Saarnassaan hän ottaa ensiksi esille sen, että kristillisellä esivallalla on myös uskonnollisia tehtäviä, sillä hyvään poliittiseen vallankäytöön ja hallintoon kuuluu myös uskonnosta huolehtiminen. Sen tulee myös tähdätä sekä Jumalan tahdon kunnioittamiseen että lähimmäisestä huolehtimiseen. Siten hän yhdistää käytännöllisyyden, pragmaattisuuden raamatulliseen dogmatiikkaan. Esivalta on vastuussa Jumalalle, kansalaiset esivallalle.

For the Dead or for the King? Prayer and Intercessions in Reformed and Roman Catholic Traditions | Dr. Elsie McKee / Princeton Theological Seminary, USA

20180829_083847Esirukous on kulunut kristilliseen jumalanpalvelukseen Uuden testamentin ajoista lähtien. 1 Tim. 2:1-2 mukaan siihen kuuluu myös rukous esivallan puolesta. Roomalaisen liturgian mukaisen messun litaniasta se oli kadonnut sydänkeskiaikaan mennessä, mutta osassa Lännen kirkkoa se oli käytössä, sillä gallikaanin liturgia oli säilyttänyt sen osana messun litaniaa. Erillisissä rukouspalveluksissa esivalta voitiin myös ottaa esirukoukseeen.

Kun Luther uudisti litanian reformatorisen ajattelun mukaiseksi poistamalla siitä m.m. rukouksen paavin puolesta, hän lisäsi sisältöön rukouksen esivallan puolesta. Zwingli korvasi litanian esirukouksella, jossa rukoiltiin myös maistraatin ja uskonsa takia kärsivien puolesta. Bucerin esirukouksessa rukoiltiin kaikkien ihmisten puolesta, ja Strassburgin vuosinaan Calvin otti käyttöön Bucerin rukouksen. Geneveen palattuaan hän otti jokasunnuntaiseen käyttöön esirukouksen, jossa muistettiin myös esivaltaa sekä uskonvainoissa kärsiviä.Calvinin työtoveri Viret piti suurena puutteena, jos esivallan puolesta ei rukoiltu.

Calvinin tiedetään käyttäneen jumalanpalvelusrukouksissaan kerrasta toiseen samaa sanamuotoa. Rukouksen piiriin hän otti koko maailman, siis myös uskon ulkopuolella olevat, uskonsa tähden kärsivät sekä valta-asemassa olevat.

Calvin’s Use Of Augustine in His View on Church & State | Dr. In-Sub Ahn / Chongshin University and Theological Seminary, Korea

Calvin yhteiskunnan järjetystä koskevan teologian taustalla on Augustinus, reformaattorille kirkkoisä par excellence. Vaikutus näkyy regimenttien erottamisessa sekä kirkon ja valtion suhteessa.

Augustinukseen vedoten Calvin toteaa Institution ensimmäisessä laitoksessa (IRC1536), että rangaistessaan hallitsijan tulee pidättäytyä henkilökohtaisesta intohimosta ja vihasta sekä tulee osoittaa sääliä rangaistavan inhimillistä heikkoutta kohtaan. Hän myös esitti, että valtion ja kirkon tulee suvaita epäortodoksisia näkemyksiä.

Vuoden 1543 laitos (ICR1543) ilmestyi Calvinin Geneveen paluun jälkeen. Hän oli lisännyt erityisesti kirkkokuria koskevia Augustinus-sitaatteja. Kirkkokurin tuli olla maltillista ja sen tuli tarkata rangaistavien terveyttä.

Lopullinen Institutio ilmestyi latinankielisenä 1559 ja ranskankielisenä 1561. Sitä laatiessaan Calvin oli Geneven merkittävin kirkollinen vaikuttaja, joki oli taistellut sen puolesta, että kirkko hoitaa itse kirkkokuriin kuuluvat asiat. Toisaalta hän puolusti – anabaptisteja vastaan – valtion oikeutusta toimia ja olla olemassa. Kuvatessaan näkyvää kirkkoa hän käytti Augustinuksen ajatuksia. Niiden pohjalta hän kuvasi kirkolla äitinä olevan kolme tehtävää: näkyvässä kirkossa voimme elää hengellistä elämää, läpi elämän meidän tulee varttua kirkossa ja ilman kirkkoa emme voi odottaa syntien anteeeksisaamista emmekä pelatusta. Valtion tehtävänä oli tukea kirkkoa.

Kirkon ja valtion suhteesta toisiinsa Calvin käyttää sielu-ruumis -analogiaa. Kirkkoa koskee Kristuksen hengellinen valtakunta, valtiota maallinen jurisdiktio. Nämä kaksi ovat täysin erilaisia, mutteivat kuitenkaan toistensa vastakohtia.Täysin erilaisinakin ne ovat yhteydessä toisiinsa – kuten sielu ja ruumis ovat yhteydessä toisiinsa. Kuten ruumis on sielua varten, valtio on kirkkoa varten: valtion tulee suojella hartauden harjoittamista, puolustaa tervettä oppia ja kirkon asemaa sekä edistää yleistä rauhaa. Kirkko puolestaan on valtion omatunto. Valtio on tarpeen viimeiseen päivään asti, mutta sen jälkeen sitä ei tarvita.

Calvin käytti Augustinusta oman elämänsä ja yleisen valtiollis-yhteiskunnallisen kehityksen raameissa.

Esitelmänsä lopuksi Ahn luonnehti Calvinin suhdetta Augustinukseen kolmella kysymyksellä ja vastauksella:

– Oliko Calvin Augustinuksen oppilas? Oli.

– Jos oli, oliko hän yhteiskunnallisessa ajattelussaan Augustinuksen kopio? Ei ollut.

– Kuka ja mikä Calvin sitten oli kirkon ja valtion välisen suhteen osalta? Augustinuksen interkultturelli oppilas.

Sex, Marriage and Family in John Calvin’s Geneva | Dr. John Witte / Emory Law School, USA

Calvin uudisti avioliiton teologiaa ja lainsäädäntöä. Geneven lainsäädäntöön otettiin määräyksiä avioliiton julkisesta solmimisesta, avioerosta ja eronneen uudelleen avioitumisesta. Calvin käytännössä kirjoitti säädöksiä ja konsistorin jäsenenä hän käsitteli jatkuvasti perheasioita. Hänen tiedetään toimittaneen ainakin 275 vihkimistä.

Avioliittoon vihkiminen edellytti julkista kihlausta ja kuulutuksia. Kihlauksen hyväksi kestoksi katsottiin neljästä kuuteen viikkoa. Niiden aikana pari ehti valmistautua avioliiton solmimiseen ja seurakunta ehti selvitellä, onko avioliitolle esteitä. Kuulutukset luettiin kirkossa, ja koska avioliittoon vihkiminen tapahtui jumalanpalveluksen alussa, ne olivat samalla seurakunnalle kutsu osallistua vihkimiseen. Vihkiminen oli mahdollista minkä tahansa päivän jumalanpalveluksen yhteydessä, lukuun ottamatta vuoden neljää ehtoollissunnuntaita. Vihkiminen oli siten seurakunnan tapahtuma, mutta sillä ei ollut minkäänlaista sakramenttiluonnetta.

Vihkiliturgian Calvin kirjoitti 1542 ja tarkisti 1545 Kirkollisissa järjestyksissä. Vihkiminen alkoi avioliittoon liittyvillä lukukappaleilla. Seuraavana osan olivat kysymykset, joilla varmistettiin, että puolisot ymmärtävät avioliiton solmimisen painavuuden ja ovat vapaaehtoisesti solmimassa avioliittoa. Seurakunnalta kysytään, onko avioliitolle tiedossa mitään esteitä. Vihkiminen jatkuu vihkivaloilla. Niitä seuraavata siunaus, rukous ja lisää lukukappaleita. Varsinaista vihkipuhetta ei ole, sillä vihkimistä välittömästi seuraavan jumalanpalveluksen saarna voi toimia myös vihkipuheena. Vihkimiseen ei myöskään liity mitään ulkoisia muotoja, ei edes sormuksien vaihtamista.

Vihkimisen lukukappaleet käsittelevät molemminpuolista rakkautta, uskollisuutta ja huolenpitoa, mutta niissä ei ole mainintaa lisääntymisestä. Calvinin ymmärryksen mukaan avioliitto on nimenomaan kahden ihmisen liitto ja muodostaa perheen, vaikka lapsia ei olisikaan. Vihkiminen on seurakunnan tapahtuma, ei perheen juhla. Vihittävien perheillä ei ole edes erityisiä paikkoja jumalanpalveluksessa, ja pari on saapunut kirkkoon yhdessä, sulhasen haettua morsiamen tämän kotoa.

Konsistorin käsiteltäväksi tuli vihkimiseen ja avioliittoon liittyviä asioita jatkuvasti. Osa kosketti kuulutusten puuttumiseta – ratkaisu oli yleensä yksinkertainen lykätä vihkimistä siten, että kuulutukset ehdittiin hoitaa. Väärällä muodolla solmittujen avioliittojen osalta ratkaisuna oli usein vihkivalojen uusiminen kirkossa. Villeiksi yltyneet hääjuhlat olivat kolmas vihkimiseen liittyvä asiaryhmä.

Calvinin ajan Genevessä avioero oli mahdollinen, ja sitä saattoi hakea niin mies kuin vaimokin. Lapsettomia aviopareja, jotka tulivat asiasta puhumaan, Calvin m.m. opasti ajattelemaan, voisivatko he toimia sijaisperheenä lapselle, joka on jäänyt orovoksi tai jonka koti on väkivaltainen.

What is a Good Political Order According to Calvin? | Dr. Cornel Zwierlein / University Bamberg – Erfurt, Saksa

Calvinille yhteiskuntajärjestystä koskevan ajattelun lähteinä oli niin Raamattu kuin pakanalliset kirjoittajat. Hänen juristikoulutuksensa näkyi hänen saarnoissaan, ja hänen yhteiskuntajärjestetystä koskevaa ajattelua tulee merkittävästi näkyviin hänen 2 Sam. pitämistään saarnoista. Niissä näkyy hänen ajatelleen, että tyrannin seuraaminen merkitsee Jumalan hylkäämistä. Toisaalta näkyy, että uutta hallitsijaa ei valinnut kansa vaan Jumala.

Kirkon ja valtion suhteen osalta Calvinillekin keskeinen raamatullinen lähde on Rm 13. Hän puolusti kirkon itsenäisyyttä, erityisesti kirkkokurin ja sen ankarimman ilmentymän, ekskommunikaation osalta.

Kun tarkastellaan, kuka lopulta voi tietää totuuden, Calvin pitää arvossa Gamalielin toimintaa: viime kädessä Jumala antaa toiminnalle siunauksen tai saa sen loppumaan. Käytännössä hän kuitenkin tuntuu usein itse tietäneen, mikä kussakin tilanteessa on Jumalan tahto.

Calvinin vaikutuksesta Geneveen ei reformaatiossa syntynyt valtionkirkkoa, mutta tilannetta voidaan kuvata kirkollistetuksi valtioksi.

Calvinin yhteiskuntajärjestetystä koskevan ajattelun vaikutuksia näkyi seuraavalla vuosisadalla erityisesti Englannissa ja Alankomaissa, vaikka Calvin katsoi ensi sijassa Geneveä ja seuraavaksi Ranskaa – joidenkin näkemyksen mukaan tosin toisessa järjestyksessä.

Parhaan poliittisen järjestyksen osalta Calvin olisi kenties pohtinut, mikä olisi Jumalan tahdon mukaan hyvä yhteiskunnallinen järjestys.

Lyhytesitelmät / 13 sessiota / 39 esitelmää

Seuraavassa on referaattini niistä 12 lyhytsesitelmästä, joita olin kuuntelemassa. Liitteenä on oma esitykseni.

Balász Dávid Magyar, (Unkari): ’What Would Calvin Say?: Theological, Ethical, and Judicial Backgrounds of Genevan Political Authorities’ Treatment of Sodomy’

Geneven tiukan seksuaalirikoksiin suhtautumisen takana oli yhtäältä Raamattu, toisaalta roomailainen oikeus. Aviorikoksen rankaisematta jättämisen katsottiin johtavan muihin rikoksiin. Ankarinta rangaistusta, kuuolemantuomiota, käytettiin kuitenkin vain äärimmäisissä tapauksissa. Calvinilta on kirjattu toteamus, että avionrikkojat olisi hyvä ajaa pois kaupungista. Homoseksuaalisuuden katsottiin olevan yksi haureuden muoto eikä siitä ollut omia erillisiä säädöksiä.

Victor E. D’Assonville (Etelä-Afrikka): ’Greek Physicians and Cancer: Calvin’s Critical Observations On A Latin Translation of Erasmus’

Erasmus oli kääntänyt 2 Tim. 2:17 sanan gaggraina ’cancer’, syöpä. Calvin esitti kyseisen kohdan kommentaarissaan, että Erasmus oli väärässä, ja käänsi ’gangraena’, kuolio. Lääketieteen auktoriteetit Celsius ja Galanus olivat hekin eri mieltä, kumpaan kreikankielinen sana viittasi.

Arnold Huijgen (Hollanti): ’John Calvin’s Theological Anthropology Reconsidered’

Ihminen on aina Jumalan edessä. Ilman Jumalaa kukaan ei ole täysi ihminen. Jumalan kuvana ihminen on enkelien ja eläinten välissä. Hänellä on Jumalan lahjana kuolematon sielu. Inhimillisiksi meidät tekee vastuumme Jumalan edessä.

Calvinin seksuaalisuutta koskevassa ajattelussa näkyy tendenssi kohti miehen ja naisen tasavertaisuutta.

Alden C. McCray (Skotlanti): ’”We Know that God Has No Passions”: The Impassibility of God in Calvin’s Biblical Commentaries as a Test-Case for the Divine Attributes’

Jumalan ja ihmisen välillä on laadullinen ero. Siksi Calvinin mukaan on virheellistä siirtää ihmisominaisuuksia Jumalan ominaisuuksiksi, vaikka niihin viittaavia sanoja käytettäisiinkin.Siten esim. Jumalan viha on erilaista kuin ihmisen viha, sillä Jumalan vihaan ei kuulu tunne..

Forrest Buckner (USA): ’Love For Neighbor in Calvin’s Preaching’

Jumalan pelon tarkoitus on johtaa rakastamaan lähimmäistä. Teemaa on yleensä tutkittu Institution ja kommentaarien pohjalta. Calvin oli paljon tekemisissä sosiaalisten kysymysten kanssa. Saarnoista ilmenee, että hän liitti Jumalan rakastamisen ja lähimmäisen rakastamisen kiinteästi toisiinsa. Lähimmäisenrakkaus on todistus maailmalle ja kristityn uskon aitouden koetinkivi. Lähimmäisen hyvää tulee etsiä aktiivisesti. Perusteina tälle ovat ihminsyys ja inhimillisyys, Jumalan sana, köyhien tilanne uskon koetinkivenä, tuomion pelko, Jumalan antamat voimavarat ja Jumalan todistus. Tarkoitus on toteuttaa vanhurskautta ja oikeudenmukaisuutta.

Eric Kayayan (Etelä-Afrikka / Ranska): ’From Israel to Geneva: Calvin’s Sermons on Deuteronomy As Second Instruction on God’s Government in the Wake of the Elections Of 3 February 1555’

Maaliskuusta 1555 heinäkuuhun 1556 Calvin saarnasi arkisin yhteensä runsaat 200 saarnaa Deuteronomiumista. Saarnasarja alkoi 1½ kuukautta Calvinille voitollisten vaalien jälkeen. Ajoituksen tekee mielenkiintoiseksi se, että saarnatekstien kommentaari ilmestyi vasta 1563. Calvin näet usein julkaisi kommentaarin saarnaamistaan Raamatun kirjoista hyvin pian saarnojen jälkeen – ikään kuin osaksi samalla työllä.

Deuteronomiumissa Mooses toistaa Siinain vuorella saamansa lain, jotta kuulijat pysyisivät liitossa. Tähän tilanteeseen Geneven samastaen Calvin haluisi saarnoillaan pitää kuulijansa uudessa liitossa. Hän näki jatkumon Abrahamista lain kautta Kristukseen. Hän ei pidä evankeliumia lain vastakohtana.

Samalla Calvin halusi opastaa raateja ja muita johtajia oikeaan toimintaan. Tarkoitus on palvella Jumalaa lähimmäisissä ilman oman edun tavoittelua. Hän haluaa myös saada sopivia ehdokkaita julkisin tehtäviin, sillä huonot valinnat voivat estä Jumalan siunauksen jakamisen.

Thapelo Khumalo (Etelä-Afrikka): ’Calvin’s Reply to Sadolet As An Extension Of His Pastoral Ministry’

Keväällä 1538 Calvin ja Farel karkotettin Genevestä ehtoollisen viettoa koskeneen kiistan vuoksi. Katolinen kirkko näki siinä tilaisuuden saada 1535 reformaatioon liittyneen kaupungin takaisin helmoihinsa. Kardinaali Sadolet (Jacopo Sadoleto) kirjoitti kaupungille kirjeen, jossa luvattiin ottaa se takaisin katolisen kirkon huomaan. Geneven raadit huomasivat, ettei niistä – eikä kaupunkiin jääneistä papeista – ollut vastaamaan kardinaalille. Niinpä ne nöyrtyivät ottamaan yhteyden Strassburgista uuden kodin löytäneeseen Calviniin ja pyytämään häntä laatimaan vastauksen.

Calvin näki pastoraaliseksi velvollisuudekseen ryhtyä puolustamaa Genven reformaatiota ja laati, viikon ahkerasti kirjoittaen, vastauksen. Siinä hän ilmaisi huolensa geneveläisten pelastuksesta. Vastaus vakuutti Geneven raadit – ja ilmeisesti myös vastapuolen, sillä keskustelu ei enää jatkunut.

Vastaus Sadolet’lle oli selväs ilmaus siitä, miten Calvin kantoi pastoraalista huolta Geneven kirkosta silloinkin, kun hän oli sieltä pois karkoitettuna.

Jeannette Kreijkes–van Esch (Hollanti): ’Calvin and Chrysostom’s Understandings of the Confirmation of the Gospel: By Miracles or the Internal Witness of the Spirit?’

Calvin ei antanut ihmeille eikä tunnusteoille paino uskon vahvistamisessa. Evankeliumin vahvistaa ihmisessä Hengen työ hänessä, eivät puhe ja tieto (kuten Erasmus esitti) eivätkä ihmeet (kuten Chrysostomos esitti). Calvin hylkäsi Chrysostomoksen näkemyksen, että Jumalan tuntemisen voisi pohjautua ihmeisiin. Itse asiassa Chrysostomos kuitenkin esittää, epäuskoiset tunnistavat uskovissa olevan Hengen ihmeiden kautta, uskovat kasteen kautta.

Calvin käytti Chrysostomosta epätarkasti, selvästikään hänen ei ollut tarkoitus käyttää tätä historiallisena auktoriteettina. Hänellä oli vain pinnallinen käsitys siitä, mitä Chrysostomos tarkoitti ihmeillä.

Preston McDaniel Hill (Skotlanti): ’”The Useful and Not-To-Be-Despised Mystery of a Most Important Matter”: The Place of Christ’s Descent into Hell in the Theology of John Calvin’

Aihe on vähän tutkittu, vaikka se on merkittävä Institutiossa, kun Calvin haluaa soittaa liityvänsä apostoliseen perintöön. Hänen ajattelunsa taustalla tässä kysymyksessä ovat Farel, Lefevre d’Etaples ja Erasmus.

Kristus oli osallinen kaikista kuoleman osiota ja tuskista. Hän kärsi sekä ruumiinsa että sielunsa osalta. Kristus suostui tuonelan valtaan. Tuonelaan laskeutuminen liittyy tunteeseen olla Jumalan hylkäämä. Hän saattoi tuntea olevansa Jumalan hylkäämä vain, koska hänellä olii ihmissielu. Tuonelasta hän rukoili Jumalaa. Tuonelan tuskat ovat eri asia kuin ristin kärsimys, sillä ristin kärsimys koski ruumista, tuonelan tuskat sielua. Kummatkin olivat tarpeen, sillä vain Kristuksen täydellinen kuuliaisuus teki pelastuksemme mahdolliseksi.

Lyle Dean Bierma (USA): ’The Efficacy of Baptism in the 1536 Institutes’

Vuoden 1536 Institutiossa on sakramentin instrumentaalinen luonne monien tutkijoiden mielestä kyseenalainen. Kasteessa sen mukaan on toki lupaukset ja usko, mutta kasteen vesi ei pelasta. Tässä Calvin ei kuitenkaan puolusta Zwinglin sakramenttikäsitystä, vaan kritisoi katolista käsitystä. Hän ei kiellä täysin sakramentin instrumenttiluonnetta, vaan toteaa m.m. Jumalan ruokkivan uskoa sakramenteilla. Ne ovat Jumalan työvälineitä lahjojensa jakamiseksi ja siten myös pelaskutn armon välineitä. Ne tarjoavat Kristuksen ja hänessä taivaan lahjat.

Myöhemmin Calvin esittää, että kaste on armon väline, mutta että sen vaikutus saattaa ilmetä vasta pitkän ajan kuluttua.

Calvinin näkemys sakramenteista sekä niiden vaikuttavuudesta ja instrumentaalisesta luonteesta vaihtelivat vuosien varrella, mutta silti hänellä oli jatkumo. Hän haasto niin katolisen opin kuin Zwinglin ajatukset.

Dolf Britz (Etelä-Afrikka): ’Calvin’s Exposition of the Sixth Commandment in Teaching Children’

Kirkkojärjestys tarkoitti Calvinille kirkon rakennetta ja hallintoa koskevien säädösten lisäksi ohjeita kristilliseen elämään. Myös katekismuksessa kristillinen elämä on tärkeä teema. Calvinille lain antaminen merkitsee Kristuksen saarnaamista, koska laki johtaa etsimään anteeksiantoa. Kuudennen [luterilaisen laskennan mukaan viidennen] käskyn päämääränä on se, ettei ketään saa loukata. Sen on tarkoitus johtaa Jumalaln pelkoo ja rakkauteen.

Christopher DiVietro (USA): ’True Authenticity and the Duplex Cognitio Dei’

Autenttisen ihmisen kuva itsestään ja muiden kuva hänestä ovat yhtäpitävät. Autenttisuus edellyttää tietoisuutta itsestään. Calvinilla aihe tulee esille jo Institution alussa (Ii1): todellinen viisaus kiteytyy Jumalan tuntemiseen ja itsensä tuntemiseen. Itsensä tunteminsen virtaa Jumalan tuntemisesta – kuten vuoden 1561 ranskankielinen Institutio toteaa: Jumalan tuntiessamme tunnemme itsemme.

Langennut ihminen ei kuitenkaan kykene tuntemaan Jumalaa, sillä jumalan tunteminen edellyttää Jumalan ilmoitusta, Jumalan sanaa. Ihmisen osana on pitäytyä Ne, joilla ei ole pääsyä Jumalan sanan tavoitettaviksi, saattavat tuntea Jumalaa sellaisena kuin hän näyttäytyy teoissaan.

Epistemologia nousee soteriologiasta, mutta Jumalan tunteminen ei ole vain jotakin intellektuaalista. Ilman Kristusta ja ilman hartautta ei Jumalaa voi tuntea. Ihminen ei siis tunne Jumalaa, jos hänellä ei ole suhdetta Jumalaan, ja edellytettävä suhde on Kristukseen perustuva usko.

Arvio

20180827_095540Itselleni kyseessä oli kuudes ICCR. Kongressi on muuttunut yhä yksikielisemmäksi. Yksi pääesitelmistä oli ranskaksi, yksi lyhytesitelmistä saksaksi, mutta kaikki muut englanniksi.

Tällä kerralla kongressissa oli selkeä teema, johon pääsesitelmät ja monet lyhytesitelmät nivoutuivat toisiaan täydentäen.

Aiempaa enemmän esitelmissä otettiin huomioon historiallisen tilanteen vaikutus Calvinin teksteihin – hän saarnasi ja kirjoitti ajassaan ja aikansa ihmisille.

Kiitokset

Kiitän Sauvo-Karunan seurakuntaa siitä, että saatoin osallistua Calvin-tutkijoiden maailmankongressiin työni puolesta, sekä Kirkon Ulkomaanasiain Osaston Teologisten asioiden yksikköä, Pyhän Henrikin säätiötä ja Pappisliittoa apurahoista, joilla katoin matka- ja majoituskulujani.

Turussa 11.9.2018

TD Kalle Elonheimo

Vapauden ristiä kohti

20180122_142802Vapaudenenristi miekkoineen kehyksen kummassakin alakulmassa. Kuvassa kaksi tummatukkaista nuorta miestä. Siinä sukuni kuva sadan vuoden takaisesta sodasta, suvussamme ilmiselvästi vapaussodasta. Kuvan nuoret miehet, isosetäni Uuno ja Yrjö, kaatuivat 27- ja 19-vuotiana. Kuvan muistan lapsuuteni ja nuoruuteni mummilasta. Nyt se on vanhimman setäni, kummisetäni seinällä. Viime kuussa otimme sen seinältä lähemmin katsottavaksi ja näimme kehyksen takana heidän kuolinilmoituksensa, kuolinpäivinä 18. maaliskuuta ja 29. huhtikuuta 1918.

Tänä keväänä palataan varmasti moneen kertaan sadan vuoden takaisiin tapahtumiin. Runsaan kolmen sotakuukauden aikana ehti tapahtua paljon. Paljossa tekijät toimivat senhetkisen parhaan harkintansa mukaan. Paljossa valitettavasti noina kuukausina ja niitä seuraavina pimeyden vallat saivat yliotteen, ja parhaan harkinnan sijasta toimintaa johti kosto, suuntaan tai toiseen. Tapahtumien kulun, syiden ja seurausten pohdinnalla on oma arvonsa, muisteluilla on oma arvonsa, mutta emme saa jäädä siihen. Meidän on katsottava ja kuljettava eteenpäin.

Isosedistäni vanhe20180122_142610mman kuolinilmoituksessa hänen läheisensä – vanhemmat, sisarukset ja morsian – katsovat eteenpäin todetessaan hänen lepäävän odottamassa ylösnousemuksen aamua. Kuolinilmoitus päättyy lainaukseen Raamatusta: Jos ei vehnänjyvä putoa maahan ja kuole, se jää yksin, mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää.

Olemme aloittamassa paastonaikaa, olemme lähdössä kulkemaan kohti Golgataa. Sinne pystytettiin kaksi vuosituhatta sitten risti, josta tuli meille vapauden risti. Vapauteenhan Kristus meidät vapautti ristinkuolemallaan. Vapauteen pimeyden valloista, vapauteen synnin syyllisyydestä ja rangaistuksesta. Vapauteen rakastaa lähimmäisiämme Jumalan arvokkaaksi tekevällä rakkaudella, jolla hän meitä rakasti. Ja rakastaa.

Kristuksen ristin, vapauden ristin sanomana on myös sovinto ja sen mahdollistama uusi alku. Sovinto Jumalan kanssa ja samalla sovinto lähimmäisten kanssa sekä siitä nouseva mahdollisuus aloittaa uudestaan, paremmalta pohjalta, Jumalan rakkauden pohjalta.

Toivon tämän vuoden paastonajan olevan meille aikaa, jolloin sydämessämme kuljemme kohti Kristuksen ristiä, vapauden ristiä, ja tarkkaamme, missä me voimme rakentaa sovintoa, missä me voimme rakastaa lähimmäisimämme Jumalan arvokkaaksi tekevällä rakkaudella, missä me voimme avata Jumalan rakkauden salaisuutta yhä uusille ihmisille. Siis: missä minä voin.

Kun kuljemme kohti vapauden ristiä, Kristuksen ristiä, kuljemme samalla jo kohti ylösnousemusta.

Siunasta paastonaikaan!

Kasteesta konfirmaatioon

Tämän artikkelin kappaleet ovat Turun Sanomissa 12.-18.6.2017 ilmestyneitä Päivän sanoja, jotka kertovat Sauvo-Karunan seurakunnan vuoden 2017 rippikoulusta.

Ma 12.6.17

”… kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen …” (Matt. 28:19)

Kaikki elämä ja kaikki hyvä ovat Luojalta peräisin. Lunastaja on murskannut synnin vallan, tuonut ilmi arvokkaaksi tekevän rakkauden ja avannut iankaikkisen elämän. Pyhittäjä avaa meidät ymmärtämään sen, mitä ei ole mahdollista ymmärtää – myös Jumalamme olemuksen yhtenä kolmessa henkilöitymässä.

Kristillinen kaste tapahtuu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä. Siinä ihminen liitetään kolmiyhteiseen Jumalaan, yhteen Jumalaan, joka on hänet luonut, lunastanut ja pyhittänyt. Siinä ihmiselle alkaa uusi elämä, iankaikkinen elämä.

Niin on jo tapahtunut meille, kun meidät on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä. Se olkoon meille voimana jo tässä elämässä!

 

Ti 13.6.17

”… ja opettakaa noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.” (Matt. 28:20)

Tänä aamuna 20 nuorta kokoontuu Sauvon seurakuntatalolle. Lähdemme rippikoululeirille. Suurin osa rippikoulusta on tosin jo takana – jumalanpalveluksia, nuorteniltoja, Yhteisvastuukeräys sekä melkoinen määrä oppitunteja, niin syksyn aloitusleirillä kuin rippikoulupyhinä.

Rippikoulu on kasteopetusta. Kristityn on tunnettava kristillisen uskon perusasiat. Tunnettava, ei vain tiedettävä oppilauseina tai ulkoläksyinä. Leirillä opettelemme, miten osaisimme mitä erilaisimmissa elämäntilanteissamme noudattaa sitä, mitä Kristus tahtoo.

Opettelu on kylläkin elinikäistä: jokaisen kristityn on joka päivä tarkattava, mitä Kristus tässä ja nyt tahtoo häneltä. Minulta.

 

Ke 14.6.17

”oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro.” (Aamos 5:24)

Rippikoululeirimme rakentuu teemapäiville. Eilen, tulopäivänä oli maailmapäivä.

Kahden pelin avulla tarkastelimme, millainen tämä todellinen maailma on – ja totesimme sen aika epäreiluksi. Voimavarat eivät jakaudu oikeudenmukaisesti. Ihmisen tausta voi vaikuttaa hänen elämässä menestymiseen enemmän kuin henkilökohtaiset kyvyt. Elämä on epäreilua.

Mutta emme jääneet epäreiluuteen, vaan mietimme myös, miten jokainen voi tehdä maailmasta reilumman. Edes pieneltä osin, vaikkapa kulutusratkaisuillaan.

Näimme myös, että Jumalan kansalla, kristityillä on profeetallinen tehtävä huolehtia siitä, että oikeudenmukaisuus yhä väkevämmin toteutuu tässä maailmassa. Sekin on Jumalan tahtoa.

 

To 15.6.17

”meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden…” (Nikean uskontunnustus)

Leirialueen korkeimmalle kalliolle kannettiin raakalaudoista tehty risti. Kalliolla odotti vasara ja nauloja. Jokainen löi ristiin yhden naulan muistuttamaan siitä, että Kristus naulittiin ristiin ja kuoli juuri hänen rikkomustensa tähden – ja juuri hänen pelastuksensa tähden. Ristin nauloineen tuomme sunnuntaiksi konfirmaatioon.

Päivämme jatkui pääsiäisaamun viestillä: ”Kristus nousi kuolleista!” Laulujen ja Raamatun tekstien avulla tunnustelimme, mitä viesti ylösnousemuksesta meille merkitsee. Voisiko se olla elämän voimana? Pelkojen karkottajana? Kantaisiko se yli tämän todellisuuden rajojen?

Hän, Kristus, on elämän voima, karkottaa pelot ja kantaa aina iankaikkisuuteen asti.

 

Pe 16.6.

””Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään.” (1. Moos. 2:18)

Rippikoulussa on tarkoitus oppia elämää varten. Niinpä yhden leiripäivän olemme rakentaneet ihmispäiväksi.

Eilisaamupäivän ihmissuhderasteilla rippikoululaiset miettivät pareittain monia seurusteluun ja seksuaalisuuteen liittyviä kysymyksiä.

Iltapäivän herkässä hetkessä äänen saivat runoilijat ja kirjailijat kolmelta vuosituhannelta Raamatusta nykyhetkeen. Äänet olivat ristiriitaisia. Palavaa molemminpuolista kaipuuta, ihmismielen muuttuvaisuutta ja epäluotettavuutta, täyttymätöntä kaipausta ja yksipuolista rakkautta. Kaikki kertoivat elämän todellisuudesta.

Niinpä viimeisen leiripäivän päätteeksi vietettiin juhla, jossa jokaisella oli merkityksellinen rooli. Kenenkään ei tarvinnut olla yksinään.

 

La 17.6.17

”Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto.” (Ef. 1:7)

Rippikoulun jännittävin hetki on monelle lopputehtävä. Jo vuosien ajan olen pitänyt sen samana: rippikoululaisen tulee kirjoittaa kuvitteelliselle kaverille, kristinuskoa tuntemattomalle, mistä kristinuskossa on kyse.

Tuona kirjekaverina pyydän useimmilta vielä selvennystä, joiltakin moneen kertaan., kunnes saan oikean vastauksen. Pitkä vastauskaan ei välttämättä tule kerralla hyväksytyksi, vaikka siinä olisi paljon tietoa. Sillä niin tärkeätä kuin tieto onkin, iankaikkinen pelastus ei ole siinä.

Pelastus on Kristuksessa. Hänen kauttaan ja vain hänen kauttaan meillä on pääsy Jumalan yhteyteen ja vain hänessä meillä on iankaikkinen elämä. Siitä kristinuskossa on kyse.

 

 

Su 18.6.17

”ennen kaikkea antoivat Jumalan tahdon mukaisesti itsensä Herralle ” (2. Kor. 8:5)

Konfirmaatio on kahdenlainen vahvistamisen hetki. Konfirmoitava vahvistaa sitoutuvansa kristilliseen uskoon ja seurakunta vahvistaa häntä esirukouksellaan.

Tänään Sauvon kirkossa ja kymmenissä muissa kirkoissa kysytään uskontunnustuksen jälkeen nuorilta: ”Tahdotteko Jumalan armon avulla osoittaa tämän uskon elämässänne?”

Meidän jo konfirmoitujen on hyvä muistaa vastanneemme kysymykseen myönteisesti. Jumalan armon avulla tahdomme elää ja antaa Hänen armonsa koskettaa yhä uusia ihmisiä.

Samalla meidän on hyvä rukoilla, että tänään kysymykseen myönteisesti vastaavat tekisivät sen sydämestään, Pyhän Hengen voimassa.

Oksien siunaaminen palmusunnuntaina

Vuosia sitten olin Espanjassa pyhiinvaelluksella palmusunnuntain alta pääsiäisviikolle. Palmusunnuntaina menin kyläkirkkoon osallistuakseni messuun, mutta siellä ei ollut juuri ketään. Jonkin ajan kuluttua kirkkokansa saapui oliivinoksat käsissään. Oivalsin väen vaeltaneen kylän torilta.palmusunnuntai_2013

Seuraavana keväänä olin kansainvälisen seurakunnan pappina Turussa. Edellisen palmusunnuntain muisto mielessäni suunnittelin vastaavaa sen messuun. Aivan torilta emme aloittaneen vaan Mikael Agricolan patsaan luota, siis kirkon ulkopuolelta kuitenkin.

Sitten olikin vuorossa nykyinen seurakuntani. Aivan ensimmäiseen palmusunnuntaihin en (palmun)oksien siunaamista tosin saanut, koska silloin oli virkaanasettamiseni, mutta toiseen sitten jo. Kun palmuusunnuntain messu joinakin vuosina osui Karunaan, kokoontuminen oli vanhalla hautausmaalla. Sauvossa olemme kokoontuneet – ja parin viikon päästä jälleen kokoonnumme – kirkkomaan pääportin ulkopuolella. Sieltä alkaa palmunoksien – okei, pajunoksien – jakamisen jälkeen messumme seuraavan kaavan mukaan:

L: Kiitetty olkoon hän, joka tulee Herran nimessä.

S: Hoosianna Davidin Poika.

L: Herra olkoon teidän kanssanne.

S: Niin myös sinun henkesi kanssa.

Alkurukous

L: Rukoilkaamme.

Herra, pelastuksemme Jumala, auta meitä armossasi iloiten mietiskelemään suuren­moisia pelastustekojasi: iankaikkisen Poikasi ihmiseksi tulemista, hänen kuolemaansa, jolla avasit meille pääsyn luoksesi, ja hänen kuolleista nousemistaan, jolla avasit meille ikuisen elämän. Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta.

S: Aamen

Pyhään kaupunkiin ratsastamisen evankeliumi (Joh. 12: 12–24)

L: Kiittäkäämme Herraa, Jumalaamme.

S: Se on oikein ja arvollista.

Ylistysrukous

L: Me ylistämme ja kiitämme Sinua, Jumala, suurista rakkauden teoista, joilla vapahdit meidät Poikasi, Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta. Tänä päivänä hän saapui kunniasaatossa Jerusalemiin, pyhään kaupunkiin, ja hänen julistettiin olevan Daavidin Poika ja kuningasten kuningas. Pyydämme sinua siunaamaan nämä oksat ja niiden kantajat, suomaan, että me aina tervehtisimme häntä Herranamme ja Kuninkaanamme, ja että seuraisimme häntä täydellisen luottavaisina kuoleman ja ylös­nouse­muksen kautta sinun valtakuntaasi. Tätä rukoilemme saman Herramme Jeesuksen Kris­tuksen kautta, joka elää ja hallitsee sinun ja Pyhän Hengen kanssa aina ja iankaikkisesti.

S: Aamen

L: Lähtekäämme rauhassa

S: Herran nimessä

– virsi 15 (Tiellä ken vaeltaa) ja prosessio kirkkoon

– kirkkoon asettautumisen jälkeen:

L: Kiitetty olkoon hän, joka tulee Herran nimessä.

S: Hoosianna Davidin Poika.

Rukous

L: Rukoilkaamme.

Kaikkivaltias iankaikkinen Jumala, sinä lähetit Poikasi, Pelastajamme Jeesuksen Kris­tuksen ottamaan ihmisen muodon ja kuolemaan ristin­kuoleman; suo, että me seuraamme hänen kärsivällisyytensä ja nöyryytensä esimerkkiä ja että olemme osalliset hänen kuolleista nousemisestaan.

S: Aamen

Synnintunnustuksesta lähtien messu jatkuu tavanomaisen kärsimysajan messun tapaan. Tai ei aivan: saarnan sijasta luemme vuorolukuna jonkin passion. Senkin ajatuksen nappasin pyhiinvaellukseni palmusunnuntaimessusta.

Yllä olevaa kaavaa saa käyttää, mutta jos joku haaveilee sen julkaisemisesta printtimediassa tai jotenkin muutoin maksullisessa mediassa, ryhdymme neuvottelemaan hinnasta… Eli katson minulla olevan siihen tekijänoikeudet. Verkkoon lainatessa tulee tietenkin ilmoittaa lähde, kuten hyviin tapoihin kuuluu. (Jos oikein hyviä tapoja noudattaisin, kaivaisin tähän ne englanninkieliset opukset, joista olen aineistoa suomentanut. Se kuitenkin jää tältä erää.)

Raikasta tuulta Rovaniemelle

Olen Kalle Elonheimo ja toivon Sinun äänestävän minut Rovaniemen kirkkoherraksi 28. helmikuuta.Kalle00784SquareSuuri

Haluan, että usko Kristukseen on voima ja turva jo tässä elämässä sekä kannustaa tekemään paremmaksi paikaksi elää niin Rovaniemeä kuin koko maailmaa.

Haluan tuoda uusia näkökulmia Rovaniemen seurakuntaan, jotta se koskettaisi seurakuntalaisia yhä syvemmin ja muuttuisi yhä elävämmäksi Jumalan kansan ilmentymäksi.

Haluan käyttää kaiken taitoni Rovaniemen seurakunnassa ja todistaa Kristuksessa ilmestyneestä Jumalan rakkaudesta runsaan vuosikymmenen ajan.

Pappi ja kirkkoherra

Olen toiminut pappina runsaat 30 vuotta, puolet ajasta kirkkoherrana tai muuten seurakunnan toiminnasta vastaavana.

Pappiskokemusta minulla on kaupungista ja maaseudulta, Suomesta ja ulkomailta, suomeksi ja muilla kielillä. Kirkollisia toimituksia olen hoitanut suomen lisäksi ruotsiksi, saksaksi, englanniksi, ranskaksi, espanjaksi, italiaksi ja hollanniksi.

Kirkkoherrana olen huolehtinut runsaan vuosikymmenen seurakunnan toiminnan johtamisen lisäksi hallinnosta ja henkilöstöstä sekä kiinteistöihin liittyvistä projekteista.

Nykyisessä virassani vuoteeni sisältyy elämän kirjo – perhekerhokirkko, varhaisnuorten pyhiinpyöräily, rippikoulu, kasteperheet, vanhukset, läheisensä menettäneet, veteraanit… Diakoniasta saan päivittäin viestejä, sillä vaimoni Katri on toiminut jo yli 20 vuotta diakonissana eri seurakunnissa.

Toiminnan ja hallinnon johtaminen

Hallinnon ja johtamisen osaamistani olen kehittänyt ylimmällä kirkon tarjoamalla koulutuksella ja tutkinnolla. Toiminnan osaamista pidän yllä mm. teologisella tutkimuksellani, jota olen siis jatkanut tohtorintutkinnon jälkeenkin. Tutkijan koulutuksesta olen huomannut olevan hyötyä myös seurakunnan hallinnossa ja johtamisessa.

Ekumenia ja yhteinen jumalanpalvelus

Rovaniemen_kirkkoEkumenia on aina ollut minulle tärkeä. Pyhiinvaellukset ovat minulle käytännön tapa elää kristittyjen yhteyttä todeksi ja hoitaa hengellistä elämää.

Jumalanpalvelus ja erityisesti ehtoollinen ovat minulle rakkaita. Työskentelen sen puolesta, että seurakuntalaiset viettäisivät yhdessä ehtoollista, vaikka heillä olisi erilaisia hengellisiä painotuksia ja näkemyksiä.

Seurakunnan voimavarat ja kirkon kehittäminen

Seurakunnan tärkein voimavara on elävä seurakunta, joka rukoilee, lukee Jumalan sanaa ja kokoontuu yhteen. Toimintaan sitoutuneita seurakuntalaisia tarvitaan myös huolehtimaan tehtävistä, joihin henkilökunnan työpanosta ei pystytä suuntaamaan.

Motivoitunut ja hyvinvoiva henkilökunta on toinen tärkeä voimavara. Oikeudenmukaisella ja samalla henkilökohtaiset ominaisuudet ja tarpeet huomioon ottavalla johtamisella haluan edistää työssä jaksamista. Ammatillista kehittymistä pidän tärkeänä jokaiselle.

Olen tehnyt kirkkomme toimintaan useita aloitteita, joista näkyvimmin toteutui Kirkko Suomessa 850 vuotta (2005). Kun näen kehittämismahdollisuuden tai epäkohdan, ryhdyn etsimään ratkaisuja.

Vapaalla

Rovaniemellä minut voisi vapaa-aikanani tavata talvisin suksien tai luistinten, kesäisin maantiepyörän päältä – tai nyt rippikoulua käyvän jalkapalloilijan kannustajana kentän reunalla.

Vaaliesitteeni teksti

Katso myös esittelyni ja ansioluetteloni.