Kaisa Huhtala piispaksi

Turun arkkihiippakunnan seuraavaksi piispaksi esitän Porin Teljän kirkkoherraa, pappisasessori TL, rovasti Kaisa Huhtalaa. Hän on jo osoittanut kantavansa huolta niin kirkon ykseydestä kuin hädässä olevien ihmisten oikeuksista. Hän tuntee niin nuorisotyön kuin kirkon hallinnon. Ja hänen seurakuntansa tavallisen sunnuntain jumalanpalvelus on ilmeeltään kuin erityinen kansainvälisen työn juhlamessu jossakin toisessa seurakunnassa.

Piispuus edustaa kirkon yhtenäisyyttä: piispan tehtävänä on pitää hänelle uskottu lauma koossa ja vaalia kirkon ykseyttä. Kaisa on aktiivisesti rakentanut ykseyttä kirkossamme pappisvirasta eri tavoin ajattelevien välille. Hän oli aloitteentekijänä vuonna 2019 kolmena seminaarina järjestetyssä virkateologisessa keskusteluprosessissa. Seminaarisarja tähtäsi tiedon lisääntymiseen siitä, millä teologisilla perusteilla eri tahot perustelevat virkaan liittyviä käsityksiään ja miksi ehtoollinen on kirkossamme kynnyskysymys virasta eri tavoin ajattelevien välillä, sekä kunnioittavaan keskusteluun teologisesta aiheesta, josta keskustelu kirkossamme on ollut viime aikoina vaikeaa. Seurakuntansa alueella hän on mahdollistanut täyteen jumalanpalveluselämään osallistumisen myös niille, joilla on rajallisempi käsitys pappisvirasta. Siihen hän on saanut työtovereidensa, seurakuntaneuvostonsa ja piispansa tuen.

Aivan erityisen hädänalaisia ovat maahamme turvaa etsimään tulleet nuoret ihmiset. Kaisan seurakunta on aktiivisesti tukenut heitä jo syksystä 2015 lähtien, ja hän tukee heitä nytkin, kun heitä yritetään pakottaa palaamaan kotimaahansa turvattomiin oloihin. Samalla hänen seurakuntansa on tullut tehneeksi myös lähetystyötä omalla paikkakunnallaan: Monet ovat kääntyneet kristityiksi.

Nuorisotyössä Kaisa oli pitkään mukana seurakuntansa nuorisopappina. Kirkon viranomaistehtävät tulivat hänelle tutuiksi Porin seurakuntayhtymän keskusrekisterin johtajana. Arkkihiippakunnan tuomiokapitulin pappisasessorina hän on toiminut kohta kolme vuotta. Hän on osoittanut käsittelevänsä asioita asiaperustein silloinkin, kun se merkitsee valtarakenteen vastaista kantaa. Tämä kävi ilmi jo heti hänen asessorikautensa alussa, kun hän ainoana tuomiokapitulin jäsenenä vastusti silloisen arkkipiispan kannattamaa Turun ja Kaarinan seurakuntien määrän vähentämistä.

Kaisa tuntee hiippakuntamme hyvin. Hän on vuosikymmenet toiminut pappina arkkihiippakunnassa ja ollut mukana monissa hiippakunnallisissa tehtävissä jo ennen asessorikauttaan.

Satuin talvilomallani aivan tavallisena sunnuntaina menemään messuun Porin Teljän kirkkoon. Oli ilo nähdä ja kuulla kirkkokansaa, jossa oli kaikenikäisiä ja useita eri kieliä puhuvia – niin taustaltaan suomalaisia kuin maahmme muuttaneita. Jossakin muualla tuollaista rikkautta saattaisi kohdata erityisessä kansainvälisen työn juhlassa, mutta Teljän kirkossa se oli ja on tavanomaista.

Olen tuntenut Kaisan 1990-luvun puolivälistä lähtien, jolloin toimimme Autuaan Hemmingin Apupapeissa. Jo silloin vaikutuin hänen ennakkoluulottomuudestaan tarkastella kirkkomme elämää. Kaksi vuotta sitten keväällä, hänen pappisvihkimyksensä 30-vuotisjuhlassa, pyysin häntä harkitsemaan, olisiko hän käytettävissä piispan virkaan. Puolen vuoden harkinnan jälkeen hän vastasi myöntävästi. Hän siis on suostunut ehdolle, ei asettunut.

Jos haluat ryhtyä julkisesti Kaisan kannattajaksi, ole hyvä ja ilmoittaudu minulle, mieluiten yksityissähköpostiini kalleelonheimo@gmail.com.

Herran aterian kaipuu

Kertoessaan korinttilaisille ja meillekin ehtoollisen asettamisesta (1. Kor. 11:23-29) apostoli Paavali varoittaa nauttimasta Herran ateriaa arvottomalla tavalla ja kehottaa jokaisen ennen Herran pöytään käymistä tutkimaan itseään.

Menneinä aikoina meilläkin itsensä tutkiminen ja arvollisuuden arviointi estivät monia tulemasta ehtoolliselle, Herran pöytään taajaan. Ajateltiin, että Herran pöytä on tarkoitettu vain hyville ihmisille, nuhteetonta elämää eläneille. Niinpä monille rippijuhlan ensimmäinen ehtoollinen jäi myös elämän viimeiseksi – tai ainakin viimeiseksi vuosikymmeniin.

Sivuun oli jäänyt ajatus, että kelvollinen ehtoollisvieras on jokainen Jumalaa kaipaava syntinen ihminen. Jumalan kaipuu ja oman syntisyyden tunnistaminen ovat siis edellytyksiä käydä Herran pöytään.

Kun minä kävin rippikoulun, oli kirkossamme ja protestanttisissa kirkoissa yleisemminkin orastamassa ehtoollisherätys. Ehtoollisen nähtiin olevan osa kristityn säännöllistä elämää. Ensimmäisen kerran pääsin osalliseksi Kristuksen ruumiista ja verestä konfirmaatiossani Jyväskylän kaupunginkirkossa 1. elokuuta 1975. Siitä lähtien ehtoollispöytä on ollut hyvin tärkeässä osassa elämääni kristittynä. Aivan erityinen merkitys ehtoollisella on ollut muutaman kerran vierailla mailla, jumalanpalveluksissa, joiden kieltä olen ymmärtänyt vain hieman tai en lainkaan. Vaikka en ole ymmärtänyt lukukappaleista, saarnasta enkä rukouksista mitään, olen voinut tuntea Jumalan läsnäolon saadessani leivässä Kristuksen ruumiin ja viinissä Kristuksen veren.

Kohta 45 vuoden ajan olen käynyt ehtoollisella vähintäänkin pari kertaa kuukaudessa, lukuun ottamatta yhtä elämäni jaksoa. Olin nuorisovaihdossa katolisella seudulla, lähin luterilainen kirkko oli tuntien ja monen viikon taskurahat vievän matkan päässä. Isäntäperheeni kanssa olin kyllä joka sunnuntai messussa, mutta en voinut olla osallinen Kristuksen ruumiista enkä verestä, en aineellisesti. Kuukausien ajan kaipasin aineellista yhteyttä Jumalaan Kristuksen ruumiin ja veren kautta.

Nyt olemme kaikki samankaltaisessa tilassa kuin minä olin tuolloin nuoruudessani muutaman kuukauden. Tai vieläkin hankalammassa: Emme saa edes kokoontua. Emme halua ehdoin tahdoin asettaa ketään vaaraan saada tautia, joka voi olla hengenvaarallinen. Emme halua vaarantaa toisiamme.

Tänä keväänä joudumme kaikki vain kaipaamaan ehtoollista. Tai aivan kaikki eivät joutuisi, sillä piispat ovat antaneet ohjeen, että tänään kiirastorstaina ja edessä olevina pääsiäispäivinä olisi mahdollista viettää ehtoollista, mutta vain vielä pienemmällä joukolla, kuin oli koolla ensimmäisellä ehtoollisella.

Päädyimme siihen, että solidaarisuudesta suurta enemmistöä kohtaan, että emme täällä Paimion kirkossa vietä tänään ehtoollista, vaan vietämme ehtoollisen kaipuuta. Alttari on katettuna kuin ehtoollisenviettoa varten, mutta tänä aikana, jona meidän ihmisten täytyy pitää fyysistä etäisyyttä toisiimme, pidämme fyysistä etäisyyttä myös Jumalaan. Kaipaamme. Kaipaamme aineellista yhteyttä Häneen.

Onneksemme Jumalan läsnäolo ei rajaudu aineelliseen. Tällaisina aikoinakin Hän on läsnä. Hän on läsnä sanassaan, hän on läsnä kansansa elämässä. Tai toisinkin voi ajatella: Jumalan aineellinen läsnäolo ei rajaudu ehtoollisen leipään ja viiniin. Jaakko Haavion virren sanoin: ”Rakkaalla läsnäolollasi / kirkasta päivä jokainen. / Pyhästä ehtoollisesta / suo ilo ylimaallinen. / Leivässä saavu siinäkin, / jota me syömme arkisin.” (VK 465:3)

Jumala on meidän kumppanimme näinäkin aikoina. Sanan ’kumppani’ taustalla ovat latinan sanat ’cum’ ja ’panis’ – ’yhdessä’ ja ’leipä’. Kumppani on siis se, jonka kanssa olemme osalliset samasta leivästä, se, joka murtaa kanssamme leipää. Varhaiset kristityt puhuivat ehtoollisesta ’leivän murtamisena’. Luukkaan evankeliumissa meille on säilynyt kuvaus Ylösnousseen ensimmäisestä aterioinnista oppilaidensa kanssa, eräällä tavalla ensimmäisestä ehtoollisesta Vapahtajamme kärsimyksen, kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen. Emmaukseen kulkeneet opetuslapset tunnistivat mukaansa liittyneen muukalaisen Kristukseksi, kun tämä mursi leivän. Silloin heidän silmänsä ja ymmärryksensä avautuivat tajuamaan, että Vapahtaja oli heidän kanssaan, oli heidän kumppaninsa!

Nyt me emme voi murtaa leipää muuta kuin samaan ruokakuntaan kuuluvien kanssa emmekä murra alttain leipää. Silti meillä on sama elämän matkan kumppani, kuin oli Emmauksen tien opetuslapsilla: Ristiinnaulittu ja Ylösnoussut Vapahtaja.

Kaipauksessammekin Jumala on meidän kanssamme, on meidän kumppanimme.

  • Saarna kiirastorstaina 9.4.2020 Paimion seurakunnan ruutujumalanpalveluksessa.

Suurempi siunaus kuin virpomisesta

Tänä vuonna vietämme hyvin erikoisella tavalla palmusunnuntaita, virpomissunnuntaita. Monella on virpomisoksa tehtynä, tai useitakin. Mutta tänään ei saa mennä ihmisten oville virpomaan.

Onneksi on mahdollista virpoa kännykän, tabletin tai tietokoneen kautta – aivan kuten tätä jumalanpalvelusta seuraatte verkon kautta. On siis mahdollista olla yhteydessä isovanhempiin, kummeihin ja muihin tärkeisiin ihmisiin. Itse asiassa tänä vuonna voi virpoa kauempanakin asuvia aivan samoin kuin lähellä asuvia.

Monen virpojan mielessä on ehkä kuitenkin kysymys, miten sen virpomispalkan kanssa käy. Ainakaan heti sitä ei saa – eikä ole tarkoitustakaan saada: vanhan perinteen mukaan palkan sai viikon päästä, pääsiäisenä. Ehkäpä nytkin postin kautta tulee jotakin. Tai ei sitten tule mitään.

Tämän vuoden erityistilanne muistuttaakin meitä hyvin siitä, että virpomisen päätarkoitus ei ole siitä saatava palkka, vaan siinä toivotettava siunaus. ”Virvon, varvon, tuoreeks, terveeks, tulevaks vuodeks”. Tai, näin kauniin ja ajankohtaisen virpomislorun löysin googlaamalla: ”Tuoreeks terveeks. / Terveys enenemähän, / lääkkeet vähenemähän, / tauti häviämähän. / Oma jalka kapsakka, / leipä suussa napsakka. / Jumala Sinua siunatkoon.”

Näin virpominen – ja koko kristityn elämä – liittyy kuulemaamme apostolin meillekin antamaan kehotukseen olla niin kuin Jeesus Kristus (Fil. 2:5).

Millainen hän sitten oli ratsastaessaan aasilla Jerusalemiin? Hänet otettiin vastaan kuin kuningas, mutta tuolloin hän tiesi, että hänen tehtävänsä ei ollut toimia hallitsijana. Hän tuli ottamaan kantaakseen rangaistuksen, joka ei millään muotoa hänelle kuulunut. Hän tuli pelastamaan meidät. Hän tuli tuomaan meille suuremman siunauksen, kuin voimme mihinkään virpomisloruun sisällyttää. Eikä hän halunnut mitään palkkaa siitä. Ei hänelle ollut tärkeää sekään, että hänet otetaan niin juhlallisesti vastaan.

Jeesus tuli tuomaan meille pääsyn Jumalan yhteyteen ja avaamaan meille iankaikkisen elämän. Siitä hän ei vaadi eikä vaatinut mitään palkkaa, vaan hänelle riitti ja riittää, että otamme vastaan kaiken sen hyvän, mitä hän on meille tehnyt.

Että otamme vastaan hänet, elämäämme, sydämeemme.

Kolehti poikkeusoloissa

Monille kirkollisille järjestöille seurakuntien tilittämät kolehtituotot ovat huomattava osa niiden toiminnan rahoitusta. Kolehtituotoilla ne avustavat ja vievät evankeliumia eteenpäin niin eri puollla maailmaa kuin kotimaassamme. Suuren osan kolehtikohteista määrää Kirkkohallitus, muutaman hiippakunta ja osan seurakunta kirkkoneuvoston vahvistamassa kolehtisuunnitelmassa.

Meneillään olevissa poikkeusoloissa moni hiljaisen viikon ja pääsiäisen suunnitelmissa ollut jumalanpalvelus jää toteutumatta ja loputkin toteutetaan ilman seurakuntalaisten läsnäoloa. Määritelmän mukaan kolehti on tilaisuudessa sen aikana ja sen paikassa käteisenä tai sähköisesti kerättävä rahalahjoitus. Siten kolehtituotot ovat käytännössä olemattomat.

Moni kuitenkin haluaisi osallistua aineelliseen ja hengelliseen auttamiseen. Sen vuoksi tässä esitellään nyt tiedossa olevan poikkeusajan (13.4. asti) kolehtikohteet tai kolehdinsaajat Paimion seurakunnassa sekä se, miten niihin voi osallistua.

Poikkeusajan kolehtikohteet Paimion seurakunnassa

Marianpäivän 22.3. valtakunnallinen kolehti oli määrätty kirkon rakentamiseen Faticissa ja syrjäytymisvaarassa olevien ihmisryhmien voimaannuttamiseen Senegalissa Herättäjä-Yhdistyksen kautta. Herättäjä-Yhdistys on yksi kirkkomme herätysliikkeistä. Lähetystyössä se toimii yhteistyössä Suomen Lähetysseuran kanssa, tässä tapauksessa Senegalin luterilaisen kirkon kanssa ja hyväksi. Kohteesta on tietoja ja osallistumisohje tämän linkin sivulla.

Sunnuntaina 29.3. vietetään arkkihiippakunnassa Salvador-sunnuntaita, jolloin kolehtikohteena on El Salvdorin luterilaisen kirkon palkkausrahasto. Se nimensä mukaisesti avustaa sisarkirkkomme työntekijöiden palkkausta. Hieman tietoa sisarkirkosta on arkkihiippakunnan sivulle tämän linkin takana. Sisarkirkon tukemiseen ei ole tällä hetkellä menossa keräystä, joten tukihaluisen pitää odottaa uutta kolehtitilaisuutta.

Palmusunnuntain 5.4. valtakunnallinen kolehti on nimetty ”Puolustamalla vahvemmaksi” – Kolehti menee nuorten koulutukseen ja henkiseen tukeen mm. Senegalissa Suomen Lähetysseuran (SLS) kautta. Lähinnä tätä oleva SLS:n meneillään oleva keräys on Lasten pankki, jonka sivulle pääsee tästä linkistä.

Kiirastorstain 9.4. kolehti oli päätetty Yhteisvastuukeräyksen (YV) hyväksi. Tämän vuoden YV tukee vanhemmuutta Suomessa ja maailmalla. Keräystuotosta 60 % menee Kirkon Ulkomaanavun kautta kansainvälisiin kohteisiin, m.m. Nepaliin ja pakolaisleireille, 20 % kotimaisten kumppanuusjärjestöjän kanssa tehtävään työhön ja 20 % oman seurakunnan toteuttaamaan työhön. Oman seurakunnan osuuden saaminen käyttöön edellyttää tietenkin tietoa kohdentamisesta, joten jos osallistut pankin kautta, muista laittaa Paimion seurakunnan viitenumero 301615! Yhteisvastuukeräyksen verkkosivuille ja lahjoitusohjeisiin pääset tästä linkistä. YV:n hyväksi oli tarkoitus kerätä kolehti myös hiljaisen viikon tiistaina ja keskiviikkona.

Pitkänperjantain 10.4. aamun jumalanpalveluksen kolehtikohteeksi oli valittu vähemmistöasemassa olevien kristittyjen ja erityisesti nuorten kristillisen identiteetin vahvistamiseen Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa yhteistyössä Egyptin, Israelin, Palestiinan itsehallintoalueen, Jordanian ja Pohjois-Afrikan Pipliaseurojen kanssa, Suomen Pipliaseuran kautta. Pipliaseuran tukemiseen pääsee tästä linkistä.

Pitkänperjantain 10.4. iltapäivän Jeesuksen kuolinhetken rukoushetken kolehti oli ajateltu Kirkon Ulkomaanavulle, sen mitä moninaisimpiin tarpeisiin hädän lievittämiseksi ja tulevaisuuden rakentamiseksi eri puolilla maailmaan. Kirkon Ulkomaanavun sivustolla on ohjeet, miten sen työtä voi tukea. Sivustoon pääsee tästä linkistä.

Pääsiäisyön toteuttamatta jäävän messun kolehdilla oli ajateltu tukea seurakuntamme nimikkolähettejä ja työtä seurakuntamme nimikkokohteissa. Koska kyse on nimenomaan tiettyjen ihmisten ja toimintojen tukemisesta, yhteistyöjärjestöjen tukeminen pankkilahjoituksilla ei välttämättä kohdennu näihin. Nimikkolähetystyötämme voit kuitenkin tukea lähetyksen kirpputorin asiakkaana tai (toivottavasti) juhannusaaton kolehdissa Karunassa.

Pääsiäispäivän 12.4. valtakunnallinen kolehtikohde on naisten toimeentulon parantaminen kehitysmaissa tarjoamalla muun muassa ammatti-, viljelys- ja yrittäjyyskoulutusta Kirkon Ulkomaanavun kautta. Kirkon Ulkomaanavun sivustoon pääsee tästä linkistä.

Pääsiäismaanantain 13.4. perhekirkon kolehti oli päätetty lasten ja perheiden kasvun tukemiseen Suomen Pyhäkoulun Ystävät -järjestön kautta. Vuonna 2020 Suomen Pyhäkoulun Ystävät tarjoaa seurakunnille Pop up -pyhäkouluja, pyhäkoulutoiminnan organisointityökalun sekä sisältöjä Lastenkirkkoon. Suomen Pyhäkoulun Ystävillä ei ole keräystä, mutta sen työtä voi tukea esim. liittymällä jäseneksi tai ostamalla sen tuotteita. Yhdistyksen verkkosivulle pääsee tästä linkistä.

Toivon, että tätä listaa ei tarvitse jatkaa pidemmälle pääsiäisaikaan. Mutta jos tarve jatkuu, jatkan listaa.

Työaika-autonomiasta

”Minullahan on virka”, toteaa vanha venäläinen sanonta. Toimikoon se johdantona työaika-autonomiaa koskeviin huomioihini.

Tarkastelin varausjärjestelmästämme kuluvan vuoden alun 10 työviikkoni tekemisiä: 5 messua, 6 muuta jumalanpalvelusta tai hartautta, 3 muuta seurakunnallista tilaisuutta (sekä parit kirkkokahvit), 5 hautaan siunaamista, 1 kaste, 7 kokousta, 2 koulutusta ja 8 onnittelukäyntiä sekä 8 päivystystä. Kaikkiaan merkintöjä oli siis 45 sekä toimituksiin liittyvät keskustelut.

Toimituskeskustelut jätän tarkastelun ulkopuolelle, koska niiden ajankohdat ja paikat olen joka kerta sopinut erikseen. Myös onnittelukäynnit sisältyvät selvästi työaika-autonomiaan, sillä niiden tarkan ajankohdan sovin (tai päätän) joka kerta erikseen. Kokouksista ainakin 2 oli sellaisia, että olin joko sopinut tai esittänyt ajankohdan.

Tarkasteltavaksi jää näin 35 tapahtumaa 10 viikon ajalta – siis keskimäärin 3 tai 4 viikossa. Oman harkintani ulottumattomissa olevaa työaikaa niihin on mennyt arvioni mukaan enintään 75 tuntia. Tarkoitan siis aikaa, joka on mennyt itse tilaisuuksissa.

Laskelma ei siis suinkaan tarkoita, että olisin alkuvuonna tehnyt töitä vain 75 tuntia eli 7,5 tuntia viikossa, vaan se osoittaa, että suurimman osan työajastani voin itse sovittaa minulle sopiviin hetkiin (ja paikkoihin). Keskimäärin noin yhden työpäivän osalta viikossa työaikani sijoittuu siten, etten voi sen ajankohtaan oleellisesti vaikuttaa.

Edellä olen tarkastellut seurakuntapapin työaikaa. Monilta osin vastaava jakauma tulisi varmaankin kanttorilta, onhan hän mukana jumalanpalveluksissa ja kirkollisissa toimituksissa. Diakoniassa ja nuorisotyössä jakauma voi olla erilainen – niissä on käsittääkseni vielä vähemmän sellaisia tilaisuuksia, joiden pitämisen, ehkä jopa ajankohdan tarkkuudella, jokin säädös määrittää. Vaikkapa nuortenillan tai eläkeläispiirin tarkka ajankohta perustunee nuorisotyön päätökseen tai on sen päätöksellä muutettavissa.

Vanhastaan viran olemukseen on kuulunut se, että virka on olemassa joidenkin tehtävien hoitamista varten ja että viranhaltijan tulee hoitaa virkaansa kuuluvat tehtävät. Jotkin tehtävät voivat olla sellaisia, että niiden ajankohta määräytyminen on viranhaltijan päätösvallan ulottumattomissa. Tällainen on vaikkapa seurakunnan yhteinen jumalanpalvelus: jotta se voisi olla yhteinen, sillä pitää olla jokin yhteisön määrittämä ajankohta. Toiset ovat sellaisia, jotka voidaan sopia: vaikkapa laitoshartaudet tai jo edellä mainitsemani onnittelukäynnit.

Työaika-autonomiaani ei mielestäni loukkaa se, että kirkkoherranvirasto sopii minulle kirkollisen toimituksen päivään, jona olen joka tapauksessa töissä. Kyseessähän on sen toteuttaminen, miksi olen virassa ja seurakuntalaisten käytettävissä silloin, kun he minua tarvitsevat. Autonomiaa ei vie myöskään se, että kalenterissa on paljon merkintöjä, vaikkapa diakonian viranhaltijalla kotikäyntejä tai vastaanottoaikoja, jos niiden tarkkaa ajankohtaa ei esimiestaho määrää.

Oma juttunsa on sitten vuoroista sopiminen. Se kuitenkin onnistunee edelleenkin vapaa-aikaa koskevien säädösten avulla. Tarkoituksella käytin sanaa ’sopiminen’, sen osalta olisi kylläkin parannettavaa varmaankin useimmissa työyhteisöissä.

Kirkkoon sopimaton lippu

Viime perjantaina 8.2.2019 julkistettiin arkistotutkimus suomalaisten SS-vapaaehtoisten mahdollisesta osallistumisesta sotarikoksiin. Tutkimukseen en ota tässä kantaa, mutta 10 vuotta sitten jouduin ottamaan kantaa siihen, sopiiko heidän perinnejärjestönsä lippu kirkkoon vai ei. Päädyin siihen, että ei sovi. Perinnejärjestön lehteen minulta pyydettiin perusteluja. Julkaisen silloisen kirjoituksen tässä, tosin vainajan nimen jätän tästä verkkojulkaisusta pois.

Veljesavun lippu ja kirkko

Suomesta lähti joukko nuoria miehiä taistelemaan yhteistä vihollista vastaan aseveljen joukoissa. Heidän isänmaallisuuttaan ei ole ollut milloinkaan syytä epäillä, sillä he asettautuivat aseveljeyden ja siten maamme itsenäisyydestä käydyn taistelun pantiksi.

Maamme johdon toiveena oli, että suomalaiset vapaaehtoiset palvelisivat laillisessa armeijassa. Heidät liitettiin kuitenkin perustuslaillisista muodoista piittaamatta perustettuihin asevoimiin. Tunnuksekseen he saivat merkin, jota käytti myös poikkeuslain valtuuksin hallitsevan johtajan väkivaltakoneisto ja jonka alla sen vuoksi tehtiin mitä hirveimpiä rikoksia ihmisyyttä vastaan.

Nuoret miehet ovat käyneet vanhoiksi ja nukkuvat pois. Evankelis-luterilainen kirkkomme ei ole antanut yksityiskohtaisia ohjeita siitä, mitä lippuja kirkossa tai kappelissa voi hautaan siunaamisen yhteydessä pitää esillä. Kirkkojärjestys asettaa kirkkoherran tehtäväksi valvoa kirkon käyttöä (KJ 14:2).

Valvontavastuuni pohjalta jouduin hiljaisena lauantaina 2009 tekemään Veljesavun lippua koskevan ratkaisun Karunan kirkossa hautajaisissa. Kuultuani edellisiltapäivänä suntiolta, että lippu olisi ehkä tulossa kirkkoon, käytin vielä aikaa ja vaivaa asioiden taustoihin perehtyäkseni. Tiedonkeruuni ja harkintani pohjalta päädyin siihen, että kaksois-S -tunnusta ei voi pitää esillä kirkossa, koska se lievimmilläänkin viittaa laittomasti perustettuihin asevoimiin ja koska sen yleisimmin katsotaan viittaavan väkivaltajärjestöön, joka syyllistyi rikoksiin ihmisyyttä vastaan ja polki ihmisarvoa. Lipun muiden tunnusten osalla ongelmia ei ollut, mutta jouduin pyytämään lipun poistamista kirkkosalista.

Siunauspuheessa pystyin toivottakseni tuomaan esille arvostukseni vainajan isänmaallista toimintaa kohtaan.

  • kirjoitus vuodelta 2009, jolloin olin Sauvo-Karunan kirkkoherra

Calvin Raamatun vaikutuksesta politiikkaan ja vapauteen

12th International Congres20180826_194242s on Calvin Research, 26.-30.8.2018, Westminster Theological Seminary, Philadelphia, PA, Yhdysvallat

Kansainvälisen Calvin-tutkimuskongressin (ICCR) 12. kokoontuminen oli 26.-30.8.2018 Westminsterin teologisessa seminaarissa (WTS, Westminster Theological Seminary) Philadelphiassa, Yhdysvalloissa. WTS:n perusti 1929 muutama professori, joille Princetonin teologinen seminaari oli tullut liian liberaaliksi. Verkkosivuillaan (wts.edu) se kuvaa nykyistä opetustaan mm. sanonnoilla eksegeettisellä pohjalla oleva systematiikka, raamatullinen sielunhoito, Kristus-keskeinen julistus ja perusteellinen historiallinen teologia. WTS:n presidentti, suomalaista sukujuurta oleva Dr Peter Lillback, kuuluu ICCR:n johtokuntaan (presidium). WTS:n kampus sijaitsee n. 20 km Philadelphian keskustasta pohjoiseen Glensiden esikaupungissa.

Pääesitelmien pitäjät oli presidium valinnut ja kutsunut hyvissä ajoin. Pääesitelmiä oli seitsemän. Lyhytesitelmät presidium valitsi kuluvan vuoden helmikuun loppuun mennessä sille toimitetuista abstrakteista. Lyhytesitelmä­sessioita oli 13, ja lyhytesitelmiä 39, siis kutakuinkin yhtä paljon kuin edelliskerrallakin.

Toisin kuin aiemmin, nyt edes pääesitelmien tekstejä ei jaettu, joten alla olevat referaattini perustuvat kuunnellessani tekemiini muistiinpanoihin. Edellisistä kongresseista tämänkertainen poikkesi myös oheisohjelman osalta: ei ollut minkään tahon järjestämää vastaanottoa eikä ekskursiota, jonka yhteydessä olisi tutustuttu seudun kirkolliseen elämään tai historiaan. Syynä lienee se, että järjestäjä on suurkaupungissa toimiva pieni seminaari, joka ei ole myöskään suoraan kytköksissä mihinkään paikalliseen kirkkoon.

20180829_084039

ICCR:n uusi puheenjohtaja Karin Maag ja sihteeri Arnold Huijgen

ICCR:n puheenjohtajana vuodesta 2002 toiminut prof. Herman Selderhuis jätti tehtävän, ja maanantaina 27.8. pitämässään kokouksessa presidium valitsi uudeksi puheenjohtajakseen Dr. Karin Maagin, joka johtaa Calvin Seminaryn yhteydessä toimivaa Meeter Centeriä Grand Rapidsissa Yhdysvalloissa.

Seuraavan kokoontumisen paikka ei selvinnyt kongressin päättymiseen mennessä.

 

 

 

Pääesitelmät / 7

Calvin’s Distinctive Political Ideas Compared to His Protestant Colleagues | Dr. Scott M. Manetsch / Trinity Evangelical Divinity School, USA

Esitelmä keskittyi ruhtinaan tai muun esivallan vastustamisen edellytyksiin ja oikeutukseen. Käsiteltävänä oli Calvinin lisäksi kolme monarkomakia (monarchomaques), monarkki vastaan taistelevaa, merkittävimpinä heistä Theodero de Bezé. Historiallisena kontekstina oli Ranskan hugenottien tilanne 1500-luvun puolivälin jälkeen.

Calvin opetti kuuliaisuutta esivallalle. Maallinen valta on Jumalan asettama hyvä järjestys, joka on ihmisen hyvinvoinnille välttämätön ja jossa toimivat ihmiset toteuttavat kutsumustaan. Raamatullisena pohjana hänellä on erityisesti Room. 13 ja 1. Piet. 2. Vastarinnalle hän näkee kolme mahdollisuutta. 1) Jos esivalta edellyttää toimimaan uskon vastaisesti, yksittäinen kristitty voi harjoittaa passiivista vastarintaa. 2) Jumala lähettää joskus toimijoita, joiden tehtävänä on poistaa väärä esivalta tehtävästään. 3) Jos ylempi viranomainen toimii väärin, alemman viranomaisen on toimittava, joko tilanne korjaten tai muuten asiaan puuttumalla, sillä viranomaisella on ensi sijassa vastuu ihmisten hyvinvoinnista ja oikeuden toteutumisesta. Viranomaiset ovat ihmisiä varten. Calvin esittää ajatuksen jo reformatorista toimintaa edeltäneessä Seneca-kommentaarissaan, jossa taustalla ovat antiikin kirjoittajat ja roomalainen oikeus. Myös reformaattorina Calvin tukeutuu roomalaiseen oikeuteen eikä esitä raamatullisia perusteita vastarinnalle.

Toisin on monarkomakien osalta. He esittävät raamatullisia perusteita tyranniksi muuttuneeseen hallitsijaan kohdistuvalle vastarinnalle.

Calvin and Politics According to the Mosaic Harmony | Dr. Barbara Pitkin / Stanford University, USA

Calvin ryhtyi 1550-luvun lopulla laatimaan 2.-5. Moos. koskevaa selitysteosta, jossa hän kokosi Lakia koskevat osat harmoniaksi. Teos ilmestyi 156?, omistetuna silloin 9-vuotiaalle Henri ?:lle, josta oli juuri tullut Ranskan kruununperijä. Tuohon aikaan reformaatio oli levinnyt laajalle Henrin vanhempien hallitsemille alueille. Kolmannes Genevessä opiskelleista papeista lähti työhön kyseisille alueille noihin aikoihin. Omistuskirjoituksessa Calvin ottaa esille kuningas Joosian, joka oli tullut nuorena hallitsijaksi ja jonka aikana temppelistä lakikirja. Joosia toi lain jälleen voimaan. Koko laki tuli lukea kansalle joka seitsemäs vuosi ja sitä tuli jatkuvasti opettaa kansalle. Esipuheessa tulee esille myös Dtn 17:14-20, jossa on kuningasta koskevia määräyksiä. Kuninkaalla tulee olla lain koko teksti käytettävissään ja hänen tulee perehtyä siihen jatkuvasti. Calvin halusi selvästi antaa esipuhellaan nuorelle kruununperijälle ohjeita hyvään hallitsemiseen.

A Comparison of Calvin and Other Exegetes on 1 Samuel 8 | Dr. Oliver Millet / Sorbonne, Ranska

Kyseessä oli kongressin ainoa ranskankielinen esitys, jonka englanninnos jaettiinkin osanottajille.

Selitettävässä Raamatun kohdassa Israelin kansa pyytää Samuelilta kuningasta ja Samuel varoittaa kuninkuuden mukana tulevista asioista. Kohta oli läntisen poliittisen ajattelun locus classicus, mutta Calvinin ajattelun tutkimuksessa se on jäänyt hyvin vähälle huomiolle – ehkä siksi, että Calvinin 107 saarnaa 1 Sam:sta ovat säilyneet vain latinankielisinä käännöksinä. Alunperinhän Calvin oli saarnannut ne ranskaksi geneveläis-kansainväliselle seurakunnalle, jossa oli myös paljon ranskalaisia pakolaisia.

Kirkkoisät olivat selittäneet kohtaa ilman poliittisia kytköksiä. Wittenbergin luterilaisia kohta ei myöskään saanut selittämään valtkentiden kannalta. Poliittisen ulottovuuden toi Johannes Brenz, joka painotti hallinnon magistraalista muotoa. Monarkia ei ole Brenzille sinänsä pahaa, mutta hän näkee siihen sisältyvän vaaran muuttua tyranniaksi.Hän kiinnittää myös huomiota siihen, että Samuel tyytyy varoittamaan kuninkuuden mahdollisesti mukanaan tuomista huonoista puolista: Samuel toimi oikein varoittaessaan, mutta myös suostuessaan kansan yksimieliseen pyyntöön. Siinä hän osoitti, että hallitsijan tulee taipua, jos kansa yksimielisenä pyytää jotakin, mutta ennen taipumista kertoa seurauksista.

Kun Calvin saarnasi kohdasta vuonna 1561, hänellä oli käytössään useita reformatorisia kommentaareja. Hän oli myös jo käyttänyt kohtaa Institutiossaan. Saarnassaan hän ottaa ensiksi esille sen, että kristillisellä esivallalla on myös uskonnollisia tehtäviä, sillä hyvään poliittiseen vallankäytöön ja hallintoon kuuluu myös uskonnosta huolehtiminen. Sen tulee myös tähdätä sekä Jumalan tahdon kunnioittamiseen että lähimmäisestä huolehtimiseen. Siten hän yhdistää käytännöllisyyden, pragmaattisuuden raamatulliseen dogmatiikkaan. Esivalta on vastuussa Jumalalle, kansalaiset esivallalle.

For the Dead or for the King? Prayer and Intercessions in Reformed and Roman Catholic Traditions | Dr. Elsie McKee / Princeton Theological Seminary, USA

20180829_083847Esirukous on kulunut kristilliseen jumalanpalvelukseen Uuden testamentin ajoista lähtien. 1 Tim. 2:1-2 mukaan siihen kuuluu myös rukous esivallan puolesta. Roomalaisen liturgian mukaisen messun litaniasta se oli kadonnut sydänkeskiaikaan mennessä, mutta osassa Lännen kirkkoa se oli käytössä, sillä gallikaanin liturgia oli säilyttänyt sen osana messun litaniaa. Erillisissä rukouspalveluksissa esivalta voitiin myös ottaa esirukoukseeen.

Kun Luther uudisti litanian reformatorisen ajattelun mukaiseksi poistamalla siitä m.m. rukouksen paavin puolesta, hän lisäsi sisältöön rukouksen esivallan puolesta. Zwingli korvasi litanian esirukouksella, jossa rukoiltiin myös maistraatin ja uskonsa takia kärsivien puolesta. Bucerin esirukouksessa rukoiltiin kaikkien ihmisten puolesta, ja Strassburgin vuosinaan Calvin otti käyttöön Bucerin rukouksen. Geneveen palattuaan hän otti jokasunnuntaiseen käyttöön esirukouksen, jossa muistettiin myös esivaltaa sekä uskonvainoissa kärsiviä.Calvinin työtoveri Viret piti suurena puutteena, jos esivallan puolesta ei rukoiltu.

Calvinin tiedetään käyttäneen jumalanpalvelusrukouksissaan kerrasta toiseen samaa sanamuotoa. Rukouksen piiriin hän otti koko maailman, siis myös uskon ulkopuolella olevat, uskonsa tähden kärsivät sekä valta-asemassa olevat.

Calvin’s Use Of Augustine in His View on Church & State | Dr. In-Sub Ahn / Chongshin University and Theological Seminary, Korea

Calvin yhteiskunnan järjetystä koskevan teologian taustalla on Augustinus, reformaattorille kirkkoisä par excellence. Vaikutus näkyy regimenttien erottamisessa sekä kirkon ja valtion suhteessa.

Augustinukseen vedoten Calvin toteaa Institution ensimmäisessä laitoksessa (IRC1536), että rangaistessaan hallitsijan tulee pidättäytyä henkilökohtaisesta intohimosta ja vihasta sekä tulee osoittaa sääliä rangaistavan inhimillistä heikkoutta kohtaan. Hän myös esitti, että valtion ja kirkon tulee suvaita epäortodoksisia näkemyksiä.

Vuoden 1543 laitos (ICR1543) ilmestyi Calvinin Geneveen paluun jälkeen. Hän oli lisännyt erityisesti kirkkokuria koskevia Augustinus-sitaatteja. Kirkkokurin tuli olla maltillista ja sen tuli tarkata rangaistavien terveyttä.

Lopullinen Institutio ilmestyi latinankielisenä 1559 ja ranskankielisenä 1561. Sitä laatiessaan Calvin oli Geneven merkittävin kirkollinen vaikuttaja, joki oli taistellut sen puolesta, että kirkko hoitaa itse kirkkokuriin kuuluvat asiat. Toisaalta hän puolusti – anabaptisteja vastaan – valtion oikeutusta toimia ja olla olemassa. Kuvatessaan näkyvää kirkkoa hän käytti Augustinuksen ajatuksia. Niiden pohjalta hän kuvasi kirkolla äitinä olevan kolme tehtävää: näkyvässä kirkossa voimme elää hengellistä elämää, läpi elämän meidän tulee varttua kirkossa ja ilman kirkkoa emme voi odottaa syntien anteeeksisaamista emmekä pelatusta. Valtion tehtävänä oli tukea kirkkoa.

Kirkon ja valtion suhteesta toisiinsa Calvin käyttää sielu-ruumis -analogiaa. Kirkkoa koskee Kristuksen hengellinen valtakunta, valtiota maallinen jurisdiktio. Nämä kaksi ovat täysin erilaisia, mutteivat kuitenkaan toistensa vastakohtia.Täysin erilaisinakin ne ovat yhteydessä toisiinsa – kuten sielu ja ruumis ovat yhteydessä toisiinsa. Kuten ruumis on sielua varten, valtio on kirkkoa varten: valtion tulee suojella hartauden harjoittamista, puolustaa tervettä oppia ja kirkon asemaa sekä edistää yleistä rauhaa. Kirkko puolestaan on valtion omatunto. Valtio on tarpeen viimeiseen päivään asti, mutta sen jälkeen sitä ei tarvita.

Calvin käytti Augustinusta oman elämänsä ja yleisen valtiollis-yhteiskunnallisen kehityksen raameissa.

Esitelmänsä lopuksi Ahn luonnehti Calvinin suhdetta Augustinukseen kolmella kysymyksellä ja vastauksella:

– Oliko Calvin Augustinuksen oppilas? Oli.

– Jos oli, oliko hän yhteiskunnallisessa ajattelussaan Augustinuksen kopio? Ei ollut.

– Kuka ja mikä Calvin sitten oli kirkon ja valtion välisen suhteen osalta? Augustinuksen interkultturelli oppilas.

Sex, Marriage and Family in John Calvin’s Geneva | Dr. John Witte / Emory Law School, USA

Calvin uudisti avioliiton teologiaa ja lainsäädäntöä. Geneven lainsäädäntöön otettiin määräyksiä avioliiton julkisesta solmimisesta, avioerosta ja eronneen uudelleen avioitumisesta. Calvin käytännössä kirjoitti säädöksiä ja konsistorin jäsenenä hän käsitteli jatkuvasti perheasioita. Hänen tiedetään toimittaneen ainakin 275 vihkimistä.

Avioliittoon vihkiminen edellytti julkista kihlausta ja kuulutuksia. Kihlauksen hyväksi kestoksi katsottiin neljästä kuuteen viikkoa. Niiden aikana pari ehti valmistautua avioliiton solmimiseen ja seurakunta ehti selvitellä, onko avioliitolle esteitä. Kuulutukset luettiin kirkossa, ja koska avioliittoon vihkiminen tapahtui jumalanpalveluksen alussa, ne olivat samalla seurakunnalle kutsu osallistua vihkimiseen. Vihkiminen oli mahdollista minkä tahansa päivän jumalanpalveluksen yhteydessä, lukuun ottamatta vuoden neljää ehtoollissunnuntaita. Vihkiminen oli siten seurakunnan tapahtuma, mutta sillä ei ollut minkäänlaista sakramenttiluonnetta.

Vihkiliturgian Calvin kirjoitti 1542 ja tarkisti 1545 Kirkollisissa järjestyksissä. Vihkiminen alkoi avioliittoon liittyvillä lukukappaleilla. Seuraavana osan olivat kysymykset, joilla varmistettiin, että puolisot ymmärtävät avioliiton solmimisen painavuuden ja ovat vapaaehtoisesti solmimassa avioliittoa. Seurakunnalta kysytään, onko avioliitolle tiedossa mitään esteitä. Vihkiminen jatkuu vihkivaloilla. Niitä seuraavata siunaus, rukous ja lisää lukukappaleita. Varsinaista vihkipuhetta ei ole, sillä vihkimistä välittömästi seuraavan jumalanpalveluksen saarna voi toimia myös vihkipuheena. Vihkimiseen ei myöskään liity mitään ulkoisia muotoja, ei edes sormuksien vaihtamista.

Vihkimisen lukukappaleet käsittelevät molemminpuolista rakkautta, uskollisuutta ja huolenpitoa, mutta niissä ei ole mainintaa lisääntymisestä. Calvinin ymmärryksen mukaan avioliitto on nimenomaan kahden ihmisen liitto ja muodostaa perheen, vaikka lapsia ei olisikaan. Vihkiminen on seurakunnan tapahtuma, ei perheen juhla. Vihittävien perheillä ei ole edes erityisiä paikkoja jumalanpalveluksessa, ja pari on saapunut kirkkoon yhdessä, sulhasen haettua morsiamen tämän kotoa.

Konsistorin käsiteltäväksi tuli vihkimiseen ja avioliittoon liittyviä asioita jatkuvasti. Osa kosketti kuulutusten puuttumiseta – ratkaisu oli yleensä yksinkertainen lykätä vihkimistä siten, että kuulutukset ehdittiin hoitaa. Väärällä muodolla solmittujen avioliittojen osalta ratkaisuna oli usein vihkivalojen uusiminen kirkossa. Villeiksi yltyneet hääjuhlat olivat kolmas vihkimiseen liittyvä asiaryhmä.

Calvinin ajan Genevessä avioero oli mahdollinen, ja sitä saattoi hakea niin mies kuin vaimokin. Lapsettomia aviopareja, jotka tulivat asiasta puhumaan, Calvin m.m. opasti ajattelemaan, voisivatko he toimia sijaisperheenä lapselle, joka on jäänyt orovoksi tai jonka koti on väkivaltainen.

What is a Good Political Order According to Calvin? | Dr. Cornel Zwierlein / University Bamberg – Erfurt, Saksa

Calvinille yhteiskuntajärjestystä koskevan ajattelun lähteinä oli niin Raamattu kuin pakanalliset kirjoittajat. Hänen juristikoulutuksensa näkyi hänen saarnoissaan, ja hänen yhteiskuntajärjestetystä koskevaa ajattelua tulee merkittävästi näkyviin hänen 2 Sam. pitämistään saarnoista. Niissä näkyy hänen ajatelleen, että tyrannin seuraaminen merkitsee Jumalan hylkäämistä. Toisaalta näkyy, että uutta hallitsijaa ei valinnut kansa vaan Jumala.

Kirkon ja valtion suhteen osalta Calvinillekin keskeinen raamatullinen lähde on Rm 13. Hän puolusti kirkon itsenäisyyttä, erityisesti kirkkokurin ja sen ankarimman ilmentymän, ekskommunikaation osalta.

Kun tarkastellaan, kuka lopulta voi tietää totuuden, Calvin pitää arvossa Gamalielin toimintaa: viime kädessä Jumala antaa toiminnalle siunauksen tai saa sen loppumaan. Käytännössä hän kuitenkin tuntuu usein itse tietäneen, mikä kussakin tilanteessa on Jumalan tahto.

Calvinin vaikutuksesta Geneveen ei reformaatiossa syntynyt valtionkirkkoa, mutta tilannetta voidaan kuvata kirkollistetuksi valtioksi.

Calvinin yhteiskuntajärjestetystä koskevan ajattelun vaikutuksia näkyi seuraavalla vuosisadalla erityisesti Englannissa ja Alankomaissa, vaikka Calvin katsoi ensi sijassa Geneveä ja seuraavaksi Ranskaa – joidenkin näkemyksen mukaan tosin toisessa järjestyksessä.

Parhaan poliittisen järjestyksen osalta Calvin olisi kenties pohtinut, mikä olisi Jumalan tahdon mukaan hyvä yhteiskunnallinen järjestys.

Lyhytesitelmät / 13 sessiota / 39 esitelmää

Seuraavassa on referaattini niistä 12 lyhytsesitelmästä, joita olin kuuntelemassa. Liitteenä on oma esitykseni.

Balász Dávid Magyar, (Unkari): ’What Would Calvin Say?: Theological, Ethical, and Judicial Backgrounds of Genevan Political Authorities’ Treatment of Sodomy’

Geneven tiukan seksuaalirikoksiin suhtautumisen takana oli yhtäältä Raamattu, toisaalta roomailainen oikeus. Aviorikoksen rankaisematta jättämisen katsottiin johtavan muihin rikoksiin. Ankarinta rangaistusta, kuuolemantuomiota, käytettiin kuitenkin vain äärimmäisissä tapauksissa. Calvinilta on kirjattu toteamus, että avionrikkojat olisi hyvä ajaa pois kaupungista. Homoseksuaalisuuden katsottiin olevan yksi haureuden muoto eikä siitä ollut omia erillisiä säädöksiä.

Victor E. D’Assonville (Etelä-Afrikka): ’Greek Physicians and Cancer: Calvin’s Critical Observations On A Latin Translation of Erasmus’

Erasmus oli kääntänyt 2 Tim. 2:17 sanan gaggraina ’cancer’, syöpä. Calvin esitti kyseisen kohdan kommentaarissaan, että Erasmus oli väärässä, ja käänsi ’gangraena’, kuolio. Lääketieteen auktoriteetit Celsius ja Galanus olivat hekin eri mieltä, kumpaan kreikankielinen sana viittasi.

Arnold Huijgen (Hollanti): ’John Calvin’s Theological Anthropology Reconsidered’

Ihminen on aina Jumalan edessä. Ilman Jumalaa kukaan ei ole täysi ihminen. Jumalan kuvana ihminen on enkelien ja eläinten välissä. Hänellä on Jumalan lahjana kuolematon sielu. Inhimillisiksi meidät tekee vastuumme Jumalan edessä.

Calvinin seksuaalisuutta koskevassa ajattelussa näkyy tendenssi kohti miehen ja naisen tasavertaisuutta.

Alden C. McCray (Skotlanti): ’”We Know that God Has No Passions”: The Impassibility of God in Calvin’s Biblical Commentaries as a Test-Case for the Divine Attributes’

Jumalan ja ihmisen välillä on laadullinen ero. Siksi Calvinin mukaan on virheellistä siirtää ihmisominaisuuksia Jumalan ominaisuuksiksi, vaikka niihin viittaavia sanoja käytettäisiinkin.Siten esim. Jumalan viha on erilaista kuin ihmisen viha, sillä Jumalan vihaan ei kuulu tunne..

Forrest Buckner (USA): ’Love For Neighbor in Calvin’s Preaching’

Jumalan pelon tarkoitus on johtaa rakastamaan lähimmäistä. Teemaa on yleensä tutkittu Institution ja kommentaarien pohjalta. Calvin oli paljon tekemisissä sosiaalisten kysymysten kanssa. Saarnoista ilmenee, että hän liitti Jumalan rakastamisen ja lähimmäisen rakastamisen kiinteästi toisiinsa. Lähimmäisenrakkaus on todistus maailmalle ja kristityn uskon aitouden koetinkivi. Lähimmäisen hyvää tulee etsiä aktiivisesti. Perusteina tälle ovat ihminsyys ja inhimillisyys, Jumalan sana, köyhien tilanne uskon koetinkivenä, tuomion pelko, Jumalan antamat voimavarat ja Jumalan todistus. Tarkoitus on toteuttaa vanhurskautta ja oikeudenmukaisuutta.

Eric Kayayan (Etelä-Afrikka / Ranska): ’From Israel to Geneva: Calvin’s Sermons on Deuteronomy As Second Instruction on God’s Government in the Wake of the Elections Of 3 February 1555’

Maaliskuusta 1555 heinäkuuhun 1556 Calvin saarnasi arkisin yhteensä runsaat 200 saarnaa Deuteronomiumista. Saarnasarja alkoi 1½ kuukautta Calvinille voitollisten vaalien jälkeen. Ajoituksen tekee mielenkiintoiseksi se, että saarnatekstien kommentaari ilmestyi vasta 1563. Calvin näet usein julkaisi kommentaarin saarnaamistaan Raamatun kirjoista hyvin pian saarnojen jälkeen – ikään kuin osaksi samalla työllä.

Deuteronomiumissa Mooses toistaa Siinain vuorella saamansa lain, jotta kuulijat pysyisivät liitossa. Tähän tilanteeseen Geneven samastaen Calvin haluisi saarnoillaan pitää kuulijansa uudessa liitossa. Hän näki jatkumon Abrahamista lain kautta Kristukseen. Hän ei pidä evankeliumia lain vastakohtana.

Samalla Calvin halusi opastaa raateja ja muita johtajia oikeaan toimintaan. Tarkoitus on palvella Jumalaa lähimmäisissä ilman oman edun tavoittelua. Hän haluaa myös saada sopivia ehdokkaita julkisin tehtäviin, sillä huonot valinnat voivat estä Jumalan siunauksen jakamisen.

Thapelo Khumalo (Etelä-Afrikka): ’Calvin’s Reply to Sadolet As An Extension Of His Pastoral Ministry’

Keväällä 1538 Calvin ja Farel karkotettin Genevestä ehtoollisen viettoa koskeneen kiistan vuoksi. Katolinen kirkko näki siinä tilaisuuden saada 1535 reformaatioon liittyneen kaupungin takaisin helmoihinsa. Kardinaali Sadolet (Jacopo Sadoleto) kirjoitti kaupungille kirjeen, jossa luvattiin ottaa se takaisin katolisen kirkon huomaan. Geneven raadit huomasivat, ettei niistä – eikä kaupunkiin jääneistä papeista – ollut vastaamaan kardinaalille. Niinpä ne nöyrtyivät ottamaan yhteyden Strassburgista uuden kodin löytäneeseen Calviniin ja pyytämään häntä laatimaan vastauksen.

Calvin näki pastoraaliseksi velvollisuudekseen ryhtyä puolustamaa Genven reformaatiota ja laati, viikon ahkerasti kirjoittaen, vastauksen. Siinä hän ilmaisi huolensa geneveläisten pelastuksesta. Vastaus vakuutti Geneven raadit – ja ilmeisesti myös vastapuolen, sillä keskustelu ei enää jatkunut.

Vastaus Sadolet’lle oli selväs ilmaus siitä, miten Calvin kantoi pastoraalista huolta Geneven kirkosta silloinkin, kun hän oli sieltä pois karkoitettuna.

Jeannette Kreijkes–van Esch (Hollanti): ’Calvin and Chrysostom’s Understandings of the Confirmation of the Gospel: By Miracles or the Internal Witness of the Spirit?’

Calvin ei antanut ihmeille eikä tunnusteoille paino uskon vahvistamisessa. Evankeliumin vahvistaa ihmisessä Hengen työ hänessä, eivät puhe ja tieto (kuten Erasmus esitti) eivätkä ihmeet (kuten Chrysostomos esitti). Calvin hylkäsi Chrysostomoksen näkemyksen, että Jumalan tuntemisen voisi pohjautua ihmeisiin. Itse asiassa Chrysostomos kuitenkin esittää, epäuskoiset tunnistavat uskovissa olevan Hengen ihmeiden kautta, uskovat kasteen kautta.

Calvin käytti Chrysostomosta epätarkasti, selvästikään hänen ei ollut tarkoitus käyttää tätä historiallisena auktoriteettina. Hänellä oli vain pinnallinen käsitys siitä, mitä Chrysostomos tarkoitti ihmeillä.

Preston McDaniel Hill (Skotlanti): ’”The Useful and Not-To-Be-Despised Mystery of a Most Important Matter”: The Place of Christ’s Descent into Hell in the Theology of John Calvin’

Aihe on vähän tutkittu, vaikka se on merkittävä Institutiossa, kun Calvin haluaa soittaa liityvänsä apostoliseen perintöön. Hänen ajattelunsa taustalla tässä kysymyksessä ovat Farel, Lefevre d’Etaples ja Erasmus.

Kristus oli osallinen kaikista kuoleman osiota ja tuskista. Hän kärsi sekä ruumiinsa että sielunsa osalta. Kristus suostui tuonelan valtaan. Tuonelaan laskeutuminen liittyy tunteeseen olla Jumalan hylkäämä. Hän saattoi tuntea olevansa Jumalan hylkäämä vain, koska hänellä olii ihmissielu. Tuonelasta hän rukoili Jumalaa. Tuonelan tuskat ovat eri asia kuin ristin kärsimys, sillä ristin kärsimys koski ruumista, tuonelan tuskat sielua. Kummatkin olivat tarpeen, sillä vain Kristuksen täydellinen kuuliaisuus teki pelastuksemme mahdolliseksi.

Lyle Dean Bierma (USA): ’The Efficacy of Baptism in the 1536 Institutes’

Vuoden 1536 Institutiossa on sakramentin instrumentaalinen luonne monien tutkijoiden mielestä kyseenalainen. Kasteessa sen mukaan on toki lupaukset ja usko, mutta kasteen vesi ei pelasta. Tässä Calvin ei kuitenkaan puolusta Zwinglin sakramenttikäsitystä, vaan kritisoi katolista käsitystä. Hän ei kiellä täysin sakramentin instrumenttiluonnetta, vaan toteaa m.m. Jumalan ruokkivan uskoa sakramenteilla. Ne ovat Jumalan työvälineitä lahjojensa jakamiseksi ja siten myös pelaskutn armon välineitä. Ne tarjoavat Kristuksen ja hänessä taivaan lahjat.

Myöhemmin Calvin esittää, että kaste on armon väline, mutta että sen vaikutus saattaa ilmetä vasta pitkän ajan kuluttua.

Calvinin näkemys sakramenteista sekä niiden vaikuttavuudesta ja instrumentaalisesta luonteesta vaihtelivat vuosien varrella, mutta silti hänellä oli jatkumo. Hän haasto niin katolisen opin kuin Zwinglin ajatukset.

Dolf Britz (Etelä-Afrikka): ’Calvin’s Exposition of the Sixth Commandment in Teaching Children’

Kirkkojärjestys tarkoitti Calvinille kirkon rakennetta ja hallintoa koskevien säädösten lisäksi ohjeita kristilliseen elämään. Myös katekismuksessa kristillinen elämä on tärkeä teema. Calvinille lain antaminen merkitsee Kristuksen saarnaamista, koska laki johtaa etsimään anteeksiantoa. Kuudennen [luterilaisen laskennan mukaan viidennen] käskyn päämääränä on se, ettei ketään saa loukata. Sen on tarkoitus johtaa Jumalaln pelkoo ja rakkauteen.

Christopher DiVietro (USA): ’True Authenticity and the Duplex Cognitio Dei’

Autenttisen ihmisen kuva itsestään ja muiden kuva hänestä ovat yhtäpitävät. Autenttisuus edellyttää tietoisuutta itsestään. Calvinilla aihe tulee esille jo Institution alussa (Ii1): todellinen viisaus kiteytyy Jumalan tuntemiseen ja itsensä tuntemiseen. Itsensä tunteminsen virtaa Jumalan tuntemisesta – kuten vuoden 1561 ranskankielinen Institutio toteaa: Jumalan tuntiessamme tunnemme itsemme.

Langennut ihminen ei kuitenkaan kykene tuntemaan Jumalaa, sillä jumalan tunteminen edellyttää Jumalan ilmoitusta, Jumalan sanaa. Ihmisen osana on pitäytyä Ne, joilla ei ole pääsyä Jumalan sanan tavoitettaviksi, saattavat tuntea Jumalaa sellaisena kuin hän näyttäytyy teoissaan.

Epistemologia nousee soteriologiasta, mutta Jumalan tunteminen ei ole vain jotakin intellektuaalista. Ilman Kristusta ja ilman hartautta ei Jumalaa voi tuntea. Ihminen ei siis tunne Jumalaa, jos hänellä ei ole suhdetta Jumalaan, ja edellytettävä suhde on Kristukseen perustuva usko.

Arvio

20180827_095540Itselleni kyseessä oli kuudes ICCR. Kongressi on muuttunut yhä yksikielisemmäksi. Yksi pääesitelmistä oli ranskaksi, yksi lyhytesitelmistä saksaksi, mutta kaikki muut englanniksi.

Tällä kerralla kongressissa oli selkeä teema, johon pääsesitelmät ja monet lyhytesitelmät nivoutuivat toisiaan täydentäen.

Aiempaa enemmän esitelmissä otettiin huomioon historiallisen tilanteen vaikutus Calvinin teksteihin – hän saarnasi ja kirjoitti ajassaan ja aikansa ihmisille.

Kiitokset

Kiitän Sauvo-Karunan seurakuntaa siitä, että saatoin osallistua Calvin-tutkijoiden maailmankongressiin työni puolesta, sekä Kirkon Ulkomaanasiain Osaston Teologisten asioiden yksikköä, Pyhän Henrikin säätiötä ja Pappisliittoa apurahoista, joilla katoin matka- ja majoituskulujani.

Turussa 11.9.2018

TD Kalle Elonheimo

Vapauden ristiä kohti

20180122_142802Vapaudenenristi miekkoineen kehyksen kummassakin alakulmassa. Kuvassa kaksi tummatukkaista nuorta miestä. Siinä sukuni kuva sadan vuoden takaisesta sodasta, suvussamme ilmiselvästi vapaussodasta. Kuvan nuoret miehet, isosetäni Uuno ja Yrjö, kaatuivat 27- ja 19-vuotiana. Kuvan muistan lapsuuteni ja nuoruuteni mummilasta. Nyt se on vanhimman setäni, kummisetäni seinällä. Viime kuussa otimme sen seinältä lähemmin katsottavaksi ja näimme kehyksen takana heidän kuolinilmoituksensa, kuolinpäivinä 18. maaliskuuta ja 29. huhtikuuta 1918.

Tänä keväänä palataan varmasti moneen kertaan sadan vuoden takaisiin tapahtumiin. Runsaan kolmen sotakuukauden aikana ehti tapahtua paljon. Paljossa tekijät toimivat senhetkisen parhaan harkintansa mukaan. Paljossa valitettavasti noina kuukausina ja niitä seuraavina pimeyden vallat saivat yliotteen, ja parhaan harkinnan sijasta toimintaa johti kosto, suuntaan tai toiseen. Tapahtumien kulun, syiden ja seurausten pohdinnalla on oma arvonsa, muisteluilla on oma arvonsa, mutta emme saa jäädä siihen. Meidän on katsottava ja kuljettava eteenpäin.

Isosedistäni vanhe20180122_142610mman kuolinilmoituksessa hänen läheisensä – vanhemmat, sisarukset ja morsian – katsovat eteenpäin todetessaan hänen lepäävän odottamassa ylösnousemuksen aamua. Kuolinilmoitus päättyy lainaukseen Raamatusta: Jos ei vehnänjyvä putoa maahan ja kuole, se jää yksin, mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää.

Olemme aloittamassa paastonaikaa, olemme lähdössä kulkemaan kohti Golgataa. Sinne pystytettiin kaksi vuosituhatta sitten risti, josta tuli meille vapauden risti. Vapauteenhan Kristus meidät vapautti ristinkuolemallaan. Vapauteen pimeyden valloista, vapauteen synnin syyllisyydestä ja rangaistuksesta. Vapauteen rakastaa lähimmäisiämme Jumalan arvokkaaksi tekevällä rakkaudella, jolla hän meitä rakasti. Ja rakastaa.

Kristuksen ristin, vapauden ristin sanomana on myös sovinto ja sen mahdollistama uusi alku. Sovinto Jumalan kanssa ja samalla sovinto lähimmäisten kanssa sekä siitä nouseva mahdollisuus aloittaa uudestaan, paremmalta pohjalta, Jumalan rakkauden pohjalta.

Toivon tämän vuoden paastonajan olevan meille aikaa, jolloin sydämessämme kuljemme kohti Kristuksen ristiä, vapauden ristiä, ja tarkkaamme, missä me voimme rakentaa sovintoa, missä me voimme rakastaa lähimmäisimämme Jumalan arvokkaaksi tekevällä rakkaudella, missä me voimme avata Jumalan rakkauden salaisuutta yhä uusille ihmisille. Siis: missä minä voin.

Kun kuljemme kohti vapauden ristiä, Kristuksen ristiä, kuljemme samalla jo kohti ylösnousemusta.

Siunasta paastonaikaan!

Raikasta tuulta päätöksentekoon

Seurakunta on olemisyhteisö, jonka toiminta tarvitsee lukuisia tukitoimia. Päätöksenteko ja hallinto eivät ole siis seurakunnassa olemassa itsensä vuoksi, vaan niiden tehtävänä on mahdollistaa varsinainen toiminta. Siksi erityisesti niiden on oltava (kustannus)tehokkaita, vain siten mahdollisimman paljon voimavaroja on suunnattavissa työhön seurakuntalaisten kanssa.

Päätöksenteossa keskeinen asema on seurakuntalaisten suoraan (kirkkovaltuusto) tai välillisesti (kirkkoneuvosto, johtokunnat, alueneuvostot) valitsemilla luottamushenkilöillä. Toiminnan sujuvuudelle on tärkeää, että päätösvaltaa ei pidetä yhtään sen ylempänä kuin toiminnan kannalta ja säädösten puitteissa on tarpeen. Toimivaltaa on siis uskallettava delegoida tehtävien kannalta mielekkäälle tasolle.

Suuri osa e.m. luottamuselinten työstä kohdistuu vuosittaiseen rutiiniin. Etenkin välillisesti valitut elimet voivat olla lisäksi suureksi hyödyksi toiminnalle kehittämällä keskusteluissa ideanpoikasia ja tarkempaa hahmottumista kaipaavia ajatuksia toiminnasta. Vielä kirkkoneuvostonkin tasolla päätetään asioista, joista on parempi muodostaa päätös keskustelun perusteella kuin äänestämällä valmiista päätösesityksestä.

Seurakunnan suuret linjat vuosikymmeneksi tai pidemmällekin ajalle määritellään strategiassa. Rovaniemen seurakunnalla ei ole nyt voimassa olevaa strategiaa. Kirkkoherrana aloittaisin jo ensi syksynä seurakunnan stretegian laatimisen – alhaalta päin. Jo toimivilta ryhmiltä, henkilökunnalta ja luottamushenkilöiltä kerättäisiin ajatuksia tarpeista, toiveista ja mahdollisuuksista ensi syksyn ja talven aikana. Kertynyt aineisto olisi sitten reformaation merkkivuoden 2017 keväällä johtokuntien ja kirkkoneuvoston käsittelyssä, ja ensi vuoden alkusyksystä kirkkovaltuusto vahvistaisi strategian. Näen tällaisen prosessin sitouttavan luottamushenkilöt ja henkilöstön strategiaan.

Hallinnon ja päätöksenteon tehostamiseen kuuluisi johdollani luonnollisesti myös asiakirjojen sähköinen jakelu ainakin välillisesti valituille luottamuselimille. Näin säästettäisiin työpanosta, aikaa ja luonnonvaroja sekä pystyttäisiin suuntaamaan työpanosta enemmän sisällön tuottamiseen, mikä puolestaan parantaisi valmistelun laatua.

Teologian tohtori Kalle Elonheimo

Raikasta tuulta työyhteisöön

Vaalinäytteiden kirkkokahvien yleisökysymyksissä on nostettu esille seurakunnan henkilöstön työhyvinvointiin liittyvät asiat, joihin liittyy myös johtaminen – erityisesti henkilöstön.

Olen hakenut rauhallisin mielin suuren seurakunnan johtajan virkaa. Minulla on siihen riittävästi elämänkokemusta, työkokemusta ja kirkon johtamiskoulutusta. Jatkuvasti päivitän osaamistani – viimeksi alkukuusta hiippakunnallisessa johtamisen koulutuspäivässä. Luotan myös Oulun tuomiokapitulin arvioon siitä, että juuri minulla on parhaat edellytykset hoitaa Rovaniemen seurakunnan kirkkoherran virkaa. ­

Valintani jälkeen Rovaniemen seurakunnassa alkaisi ensi syksynä strategiatyön rinnalla työhyvinvoinnin parantaminen. Jokaisen tehtävät, työn kuormittavuus ja henkilökohtaiset edellytykset selvitettäisiin. Näin tehtävät ja niiden jakautuminen päivitettäisiin oikeudenmukaisesti vastaamaan seurakunnan todellisia tarpeita. Luonnollisesti haluaisin myös selvityksen työtiloista, sillä valitettavan moni työkyvyttömyys maassamme johtuu sairaista tiloista.

Tavoitteenani on kehittää Rovaniemeä seurakuntana, johon mielellään tullaan töihin, jossa jaksetaan työskennellä ja jossa voi kehittyä ammatillisesti. Haluan henkilöstön kehittävän itseään ammatillisesti, jotta kenenkään ei tarvitse työskennellä koko ajan osaamisensa äärirajoilla. Innostan ja kannustan opiskeluun ja pätevöitymiseen – jo sitäkin varten, että runsaan vuosikymmenen päästä joku seurakunnan nuoremmista papeista voisi edes saada vaalisijan seuraajakseni.

Työhyvinvointi kytkeytyy johtamiseen. Rovaniemen seurakunta on niin suuri, että tarvitaan useampi johtamisen taso. Kirkkoherra johtaa seurakuntaa, mutta hän ei voi olla kovin runsaan joukon lähiesimies. Vastaavasti seurakunnan jokaisen työntekijän tulee tuntea oma lähiesimiehensä ja tuntea häneen luottamusta. Kirkkoherrana haluan huolehtia, että johtamisen joka tasolla toteutuvat hyvän johtamisen viisi E:tä – empatiakyky, ennustettavuus, elastisuus, energisyys ja eettisyys.

Teologian tohtori Kalle Elonheimo