Virsikirjan lisävihko

Virsikirjan lisävihko otettiin tänään, I adventtina, käyttöön kirkossamme. Sen kokoaminen alkoi 2010 tehdystä kirkolliskokousaloitteesta. Kuitenkin jo kolme vuotta aiemmin, kesällä 2007 Turun arkkihiippakunnan hiippakuntavaltuusto laittoi asian vireille. Olin silloin naapuriseurakunnan kollegani Juho Kopperoisen  innostamana tehnyt hiippakuntavaltuustolle seuraavan aloitteen:

Kun kirkkomme edellinen, vuoden1938 kirkolliskokouksen hyväksymä virsikirja tuli kahden vuosikymmenen ikään, päätti vuoden 1958 kirkolliskokous asettaa toimikunnan valmistelemaan virsikirjan lisävihkoa. Vuoden1963 kirkolliskokous hyväksyi lisävihon.

Kirkkomme nykyinen virsikirja hyväksyttiin kirkolliskokouksessa 1986 ja otettiin käyttöön I adventtina 1987. Myös nyt on kahden vuosikymmenen aikana syntynyt ja käyttöön jäänyt, niin herätysliikkeiden laulukirjojen uudistetuissa laitoksissa kuin nuorten ja lasten hengellisten laulujen kokoelmissa, runsaasti hyvää hengellistä musiikkia, jota seurakunnat mielellään laulaisivat jumalanpalveluksissakin. Jotta lauluja voitaisiin käyttää vakituisesti pääjumalanpalveluksissa, tulee niiden sisältyä kirkolliskokouksen hyväksymään virsikirjaan. (KJ 2:5 §: Päiväjumalanpalveluksessa käytetään kirkolliskokouksen hyväksymää virsikirjaa ja messusävelmistöä. Jumalanpalveluksessa voidaan virsien ohella tilapäisesti käyttää myös muita sopivia lauluja ja messusävelmiä.)

Virsikirjauudistuksen jälkeen on toki uutta aineistoa jumalanpalveluselämään virallistettu Jumalanpalvelusten kirjan ja Kirkollisten toimitusten kirjan myötä. Jumalanpalvelusuudistuksen yhteydessä kuitenkin ensisijaiseksi tarkoitettu kolminaisuusvirsi Laudamus jäi ilman numeroa, mikä vaikeuttaa sen ilmoittamista kirkkokansalle.

Esitän, että Turun arkkihiippakunnan hiippakuntavaltuusto tekee kirkolliskokoukselle aloitteen virsikirjan lisävihon laatimiseksi ja Laudamus-virren numeroimiseksi siihen.

Aloitteeni tyssäsi jonnekin Kirkkohallituksen tietämille, mutta joka tapauksessa nyt laulettavanamme on paljon uusia sekä monia toivottuja vanhempia virsiä – Jumalalle kunnia!

Mainokset

Valvomisen isänpäivän evankeliumi

Jeesus kertoi vertauksen:

”Taivasten valtakunta on tällainen.

Oli syksy, ja oli tapana vaihtaa autoon talvirenkaat.  Kymmenen perheenisää tiesi sen.

Viisi heistä tarkisti hyvissä ajoin päivien lyhentyessä talvirenkaiden kunnon ja ilmanpaineet sekä etsi tunkin ja muut tarvittavat työvälineet. He tarkastelivat pitkän ajan sääennusteita ja loppusyksyn auringon kullatessa ruskan värittämiä viimeisiä lehtiä he vaihtoivat talvirenkaat.

Eräänä iltana säätiedotuksessa kerrottiin, että yöllä sataa lunta.

Viisi perheenisää oli huoleti, toiset viisi ryhtyivät kiivaasti etsimään talvirenkaita, ilmanpainemittareita, tunkkeja ja työkaluja. Kuka löysi, kuka ei. Naapureillekin soiteltiin, mutta kaikkea ei ollut saatavilla. Joku heistä kyllä onnistui aamuhämärissä ja räntäsateessa vaihtamaan kuluneet talvirenkaat autoonsa, jollekin alle jäivät kesärenkaat.

Viiden isän perheet pääsivät ensimmäisenä talvipäivänä turvallisesti ja ajoissa hoitoon, kouluun ja töihin. Viiden perheen jäsenet olivat myöhässä.

Olkaa siis valmiit!”

  • Valvomisen sunnuntain evankeliumin Matteus 25:1-13 pohjalta Sauvon kirkossa isänpäivänä 13.11.2016

 

Työtä pelastuaksemme

tehkää peläten ja vavisten työtä pelastuaksenne. – Fil. 2:12

Luther tuskaili vuosikausia, miten voisi lepyttää vanhurskaan Jumalan ja olla Hänen edessään kelvollinen. Mitä hän tekikin – ripittäytyi, rukoili, harjoitti katumusta – Jumala tuntui etäiseltä ja uhkaavalta. Joskus talvella 1518/19 hän sitten löysi armollisen Jumalan, joka tekee ihmisestä Jumalalle kelpaavan. Näin reformaation keskeiseksi ajatukseksi tuli, että ihminen ei voi teoillaan päästä pelastukseen.

Kuitenkin Apostolin viesti työn tekemisestä pelastuksen tähden on tärkeä.

Pelastukseen valmistavaa työtä on Jumalaan tutustuminen: Hänen sanansa lukeminen ja kuunteleminen, Hänen kansansa yhteydessä eläminen, Hänen kanssaan keskustelu rukouksessa. Hän nimittäin toimii niissä, jotka Häntä etsivät.

Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa. – Fil. 2:13

Kun ihminen kohtaa Jumalan – tai oikeastaan Jumala kohtaa ihmisen – ihmisen elämä muuttuu. Elämän arvot voivat muuttua, elämän voi alkaa nähdä uudella tavalla.

Tänäkin kesänä näin monille käy rippikoulun aikana. Moni saa elämäänsä uuden sisällön. Moni alkaa tahtoa toteuttaa sitä, minkä jo ehkä ennenkin on tiennyt hyväksi ja Jumalan mielen mukaiseksi. Pelkkä tieto hyvästähän ei saa ihmistä toimimaan.

Mitä hyvää sitten tekeekin Jumalan koskettama ihminen, siitä kiitos kuuluu viime kädessä Jumalalle. Hänen rakkautensa koskettamana ihminen saattaa tulla jakaneeksi Hänen arvokkaaksi tekeväänsä rakkautta – aivan huomaamattaan, itsekin ihmetellen.

Tehkää kaikki nurisematta ja empimättä, jotta olisitte moitteettomia ja puhtaita, nuhteettomia Jumalan lapsia tämän kieroutuneen ja turmeltuneen sukukunnan keskellä. – Fil. 2:14-15

Fransiskus Assisilainen ja Martin Luther. Tultuaan Jumalan voimakkaasti puhuttelemaksi kumpikin hylkäsi isänsä suunnitteleman elämänuran. Kummankaan isä ei pitänyt ratkaisusta jättää yhteiskunnallisesti arvostettu ja taloudellisesti edullinen elämä.

Mutta kumpikin toteutti Jumalan kutsua tehtävässään. Ja kumpikin tuli muuttaneeksi maailmaa kristikuntaa muovanneella toiminnallaan. Heidän perintönsä kautta Jumala yhä koskettaa ihmisiä.

Kun toteutamme Jumalan rakkautta elämässämme, muutamme maailmaan edes muutaman ihmisen osalta, jotka siinä tuntevat Jumalan kosketuksen.

Te loistatte siinä kuin tähdet taivaalla, kun pidätte esillä elämän sanaa, – Fil. 2:15-16

Elämän sana on sanoma Jumalan rakkaudesta, joka ilmestyi Nasaretin Jeesuksessa, toteutui hänen kuolemassaan ja ylösnousemuksessaan ja joka tekee arvottomasta arvokkaan, kelvottomasta Jumalalle kelpaavan. Elämän sana viestii Jumalan rakastavan meitä, vaikka olemme sellaisia kuin olemme.

Elämän sanan esillä pitäminen ei ole vain sanoja, ei vain puhuttua tai kirjoittettua julistusta.

Jumala kutsuu kansaansa, Kristukseen kastettuja, pitämään elämän sanaa esillä myös teoissa.

Elämän arjessa – työssä, perheessä, harrastuksissa – voimme saada lähimmäisemme tuntemaan, että he ovat arvokkaita, että heistä välitetään. Vaikka me ihmiset olemme sellaisia kuin olemme.

Päivän sanat Turun Sanomissa 6.-9.6.2016 viikon epistolatekstistä Fil. 2:12-16

Uusvanha soitin, uustuttu soittaja ja uutta ruoka-apua

Konserttien jälkeen kirkosta löytää monenlaisia sinne jääneitä tavaroita. Sauvon kirkosta joulun 2014 alla löytyi flyygeli, joka oli sinne konserttiin tuotu ja jota ei noudettu pois. Uuden vuoden puolella sille löytyi omistajakin, joka mielellään sopivaa korvausta vastaan halusi siirtää soittimen seurakunnan omaisuudeksi. Keskellä Kipaan opettelua ja alijäämäisen – sittemmin pahasti myöhästyneen – tilinpäätöksen työstämistä kirkkoneuvosto ei katsonut olevan mahdollista sijoittaa seurakunnan varoja flyygelin, niin hyvin kuin se soikin. Niinpä perustettiin Sauvon kirkon soitinrahasto, jonka hankintaan Osuuspankista saaman lainan seurakunta takasi. Näin Sauvon kirkon musiikkia rikastuttaa liki satavuotias ja juuri peruskorjattu flyygeli.

Diakonia sai kertomusvuoden alussa toimimaan yhteistyön Sauvon S-marketin kanssa. Joka aamu seurakunta hakee sieltä ylijäämäruokaa, joka kerran viikossa, aamiaiskahvilan yhteydessä, jaetaan ruoka-avustusta tarvitseville. Asiaan sitoutuneiden vapaaehtoisten työpanos on korvaamaton – niin ruoan noutajina viranhaltijan vapaa- ja lomapäivinä kuin avustusten jakajina. Kiitokset heille!

Varhaisnuorille ja lapsille seurakunnan toiminta laajentui junnunuokkarin ja pyhäkoulujen vakiintumisen myötä. Lähetyksen suuri tempaus oli mongolialaisen jurtan saaminen lokakuun alussa viikoksi Sauvon seurakuntataloon. Sen avulla Kylväjä esitteli työtään Mongoliassa.

Hautausmailla kokeiltiin adventin ja joulun aikana hautakynttilöiden kuorien keräystä kierrätystä varten. Sauvon hautausmaan rakennussuojeltu ulkokäymälä paloi kesällä korjauskelvottomaksi. Karunan seurakuntakoti liitettiin keväällä Karunan vesiosuuskunnan putkiin, ja liitosvalmius on olemassa myös Karunan kirkolla.

Seurakunnan pitkäaikainen lähetyssihteeri Elli Nurmi, Lähetys-Elli, kuoli pääsiäisviikolla, ja seurakunta järjesti omaisten luvalla hänen hautajaisensa. Hautausmessu oli Sauvon kirkossa ja muistotilaisuus Sauvon seurakuntatalossa.

Pitkällä työvapaalla ollut kiinteistönhoitaja-suntio Susanna Wasström palasi töihin kesäkuussa. Syksyllä kanttori Minna Higgins ilmoitti, ettei palaa virkavapaalta, vaan sanoutuu irti virastaan. Marraskuussa kirkkoneuvosto valitsi virkaa hoitaneen Eeva Moilasen virkaan siten, että hänen ensimmäinen tehtävänsä vakinaisessa virassa oli itsenäisyyspäivän ja samalla II adventin messu. Seurakunta on myös työllistänyt useita kuntouttavassa työtoiminnassa olevia.

Sauvo-Karunan seurakunnan toimintakertomuksen 2015 esipuhe

Raikasta tuulta päätöksentekoon

Seurakunta on olemisyhteisö, jonka toiminta tarvitsee lukuisia tukitoimia. Päätöksenteko ja hallinto eivät ole siis seurakunnassa olemassa itsensä vuoksi, vaan niiden tehtävänä on mahdollistaa varsinainen toiminta. Siksi erityisesti niiden on oltava (kustannus)tehokkaita, vain siten mahdollisimman paljon voimavaroja on suunnattavissa työhön seurakuntalaisten kanssa.

Päätöksenteossa keskeinen asema on seurakuntalaisten suoraan (kirkkovaltuusto) tai välillisesti (kirkkoneuvosto, johtokunnat, alueneuvostot) valitsemilla luottamushenkilöillä. Toiminnan sujuvuudelle on tärkeää, että päätösvaltaa ei pidetä yhtään sen ylempänä kuin toiminnan kannalta ja säädösten puitteissa on tarpeen. Toimivaltaa on siis uskallettava delegoida tehtävien kannalta mielekkäälle tasolle.

Suuri osa e.m. luottamuselinten työstä kohdistuu vuosittaiseen rutiiniin. Etenkin välillisesti valitut elimet voivat olla lisäksi suureksi hyödyksi toiminnalle kehittämällä keskusteluissa ideanpoikasia ja tarkempaa hahmottumista kaipaavia ajatuksia toiminnasta. Vielä kirkkoneuvostonkin tasolla päätetään asioista, joista on parempi muodostaa päätös keskustelun perusteella kuin äänestämällä valmiista päätösesityksestä.

Seurakunnan suuret linjat vuosikymmeneksi tai pidemmällekin ajalle määritellään strategiassa. Rovaniemen seurakunnalla ei ole nyt voimassa olevaa strategiaa. Kirkkoherrana aloittaisin jo ensi syksynä seurakunnan stretegian laatimisen – alhaalta päin. Jo toimivilta ryhmiltä, henkilökunnalta ja luottamushenkilöiltä kerättäisiin ajatuksia tarpeista, toiveista ja mahdollisuuksista ensi syksyn ja talven aikana. Kertynyt aineisto olisi sitten reformaation merkkivuoden 2017 keväällä johtokuntien ja kirkkoneuvoston käsittelyssä, ja ensi vuoden alkusyksystä kirkkovaltuusto vahvistaisi strategian. Näen tällaisen prosessin sitouttavan luottamushenkilöt ja henkilöstön strategiaan.

Hallinnon ja päätöksenteon tehostamiseen kuuluisi johdollani luonnollisesti myös asiakirjojen sähköinen jakelu ainakin välillisesti valituille luottamuselimille. Näin säästettäisiin työpanosta, aikaa ja luonnonvaroja sekä pystyttäisiin suuntaamaan työpanosta enemmän sisällön tuottamiseen, mikä puolestaan parantaisi valmistelun laatua.

Teologian tohtori Kalle Elonheimo

Raikasta tuulta työyhteisöön

Vaalinäytteiden kirkkokahvien yleisökysymyksissä on nostettu esille seurakunnan henkilöstön työhyvinvointiin liittyvät asiat, joihin liittyy myös johtaminen – erityisesti henkilöstön.

Olen hakenut rauhallisin mielin suuren seurakunnan johtajan virkaa. Minulla on siihen riittävästi elämänkokemusta, työkokemusta ja kirkon johtamiskoulutusta. Jatkuvasti päivitän osaamistani – viimeksi alkukuusta hiippakunnallisessa johtamisen koulutuspäivässä. Luotan myös Oulun tuomiokapitulin arvioon siitä, että juuri minulla on parhaat edellytykset hoitaa Rovaniemen seurakunnan kirkkoherran virkaa. ­

Valintani jälkeen Rovaniemen seurakunnassa alkaisi ensi syksynä strategiatyön rinnalla työhyvinvoinnin parantaminen. Jokaisen tehtävät, työn kuormittavuus ja henkilökohtaiset edellytykset selvitettäisiin. Näin tehtävät ja niiden jakautuminen päivitettäisiin oikeudenmukaisesti vastaamaan seurakunnan todellisia tarpeita. Luonnollisesti haluaisin myös selvityksen työtiloista, sillä valitettavan moni työkyvyttömyys maassamme johtuu sairaista tiloista.

Tavoitteenani on kehittää Rovaniemeä seurakuntana, johon mielellään tullaan töihin, jossa jaksetaan työskennellä ja jossa voi kehittyä ammatillisesti. Haluan henkilöstön kehittävän itseään ammatillisesti, jotta kenenkään ei tarvitse työskennellä koko ajan osaamisensa äärirajoilla. Innostan ja kannustan opiskeluun ja pätevöitymiseen – jo sitäkin varten, että runsaan vuosikymmenen päästä joku seurakunnan nuoremmista papeista voisi edes saada vaalisijan seuraajakseni.

Työhyvinvointi kytkeytyy johtamiseen. Rovaniemen seurakunta on niin suuri, että tarvitaan useampi johtamisen taso. Kirkkoherra johtaa seurakuntaa, mutta hän ei voi olla kovin runsaan joukon lähiesimies. Vastaavasti seurakunnan jokaisen työntekijän tulee tuntea oma lähiesimiehensä ja tuntea häneen luottamusta. Kirkkoherrana haluan huolehtia, että johtamisen joka tasolla toteutuvat hyvän johtamisen viisi E:tä – empatiakyky, ennustettavuus, elastisuus, energisyys ja eettisyys.

Teologian tohtori Kalle Elonheimo

”jotta eläisitte Jumalan tahdon mukaisesti”

Apostoli Pietari asettaa kirjeessään Kristuksen inhimillisen kärsimyksen meille, Kristuksen seuraajille, esikuvaksi Jumalan tahdon noudattamisesta: ”Kun siis Kristus on ruumiissaan kärsinyt, niin olkaa tekin valmiita kärsimään, jotta eläisitte jäljellä olevan maallisen elämänne Jumalan tahdon mukaisesti ettekä ihmisten himoja seuraten.” (1.Pt 4:1)

Aloitimme tänään paastonajan. Runsaan kuuden viikon päästä elämme uudestaan Herramme inhimillisen kärsimyksen päiviä. Hänet vangittiin, häntä kidutettiin, hänet teloitettiin julmalla ja häpeällisellä tavalla. Kuten julkisen toimintansa alussa, ei hän noina viimeisinä päivinäkään pyytänyt avukseen taivaallisia sotajoukkoja, vaan hän alistui kipuun, tuskaan, häpeään, rangaistukseen ja kuolemaan. Hän alistui häpeään, jotta me, ihmiset, tuntisimme, että Jumala hyväksyy meidät. Hän alistui rangaistukseen, jotta me olisimme rangaistuksesta vapaat. Hän alistui kuolemaan, jotta meillä olisi elämä. Hän kärsi ruumiissaan, jotta hän tulisi täyttäneeksi Jumalan tahdon.

Jumalan tahdon mukaisesti eläminen voi edellyttää meiltäkin kärsimystä – luopumista, kieltäytymistä. Mutta mikä on Jumalan tahto? Miten sitä voisi toteuttaa elämän arjessa?

Jumalan tahto, siinä määrin kuin Hän edellyttää meidän ihmisten sitä tuntevan, on kaikkein suppeimmin sanoin ja kattavimmin ajatuksin ilmaistu rakkauden kaksoiskäskyssä: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Siinä on Lain kaksi taulua. Siinä on koko elämä. Siinä on koko paasto.

Elämme Jumalan tahdon mukaan, kun meillä on tasapainossa ja painavana elämässämme Hänen rakastamisensa ja lähimmäistemme rakastaminen. Silloinhan yhtäältä säännöllisesti ja taajaan etsimme yhteyttä Häneen – rukouksessa, Hänen sanansa lukemisessa ja kuulemisessa, Hänen kansansa kokoontumisessa, Hänen ateriallaan. Toisaalta etsimme taajaan ja säännöllisesti, miten voimme lähimmäisiämme, lähellä ja kaukana, läheltä ja kaukaa, rakastaa. Miten saisimme heidät tuntemaan, että he ovat arvokkaita ja arvostettuja juuri nyt, juuri täällä.

Viime paastonajan jälkeen  maamme on muuttunut monella tavalla. Ei pelkästään siten, että juhannusta ja tuhkakeskiviikkoa vietetään lähes samassa lämpötilassa. Esivaltamme on saanut, kansamme tahdosta, uuden muodon. Maahamme on tullut pienessä ajassa paljon ihmisiä, joita emme osanneet odottaa etsimään turvaa ja elämän uudelleen aloittamisen mahdollisuutta juuri meidän keskuudestamme. Täällä Sauvossa ja Peimarin alueella heitä ei juuri ole, mutta voisi olla. Täällä olisi mahdollisuuksia antaa joillekuille heistä tilaisuus päästä kiinni työhön ja elämään, tuleehan tänne satoja kausityöläisiä joka kesä maatalouteen. Jospa tänä vuonna uusia työntekijöitä haettaisiinkin maahamme jo saapuneiden joukosta.  Se olisi yksi tapa elää Jumalan tahdon mukaisesti.

Tänä paastonaikana kehotan meitä kaikkia tarkkaamaan, miten elämme, miten juuri itse elät, Jumalan tahdon mukaisesti – Häntä ja lähimmäisiämme rakastaen.

Paastokehotus Sauvon kirkossa tuhkakeskiviikkona 10.2.2016

Raikasta tuulta Rovaniemelle

Olen Kalle Elonheimo ja toivon Sinun äänestävän minut Rovaniemen kirkkoherraksi 28. helmikuuta.Kalle00784SquareSuuri

Haluan, että usko Kristukseen on voima ja turva jo tässä elämässä sekä kannustaa tekemään paremmaksi paikaksi elää niin Rovaniemeä kuin koko maailmaa.

Haluan tuoda uusia näkökulmia Rovaniemen seurakuntaan, jotta se koskettaisi seurakuntalaisia yhä syvemmin ja muuttuisi yhä elävämmäksi Jumalan kansan ilmentymäksi.

Haluan käyttää kaiken taitoni Rovaniemen seurakunnassa ja todistaa Kristuksessa ilmestyneestä Jumalan rakkaudesta runsaan vuosikymmenen ajan.

Pappi ja kirkkoherra

Olen toiminut pappina runsaat 30 vuotta, puolet ajasta kirkkoherrana tai muuten seurakunnan toiminnasta vastaavana.

Pappiskokemusta minulla on kaupungista ja maaseudulta, Suomesta ja ulkomailta, suomeksi ja muilla kielillä. Kirkollisia toimituksia olen hoitanut suomen lisäksi ruotsiksi, saksaksi, englanniksi, ranskaksi, espanjaksi, italiaksi ja hollanniksi.

Kirkkoherrana olen huolehtinut runsaan vuosikymmenen seurakunnan toiminnan johtamisen lisäksi hallinnosta ja henkilöstöstä sekä kiinteistöihin liittyvistä projekteista.

Nykyisessä virassani vuoteeni sisältyy elämän kirjo – perhekerhokirkko, varhaisnuorten pyhiinpyöräily, rippikoulu, kasteperheet, vanhukset, läheisensä menettäneet, veteraanit… Diakoniasta saan päivittäin viestejä, sillä vaimoni Katri on toiminut jo yli 20 vuotta diakonissana eri seurakunnissa.

Toiminnan ja hallinnon johtaminen

Hallinnon ja johtamisen osaamistani olen kehittänyt ylimmällä kirkon tarjoamalla koulutuksella ja tutkinnolla. Toiminnan osaamista pidän yllä mm. teologisella tutkimuksellani, jota olen siis jatkanut tohtorintutkinnon jälkeenkin. Tutkijan koulutuksesta olen huomannut olevan hyötyä myös seurakunnan hallinnossa ja johtamisessa.

Ekumenia ja yhteinen jumalanpalvelus

Rovaniemen_kirkkoEkumenia on aina ollut minulle tärkeä. Pyhiinvaellukset ovat minulle käytännön tapa elää kristittyjen yhteyttä todeksi ja hoitaa hengellistä elämää.

Jumalanpalvelus ja erityisesti ehtoollinen ovat minulle rakkaita. Työskentelen sen puolesta, että seurakuntalaiset viettäisivät yhdessä ehtoollista, vaikka heillä olisi erilaisia hengellisiä painotuksia ja näkemyksiä.

Seurakunnan voimavarat ja kirkon kehittäminen

Seurakunnan tärkein voimavara on elävä seurakunta, joka rukoilee, lukee Jumalan sanaa ja kokoontuu yhteen. Toimintaan sitoutuneita seurakuntalaisia tarvitaan myös huolehtimaan tehtävistä, joihin henkilökunnan työpanosta ei pystytä suuntaamaan.

Motivoitunut ja hyvinvoiva henkilökunta on toinen tärkeä voimavara. Oikeudenmukaisella ja samalla henkilökohtaiset ominaisuudet ja tarpeet huomioon ottavalla johtamisella haluan edistää työssä jaksamista. Ammatillista kehittymistä pidän tärkeänä jokaiselle.

Olen tehnyt kirkkomme toimintaan useita aloitteita, joista näkyvimmin toteutui Kirkko Suomessa 850 vuotta (2005). Kun näen kehittämismahdollisuuden tai epäkohdan, ryhdyn etsimään ratkaisuja.

Vapaalla

Rovaniemellä minut voisi vapaa-aikanani tavata talvisin suksien tai luistinten, kesäisin maantiepyörän päältä – tai nyt rippikoulua käyvän jalkapalloilijan kannustajana kentän reunalla.

Vaaliesitteeni teksti

Katso myös esittelyni ja ansioluetteloni.

Eheä usko

Rovaniemi_fresko

Rovaniemen kirkon fresko – kuvannut Katri Elonheimo

Jos te olette laittaneet tämän kirkon vain osoittaaksenne, kuinka korkea kirkollinen kulttuuri täällä vallitsee, niin tämä kirkko on väärällä perustuksella. Kirkko rakennetaan elävistä, uskovista sieluista. Kirkko on Kristuksessa ja tälle perustukselle pyydetään laskea uusia kiviä.” Näin tästä kirkosta lausui runsaat 65 vuotta sitten kirkon vihkiäisjuhlan jälkeisellä viikolla pidetyssä piispantarkastuksessa silloinen asessori L.P. Tapaninen.

Mitä sitten on usko?

Tämän päivän evankeliumissa (Lk 2:22-33) kohtaamme Simeonin. Hän on uskon esikuvana. Häntä kuvataan hurskaaksi ja jumalaapelkääväksi mieheksi.

Simeonin kuvauksen perusteella voisi ajatella, että kunnon usko, eheä usko on keskittymistä Jumala-suhteeseen. Siis: onko eheä usko vain elämää hartaudessa ja jumalanpelossa? Näinhän suomeksi on Raamatussa – ainakin Simeonista – lausuttu ainakin 1700-luvulta lähtien. Agricolaa ja vuoden 1642 Raamattua en päässyt nyt tarkistamaan.

Käännös on valitettavasti epäonnistunut ja sen taustalla on itse Luther, joka turvapaikan Wartburgin linnasta saatuaan käänsi sanoilla fromm und gottesfürchtig. Näin refromaation merkkivuoden alla joudunkin johdattamaan kahteen reformaation kannalta tärkeään ajatukseen. Ensinnäkin: Kun teologiaa tehdään ja sillä kristittyjen elämää vahvistetaan, ei saa luottaa käännöksiin, vaan on mentävä Jumalan ilmoituksen mahdollisimman alkuperäiseen sanaan, lähteelle. Ja toiseksi: Luther ei ollut erehtymätön.

Alkutekstille uskollisempaa on kuvata Simeonia sanoilla vanhurskas, sen sekä maallisen että hengellisen kattavasssa merkityksessä, tai oikeamielinen ja jumalaapelkäävä.

Eheä usko on siis oikeamielistä ja jumalaapelkäävää. Siinä Lain kaksi taulua ovat sopusointuisesti esillä. Ilman niiden sopusointua usko ei parhaallakaan tahdolla ole eheää.

Juuri ilmestyneen Kirkon Tutkimuskeskuksen tutkimuksen mukaan 90 %:lle kirkon jäsenistä hyvin merkittävä tai melko merkittävä syy kuulua kirkkoon on kirkon harjoittama avustustoiminta. Kirkko ei ole kuitenkaan pekästään avustusjärjestö. Oikeamielisyyden ja jumalanpelon tulee olla tasapainossa yksittäisen kristityn elämässä, hänen elämäntilanteensa antamissa rajoissa, mutta aivan erityisesti niiden tulaa olla tasapainossa kirkossa. Kirkko on sekä oikeamielisyyden että hartauden toteuttaja ja edistäjä.

Evankeliumissa ei kerrota, miten Simeonissa näkyi oikeamielisyys, vanhurskaus. Ilmeisesti Luukkaalla oli siitä jotakin tietoa. Jumalanpelon hän perustelee: Simeon odotti Israelin lohdutuksen tuloa.

Simeonista kerrotaan myös, että Pyhä Henki oli hänen yllään. Kaikki todellinen usko on Pyhän Hengen työtä ihmisessä. Se ei edellytä erityisiä kokemuksia, ei erityistä tuntemusta Jumalan läsnäolosta. Hyvä esimerkki tästä on Kalkutan äiti Teresa. Hänen muistiinpanoistaan ja kirjeistään on selvinnyt, että elämänsä viimeisten vuosikymmenten aikana hän ei tuntenut Jumalan läsnäoloa elämässään – käytännössä ei koko sinä aikana, jonka hän teki laupeudentyötään Kalkutassa. Hän oli nuorena tuntenut voimakkaasti Jumalan läsnäolon ja saanut kutsun lähteä laupeudentyöhön. Mutta sen aikana hän ei siis enää tuntenut Jumalan olevan läsnä, ja kuitekin juuri siinä maailma on tunnistanut hänen tuoneen Jumalan rakkautta tähän maailmaan.

Uskon perustavan Pyhän Hengen läsnäolon lisäksi Simeon sai Pyhältä Hengeltä erityisen ilmoituksen, joka sai hänet menemään Jerusalemin temppeliin, kun Herran Voideltu tuotiin sinne. Pyhän Hengen vaikutuksesta hän tunnisti temppeliin tuodussa 40 päivän ikäisessä poikalapsessa Jumalan Voidellun, Messiaan, Kristuksen. Pyhä Henki johdatti hänet Kristuksen tunnistamiseen ja tunnustamiseen!

Moni muukin kuin Simeon tunsi kirjoitukset, jotka lupasivat Messiaan, mutta Pyhä Henki avasi hänet ymmärtämään kirjoitukset niin että hän oli läsnä juuri tuolloin. Ja niin hän sai nähdä Voidellun, Kristuksen, Messiaan.

Vaikka emme tuntisi Jumalan erityistä läsnäoloa, meidän ei ole syytä olla huolissammme. Saamme lohdullisesti uskoa ja luottaa siihen, että jo kasteessa olemme saaneet Pyhän Hengen vaikuttamaan meissä!

Vaikka Pyhä Henki ei anna meille erityistä ilmoitusta eikä tunnu ilmestyvän meille, Jeesus Kristus on avannut meille armon kaiken paljouden, jotta joisimme hänestä kuin lähteestä, joka tyydyttää janomme. On siis enemmän kuin

Lennart Segerstråle on sanonut tämän kirkon freskosta todetessaan, että Kristus kuvastuu elämän lähteeseen. Kristus on elämän lähde!

Uskoon kuuluu myös Jumalan ilmoittaman tahdon kunnioittaminen. Joosefi ja Maria kunnioittivat Lakia. Heillä oli kaksi syytä mennä temppeliin:synnyttäneen äidin puhdistusuhri esikoispojan pyhittäminen Jumalalle.

Jokainen esikoispoikahan kuului Jumalalle – tämä kuului aivan erityisellä tavalla! Esikoispojan pyhittäminen muistuttaa siitä, kuinka kansa vapautui Egyptin orjuudesta. Marian esikoispoika oli syntynyt vapauttamaan synnin ja kuoleman orjuudesta. Eikä vain yhtä kansaa vaan kaikki kansat!

Temppeliin tuotiin siis lapsi, joka oli vapauttava synnin turmeluksesta ja perisynnin syyllisyydestä. Aikuisiällään hän alistui kertakaikkiseksi uhriksi, eikä mitään muita uhreja enää tarvita.

Joosefin ja Marian köyhyydestä kertoo se, että heillä ei ollut varaa karitsan uhraamiseen, he uhrasivat köyhän kansan uhrit. Tämä osoittaa, että Jeesuksella ei ollut arvoa, ei korkeutta, ei ulkoisia muotoja, jotka olisivat tehneet hänestä Israelin kuninkaan ja maailman Vapahtajan. Hän alistui kaikessa Lain alle – vapauttaakseen meidät Lain alta.

Tai kuten Paavali toteaa (Gal. 3:14-15): Kristus on lunastanut meidät vapaiksi lain kirouksesta tulemalla itse kirotuksi meidän sijastamme, … Näin tapahtui, jotta kaikki muutkin kansat Kristuksen Jeesuksen yhteydessä saisivat Abrahamille luvatun siunauksen ja me häneen uskovina saisimme luvatun Hengen. Me ihmiset olemme luonnostamme vailla valoa, kunnes meille loistaa armon aurinko Kristus.

Palaamme Jerusalemin temppeliin: Pyhän Hengen vaikutuksesta Simeon tunsi Pyhien kirjoitusten toteutuvan. Hän puhkesi kiittämään. Kiitoslaulussaan hän kertoo, että kyseessä ei ole vain yhden kansan Vapahtaja. Hänet on annettu meille täysivaltaiseksi Pelastajaksi. Hän on Maailman Valo, hän kuuluu kaikille kansoille.

Kristittyinä me olemme jäseniä hänessä, joka on saanut voitelun kaiken täyteyden, joka on sovittanut kaikkien synnit, joka on avannut iankaikkisuuden kaikille, jotka pyytävät päästä ja Pyhän Hengen vaikutuksesta pääsevät kiviksi Kristuksen kirkkoon

Pyhän Hengen vaikutuksesta Simeon ja Hanna tunnistivat ja tunnustivat Kristuksen – se osoitti heissä vaikuttaneen uskon. Rukoilkaamme itsellemme, toinen toisillemme ja kaikille, jotka ovat meille rakkaita, Pyhän Hengen vaikutusta, että mekin tunnistaisimme Kristuksen, ja tunnustakaamme uskomme Kolmiyhteiseen Jumalaan.

  • Saarna Rovaniemen kirkossa kynttilänpäivänä 31.1.2016
  • saarnatekstinä päivän evankeliumi Luukas 2:22-33

Kasteen lahja

IMG_2567

Kastepaikka Jordan-virrassa, aivan Genesaretin järven eteläpuolella

Meidän ajatuksissamme kaste on jotakin aivan erityisesti kristillistä, mutta niin ei ole. Uskonnollisena ilmiönä kaste esiintyy muissakin uskonnoissa.

Kun Johannes kastoi Jordanissa kaksi vuosituhatta sitten, hän ei ollut ainoa, joka kastoi. Muusta uskonnosta juutalaisuuteen kääntyvän piti sanoutua irti pahasta, hänen tuli upottautua kokonaan veteen ja sitten pukeutua uuteen vaatteeseen, joka osoitti hänen tulleen lain noudattajien pyhän yhteisön jäseneksi. Ja tuolloin, ja vielä myöhemminkin, juutalaisuuteen kuului rituaalista peseytymistä, siis myös jonkinlainen toistuva kaste, johon käytettyjä altaita on löytynyt niin Jerusalemista kuin Kuolleen Meren rannan Qumranista kuin myös vaikkapa Saksasta.

Kun Johannes, Sakariaan poika, kastoi, ei suurin ihmetyksen aihe ollut se, että hän kastoi vedellä. Hänhän myös julisti, ja väkevästi julistikin! Kääntykää! Tehkää parannus! Kirves on jo asetettu puun juurelle, jotta hedelmää tuottamattomat puut kaadettaisiin tuleen heitettäviksi! Hän julisti ankarasti, mutta silti hän julisti Evankeliumia, ilosanomaa ja vetosi ihmisiin, jotta nämä kääntyisivät takaisin Jumalan puoleen. Sen vuoksi ihmiset alkoivat kysellä, oliko hän Messias, se kauan odotettu. Saihan hän monet kääntymään oikeuden ja vanhurskauden tielle.

Mutta kastaessaan Johannes kastoi vain vedellä. Hänen kasteensa oli siis jotakin aivan muuta kuin kristillinen kaste, jolla meidätkin on kastettu. Apostolien teoissahan kerrotaan, kuinka ensimmäiset kristityt ymmärsivät Johanneksen kasteen ja Ylösnousseen kasteen välillä vallitsevan eron: Paavali tapasi Efesoksessa miehiä, jotka oli kastettu Johanneksen kasteella ja jotka ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimessä kuultuaan Paavalilta Johanneksen kehottaneen uskomaan jälkeensä tulevaan suurempaan, Jeesukseen. (Ap.t. 19) Johanneksen toimittama parannuksen ja kääntymyksen kaste oli enimmilläänkin vain valmistava kaste. Siihen olisi sopinut säveleltään kauniin, mutta sanoiltaan hieman ongelmallisen kastevirren (217) luonnehdinta “lupauksen kaste”, sillä se ennakoi ja lupasi Pyhän Hengen.

IMG_2574Herramme, Lihaksi tullut Sana, ihmiseksi syntynyt Jumala, aloitti julkisen toimintansa menemällä Johanneksen kastettavaksi. Siten hän asettui syntisten ihmisten joukkoon, yhdeksi heistä, yhdeksi meistä, jotka tarvitsemme Jumalaa. Mutta toisin kuin muut Johanneksen kastamat, hän sai päällensä Pyhän Hengen tuolla Jordanin rannalla. Samalla kun hän liittyi tavallisten ihmisten joukkoon, hänessä ilmestyi Jumala tähän maailmaan. “Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.”

Kun ihminen ja Jumala Jeesus Nasaretilainen sitten kolme vuotta myöhemmin oli kuollut ristillä ja noussut kuolleista ja elänyt 40 päivää Ylösnousseena opetuslastensa kanssa, hän juuri ennen taivaaseen astumistaan asetti pyhän kasteen uuden liiton merkiksi ja alkukohdaksi jokaista seuraajaansa varten.

Kasteen sisällön ja merkityksen ilmaisee suurenmoisimmin apostoli Paavali kirjeessään Rooman kristityille: kasteessa olemme tulleet osallisiksi Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta; kasteessa olemme tulleet osallisiksi syntien anteeksiannosta ja iankaikkisesta elämästä; kasteessa vanha, langenneen ja rikkonaisen luomakunnan elämä on haudattu, ja olemme alkaneet elää uutta elämää, iankaikkista elämää jo nyt, langenneen ja rikkonaisen luomakunnan keskellä.

Kasteessa olemme siis saaneet Jumalan valtakunnan täydet kansalaisoikeudet: pääsyn Jumalan yhteyteen, iankaikkisen elämän ja Pyhän Hengen sekä Pyhän Hengen lahjoista suurimman, uskon kolmiyhteiseen Jumalaan, Isään ja Poikaan ja Pyhään Henkeen. Ja tämän kaiken yhdellä kertaa ja kertakaikkisesti, aivan kuten Herramme antoi itsensä yhdellä kertaa kertakaikkiseksi uhriksi kaikkien syntien sovittamiseksi. Eikä meidän Kristukseen kastettuina enää tarvitse jäädä Pyhän Hengen lupauksen varaan, vaan saamme uskoa ja rukoilla, että Pyhä Henki on ja vaikuttaa meissä.

Mikä on sitten ihmisen, kristityn osa kasteessa? Meidän, jotka on kastettu vuosia ja vuosikymmeniä sitten?

Meidän osallemme on jäänyt jotakin jo Johanneksen Kastajan julistukseen kuulunutta. Hänhän kehotti parannukseen ja kääntymykseen. Me pidämme osaltamme kasteen, kun päivittäin käännymme pois niiltä omilta teiltämme ja niistä omista ajatuksistamme, jotka eivät ole Jumalan teitä eivätkä ajatuksia. Tällainen päivittäinen parannuksenteko on päivittäistä paluuta kasteeseen, niin paljon kuin meidän on osaltamme mahdollista raivata Jumalan toiminnalle tietä itsessämme.

Kasteessa Jumala on siis ottanut meidät kansansa, uuden liiton kansan jäseniksi ja samalla kutsunut meidät työtovereikseen tuomaan langenneeseen ja rikkonaiseen luomakuntaan Hänen rakkauttaan. Omalta osaltamme otamme kantaa kasteeseemme myös elämän arjen teoissa ja sanoissa, ajatuksissa ja ratkaisuissa. Kasteen liittoa toteutamme toteuttaessamme Hänen tahtoaan ja käskyään rakastaa Häntä yli kaiken ja lähimmäistämme kuin itseämme.

Mutta silloinkin, kun olemme epäonnistuneet Hänen tahtonsa noudattamisessa tai jopa tietoisesti rikkoneet sitä vastaan, silloinkin saamme turvautua kasteeseen, silloinkin saamme kääntyä takaisin hänen puoleensa ja jättää laiminlyöntimme ja rikkomuksemme Kristuksen ristin juurelle; olemmehan kertakaikkisesti osallisia Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta, koska olemme Kristukseen kastettuja.

Rukoilkaamme.

Ikuinen Isä, Sinä ilmoitit Nasaretin Jeesuksen rakkaaksi Pojaksesi Jordanin kasteessa.

Auta meitä Kristukseen kastettuja pysymään uskollisina  kutsumuksellemme sinun lapsinasi.

Tätä rukoilemme saman Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Aamen.

  • saarna Sauvon kirkossa 10.1.2016